EVA: Tuottavuuden romahdus osoittaa degrowthin vaarat
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n tänään julkaistu analyysi kertoo, että suomalaisten yritysten tuottavuuskehitys on pudonnut trendiltään syvemmälle kuin kertaakaan 35 vuoden aikana.
”Tuottavuus olisi kohdallaan, jos yritykset tuottaisivat nykyisen tuotantomäärän 150 000 henkilöä pienemmällä työntekijämäärällä”, sanoo Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta.
Käytännössä se tarkoittaa, että lähivuosina edessä on työttömyyspiikki.
"Piikin koosta ei ole tietoa. Haarukoisin, että työttömiä tulee lisää joitakin kymmeniä tuhansia, pahimmillaan jopa 100 000 muutaman vuoden sisällä", Maliranta sanoo.
Vielä ei myöskään tiedetä, onko tuottavuuden alentumisessa kyse tilapäisestä häiriöstä vai tuottavuuden pysyvästä alenemisesta. Talouskasvua vastustava degrowth-liike on jo pitkään korostanut, että yhteiskunnassa kannattaisi varautua hallittuun talouslaskuun. Malirannan mielestä näin ei missään tapauksessa kannata tehdä, vaikka ennusteet näyttäisivät synkiltä.
"Päinvastoin. Kohta ehkä näemme konkreettisesti, miten vaarallinen degrowth-tilanne on, silloin olemme isoissa hankaluuksissa eikä esimerkiksi hyvinvointivaltion kehittäminen ole mahdollista. Nyt pitää palata vähintään kohtuulliselle kasvu-uralle", hän sanoo.
Hänen mielestään tärkeintä on nyt huolehtia sekä työn tarjonnasta että tuottavuuden kasvusta. Työuria pitäisi pidentää ja innovointia lisätä.
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- Hiilivoimalat seis! (23.5.2012)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Valhe ei pysy kasassa (15.5.2012)
- WWF teeskentelee taas (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Kirjoita uusi kommentti