EU haluaa paitasi kertovan, mistä se tulee
Euroopan parlamentti haluaa "Made in"- merkinnät pakollisiksi kaikkiin Euroopassa myytyihin vaatteisiin, kerrotaan parlamentin tiedotteessa. Näin kuluttajia ei johdettaisi harhaan merkinnöillä, jotka väittävät kolmansissa maissa tehtyjä vaatteita Euroopan Unionin alueella tehdyiksi.
Made in EU? Euroopan parlamentti haluaa selvyyttä vaatteiden alkuperään.
Kuva: SXCEuroopan parlamentti hyväksyi tänään tiistaina EU:n tekstiilien nimityksiä koskevan direktiivin uudelleenlaatimisen. Tarkoitus on selkeyttää sekavaa alkuperämaan merkinnän käytäntöä.
Nykyisellään EU:n tekstiilimerkintöjä koskeva lainsäädäntö kattaa vain tekstiilikuitujen nimitysten ja kuitukoostumusselosteiden yhdenmukaistamisen. Alkuperämaan ilmoittaminen on EU:ssa vapaaehtoista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Japanissa "Made in"- merkinnät ovat pakollisia.
Parlamentti pyytää komissiota selvittämään "Made in"- merkintöjen lisäksi myös vaatteiden terveys- ja turvallisuusvaroitukset, kuten syttymisherkkyyden, allergiaa aiheuttavat aineet sekä sosiaaliset tuotemerkinnät.
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- Hiilivoimalat seis! (23.5.2012)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Valhe ei pysy kasassa (15.5.2012)
- WWF teeskentelee taas (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti