Ehdokkaat kertovat enemmän kuin laki määrää

7.4.2011

Vaalirahakohun kunniaksi voi lukea, että kansanedustajaehdokkaiden mainokset ovat muuttuneet kiinnostaviksi. Suurimmassa osassa nimittäin kerrotaan, kuka mainoksen maksaa.

Maksaja mainittu. Vihreä Lanka tutki, mitä vaalimainoksista löytyy.

Kuva: Iiro Törmä

Vihreä Lanka kävi läpi vaali-ilmoitukset kuudesta sanomalehdestä. Kaikkiaan lehdissä oli 176 eduskuntapuolueiden mainosta, joista 87 prosentissa kerrottiin erikseen mainoksen maksaja.

Perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan vaalirahoituslaki ei vaadi erillistä mainintaa, jos mainostettava ehdokas tai puolue on mainoksen maksanut. Kuitenkin 53:ssa, eli joka kolmannessa mainoksessa mainittiin erikseen, että maksaja oli ehdokas itse. Ehdokkaat siis kertovat enemmän kuin laki määrää.

Mainokset laskettiin keskiviikon Helsingin Sanomista, Turun Sanomista, Aamulehdestä, Maaseudun Tulevaisuudesta ja Keskisuomalaisesta sekä tiistain Kalevasta.

Mainosten maksutavat vaihtelevat. Kokoomuksen ja keskustan mainoksista oli tukiryhmän tai puolueen maksamia noin puolet, demareilla neljä viidestä. Vihreiden mainoksista puolestaan neljässä viidestä kerrottiin maksajaksi ehdokas itse. Tukiyhdistyksen tai puolueen maksamia mainoksista oli vain joka kymmenes.

Perussuomalaisten, vasemmistoliiton, kristillisten ja rkp:n mainoksia otokseen osui melko vähän, kymmenkunta per puolue.

Pienen otoksen perusteella persuehdokkaista hieman alle puolet ilmoitti maksaneensa mainoksen itse ja saman verran mainoksia oli kustantanut tukiryhmä tai puolue. Vasemmistoliiton mainoksista puolet oli tukiryhmien maksamia ja rkp:n mainoksista lähes kaikki. Kristillisten mainoksista puolet oli vailla mainintaa maksajasta.

Joissakin mainoksissa maksajan nimestä ei voi päätellä, onko kyseessä ehdokkaan oma tukiyhdistys. Tällaisia esimerkiksi Uudistajat ry:n, Tulevaisuuden Varsinais-Suomen tai Keskeltä läpi ry:n mainoksia oli kokoomuksen ilmoituksista joka kuudes ja keskustan mainoksista neljännes. Myös demareiden 23 mainoksesta kahden maksaja oli tällainen yhdistys.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.