Ex-kansanedustaja: Emme osanneet kuin naureskella persuille

21.4.2011

Eduskunnasta pudonnut Jyrki Kasvi suree sitä, että vihreät vastasivat perussuomalaisten nousuun ihmetyksensekaisella naurulla.

Miltä nyt tuntuu, ja mistä tippumisesi johtui?

Uutta kohti. Jyrki Kasvi pakkasi tavaroitaan maanantaina eduskunnan lisärakennuksessa.

Kuva: Mikael Ahlfors / Keksi

”Vituttaa kuin pientä apinaa. Toisaalta on vaikea sanoa, mitä olisi voinut tehdä toisin. Totta kai olisi voinut ottaa kymppitonnin lisää lainaa ja mainostaa enemmän - ehkä sillä tavalla tämän olisi saanut käännettyä henkilökohtaisesti paremmaksi. Tippumiseen on monta syytä. Vihreiden edustamat arvot - luontoarvot, suvaitsevaisuus ja avoimuus - kokivat ylipäätään rökäletappion.”

Miten jatkat tästä eteenpäin?

”Työtä haeskelen. Olen periaatteessa virkavapaalla Teknillisestä korkeakoulusta tutkijan hommista, mutta virkaa ei ole käytännössä olemassa, eikä siihen ole rahoitusta. Olen klassinen akateeminen pätkätyöläinen. Aalto-yliopistolta tuli vähän aiemmin yhteydenotto, jossa kyseltiin, että mitäs nyt tehdään, mutta asia jäi vaalien alla auki, kun kaikki olettivat, ettei se realisoidu häiritsemään. Täytyy sieltä kysellä, onko niillä käyttöä mulle.

Tässä on se ongelma, että mä olen kahdeksan vuotta ajastani jäljessä. Ei tämä tosin ole sen kummempaa kuin pari lasta tehneen naisen arki millä tahansa alalla.”

Mistä vihreiden tappio johtui?

”Se oli sikäli yllättävää, että fiilis kentällä oli tosi hyvä. Virheemme oli se, ettemme ymmärtäneet havahtua perussuomalaisten nousuun sen vaatimalla tavalla riittävän ajoissa. Se arvomaailma tuntui niin vieraalta, että emme osanneet muuta kuin pudistella päätä, ihmetellä ja naureskella. Kuvittelimme, että ilmiö oli marginaalissa, mutta ei se ollut. Ilmassa oli liikaa epäuskoa.”

Onko eduskunnassa nyt ketään, joka tietää, miten tietoyhteiskuntaa pitäisi kehittää?

”Toivottavasti Mikael Jungner ottaa tämän tontin hoitaakseen. Täytyy nojata usko siihen, että monta hyvää asiaa on saatu tällä vaalikaudella liikkeelle, kuten julkisen datan avaaminen. Toivon, että se menee virkavoimin eteenpäin. Julkisten tietokantojen avaamista ja viranomaisten tietojärjestelmien yhteentoimivuutta pitäisi kehittää jatkossakin niin, ettei annettaisi jokaisen viraston ja osaston huseerata yksinään.”

Itku pitkästä ilosta ja......

Antero | 21.04.2011 9:39

Demokratiaan kuuluu, että enemmistö voi olla eri mieltä kuin itse on. Ehkäpä ne vihreille niin tärkeät arvot eivät olekaan niitä kaikkein tärkeimpiä asioita kaikille suomalaisille. Kansa on päättänyt ja pulinta pois, vai miten se meni...? Tai niin, no.. ainahan voi liittyä persuvastaiseen facebook -ryhmään? :-)

Pienet ympäristöasiat tekemättä

Tohnin Äijä | 21.04.2011 9:57

Vihreät kansanedustajat keskittyivät suuriin kysymyksiin, kuten ydinvoimaan. Tottakai tärkeää, mutta itse äänestin tällä kertaa toisen puolueen ehdokasta, joka lupasi ajaa
a) maatalouden ympäristötuet käytettävissä jatkossa vain maatilan ympäristöhankkeisiin
b) peltojen suojavyöhykkeet 15m pakollisiksi pienimpäänkin lampeen ja puroon - loppuisi viherlevä omasta järvestä
c) typen poisto pakolliseksi jäteveden käsittelyssä
d) hulevesien päästöjen rangaistusten kiristys aina vapausrangaistuksiin
jne.
Tohnin Äijä

PS. Vihreiden idea muuttaa puolustusvoimat maanpuolustuskerhoksi ei myöskään saa kannatustani tilanteessa, jossa Venäjä panostaa Itämeren suojeluun 1,5 miljardia euroa hankkimalla Itämerelle Ranskasta maihinnousuun tarkoitetun helikoptereiden tukialuksen.

Vihreiden osallistuttava maahanmuuttokeskusteluun!

Sinivihreä | 21.04.2011 10:13

Virheemme oli se, ettemme ymmärtäneet havahtua perussuomalaisten nousuun sen vaatimalla tavalla riittävän ajoissa. Se arvomaailma tuntui niin vieraalta, että emme osanneet muuta kuin pudistella päätä, ihmetellä ja naureskella. Kuvittelimme, että ilmiö oli marginaalissa, mutta ei se ollut.

Hyvin kiteytetty. Mutta miten tämä uinuminen oli mahdollista? Näyttiväthän jo gallupit, että perussuomalaisille tulee suurvoitto, 15 %:kin merkitsisi jo noin 30 paikkaa. Pienikin vilkaisu kaikkien lehtien nettisivujen kommenttiosastoille, mukaan lukien Vihreän Langan, osoitti että perussuomalaishenkisiä on joka puolella tätä kansaa.

Minulle PS:n arvomaailma ei ”tuntunut vieraalta”, koska sekä suvussani että ystäväpiireissäni on paljon henkilöitä, jotka ajattelevat esim. maahanmuuttopolitiikasta aivan samalla tavalla kuin Perussuomalaiset. Eroavuuksia PS:n linjaan heillä on lähinnä EU:n tai ruotsin kielen suhteen.

Vihreät, puoluesihteeri Laturi etunenässä, painotti ennen vaaleja että maahanmuuttokeskusteluun ei pidä mennä mukaan, että Vihreissä ei pidä suvaita pienintäkään maahanmuuttokriittistä kannanottoa. Tai jotain tuohon suuntaan. Tämä oli suuri virhe. Nyt Vihreiden on nimenomaan mentävä mukaan maahanmuuttopoliittiseen keskusteluun ja saatava äänestäjät 4 vuoden päästä vakuuttuneiksi siitä, että Vihreät ajaa ensisijassa nimenomaan suomalaisten ja Suomen luonnon etua. Muunkin maailman ihmisille on täällä tilaa, mutta Vihreiden tulisi suhtautua positiivisemmin esimerkiksi ”maassa maan tavalla” –periaatteeseen. Eiköhän se ole ihan hyvä periaate, jota useimpien suomalaisten kodeissa on opetettu ihan lapsesta pitäen?

Kommentti

Sininen | 21.04.2011 10:15

Vihreiden edustamat arvot - luontoarvot, suvaitsevaisuus ja avoimuus.

Näistä kaksi ensimmäsitä maksaa paljon veronmaksajien rahaa. Kun lisätään vielä vihreiden työnteosta yleisesti tiedossa olevat asenteet (kaikki kielletty, mikä voi vaarantaa luontoa), nii veronmaksajat ei ole valmiita maksamaan tätä lystiä.

Tunnen opiskeluajoilta monia "vihreitä". Sanoin aina, että kyllä se opiskeluajan kestää, mutta jos menet töihin, suunta saattaa muuttua.
Nyt olen välillä näitä opiskelijoita jututtanut ja suunta on muuttunut.
Suomalaiset ei pidä siitä, että joku vapaamatkustaja, joka elää muiden kustannuksella, tulee morkaamaan toisen ajatuksia ja kertomaan, mikä on oikein ja mikä väärin.

Anteeksi mitä?

MH | 21.04.2011 10:31

"Olen ajastani kahdeksan vuotta jäljessä"? Miten tämä voi olla mahdollista? Kansanedustajan pitäisi edustaa kansaa ja osata ottaa kantaa sekä päättää ajankohtaisista asioista. Eikö tuossa "ammatissa" täydy pitää tietotaitoa yllä? Mihin päätökset ja mielipiteet ylipäätään yhtään mihinkään voivat perustua jos on ajastaan jäljessä? Uskomatonta millaista porukka siellä mäessä on ollutkaan töissä, hyvä että lähtö tuli! Jyrkin puolustukseksi on tosin sanottava, että tuskin olit ainoa ja osa varmasti jäikin vielä istumaan.

Se, että Jani Toivola

Kazakstan | 21.04.2011 10:53

Se, että Jani Toivola syrjäytti Kasvin eduskunnasta kertoo kyllä surullista kieltään Vihreiden nykytilasta. Kasvin analyysistä olen silti eri mieltä: Vihreiden vaalitappio ei tosiaankaan johdu siitä, ettei puolue ottanut Persuja hampaisiinsa tarpeeksi vahvasti.

Tappio nimenomaan johtuu siitä, että Vihreät keskitti paukkunsa Perussuomalaisiin eikä Suomen ympäristövihamielisimpiin puolueisiin Kokoomukseen ja Keskustaan. Harva Vihreiden kannattaja pystyy käsittämään asettumista PS:n vastavoimaksi samalla kun puolue veljeilee Kokoomuksen ja Keskustan kanssa. Sinnemäki ilmoitti vaalien alla jälleen Kokoomuksen jopa Vihreiden ihanteellisimmaksi hallituskumppaniksi. On kauheaa ja pelottavaa, kuinka lähellä Vihreiden ja Kokoomuksen johtojen arvomaailmat kaikesta päätelleen toisiaan ovat.

(Olenko minä muuten joutunut jollekin suodatuslistalle? En ole saanut useista yrityksistä huolimatta viestejäni läpi "Vihreiden arvot kokivat tappion" -keskusteluun, vaikka tekstini eivät ole millään tavalla rikkoneet sääntöjä.)

Tsemppiä Jyrki

Anonymous | 21.04.2011 11:00

Vaalit meni miten meni, mutta tämänkin voi kääntää mahdollisuudeksi. Käytä aika uusiutumiseen, tutustu eduskunta aikana vähemmälle huomiolle jääneisiin asioihin ja kerää voimia.

Mielestäni nykymaailmassa on tilausta kaltaisillesi teknisesti orientuneille henkilöille asioista päättämässä. Kun teitä saisi eduskuntaan jostain lisää olisi se jo kova juttu.

Vielä jos saataisiin korvattua hiihtäjät taiteilijoilla, filosofeilla ja tutkijoilla voisi olla hyvinkin mielenkiintoiset ajat edessä.

Vihreät poliitikot ei taida

Ruohonjuurivihreä | 21.04.2011 11:01

Vihreät poliitikot ei taida paljoa kohdata ns. tavallisia ihmisiä. Minusta heidän huoltensa kuuleminen olsii tärkeä todellisuustsekki vaikkei kaikki mummot ja työttömät mitään kovin potentiaalisia äänestäjiä edes olisikaan.

Netistä katsomalla saattaa toki saada kahisteltavakseen jotain hommafoorumien kiihkoiluja mutta ei niitä oikeita ihmisiäkään tavatakseen välttämättä tarvitsisi lähteä edes pois Espoosta.

Ei ne arvot vaan järjetön

znd | 21.04.2011 11:22

Ei ne arvot vaan järjetön energian verotus Jyrki hyvä.

Hukassa

Nimetön | 21.04.2011 11:41

Itse olen pitkällinen Vihreiden kannattaja, mutta näissä vaaleissa ääni meni muualle pitkälti juuri siksi että koen suvaisevaisuuden, luontoarvot ja avoimuuden tärkeiksi asioiksi. En väitä etteivätkö Vihreätkin näitä asioita jollain tasolla ajaisi, mutta hyvin valikoiden. Vihreiden käsitys esim. suvaitsevaisuudesta on mielestäni hyvin kapea-alainen eikä resonoi oman ajatusmaailmani kanssa.

Voisiko saman tien palata vuoteen 1776?

Harri H. | 21.04.2011 11:47

Vuonna 1776 muutamat amerikkalaiset kirjoittivat:

We hold these truths to be self-evident, that all men are created equal, that they are endowed by their Creator with certain unalienable Rights, that among these are Life, Liberty and the pursuit of Happiness.

Tämä on vihreille edelleen self-evident, ehkä tuota Luojaa lukuunottamatta. On melkoinen shokki, että näille arvoille täysin vastakkainen arvomaailma on nyt niin vahvoilla.

vihreä politiikka

yomma | 21.04.2011 11:58

suurin syy vihreiden tappioon taisi olla se,että meillä ei ollut enään varaa äänestää vihreitä.Vihreäpoliitikka ajaa tavallisen kansan liian ahtaalle,mm sähkölaskuissa sekä liikkumisessa.Yksistään jo nämä,lisättynä vihreään avoimuuteen ja suvaitsevuuteen enemmistön tahtoa vasten,on yksi syy tappioon.

Vihreiden strategiasta

Perusvihreä | 21.04.2011 12:18

Vai naureskeltiin epäuskoisesti?

Väittäisin että persujen tuleva kannatus oli kyllä tiedossa ja vihreiden strategia oli *nimenomaan* seurausta siitä. Omien kannattajien ydinarvojen polkeminen hallituksen kumileimasimena pyrittiin saamaan korjattua ottamalla riittävän suuri vihulainen, demonisoimalla se, ja hakemalla omien tukijoukkojen sijaan vastavoimaa tälle osin itse luodulle vihulle.

Se strategia ei ollut hyvä valinta. Vihreät epäonnistuivat täydellisesti siitä yksinkertaisesta syystä että toimivia ratkaisuja ei ollut tarjolla. Ostovoima tippuu tavallisella kansalla kuin lehmän häntä ja edessä voi olla todella kova lama. Ajamanne muutokset tulevat tappamaan maaseudun ja muunkin Suomen asukkaita kun tulot eivät verojen ja vaatimusten jälkeen riitä elannoksi... ja en nyt tarkoita pelkästään kuvainnollisesti edelläolevaa.

Hyvinä aikoina on varaa olla höveli ja avulias. Huonoina aikoina on pidettävä perusasioista huolta ja annettava muille vasta mahdollisesti ylijäävästä potista. Näillä näkymin omista eläkeläisistä ja työttömistä huolehtiminen ei jätä paljoa liikkumavaraa.

Korkea äänestysprosentti kertoo sitä, että kyllä ne teidänkin aiemmat kannattajanne ovat liikkeellä olleet. Monet ovat vaan huomanneet vallitsevat realiteetit ja ajatelleet esim omia lapsia ja vanhempia.

Toivottavasti Jyrki sinut nähdään vielä eduskunnassa, toivottavasti olet silloin sellaisessa puolueessa jolla on todellisia ratkaisuehdotuksia.

Sääli

VanhA | 21.04.2011 12:33

Vaikka äänestinkin persuja, niin pitää sanoa että olisin mielelläni nähnyt myös Jyrkin jatkavan.
Hän on yksi harvoista jotka ymmärtävät pistää kampoihin tietoyhteiskuntaan jatkuvasti suunnattuihin rajoituksiin ja sen sellaisiin.

Tsemppiä uuden työn etsinnässä.

Eliitti inhottaa -köyhät kyykkyyn

Enemmistö | 21.04.2011 12:43

Elitistinen ajattelu vaalien voittajista on inhottavaa. Töölön hienostorouvaa lainatakseni: "En tunne yhtään Perussuomalaista, mistä ne oikein tulevat" Tervetuloa tutustumaan Jakomäkeen ja vanhusten hoitokoteihin, missä ihmiset elävät köyhyysrajalla. Minkkiensuojelu ei oikein kiinnosta, kun pitää miettiä kuinka saa rahat riittämään ruokaan. Ihmisillä ei ole tässä vaiheessa enää mitään menetettävää, kuin saada uutta toivoa äänestämällä Perussuomalaisia.
Vihreän eliitin viesti on: köyhät kyykkyyn!

Niin...

Jani | 21.04.2011 13:03

Pertti Pasasen tuotantoa lainatakseni:

"Toisaalta on tietysti erittäin hauska nähdä ympärillään iloisia nauravia ihmisiä, mutta toisaaltaan ottaen huomioon tuon naurun sävyn minusta on myös erittäin hauska nähdä kun se hymy pikkuhiljaa alkaa hyytyä."

Miksi?

Pekka | 21.04.2011 13:07

Osanotto, sillä mielestäni olisit ollut Soininvaaran lisäksi se vihreä, jonka olisin ehdottomasti halunnut eduskunnassa nähdä.

Ja samaa mieltä parin aiemman kirjoittelijan kanssa:

* Kyllä vaalivoitto oli nähtävissä - sekä gallupit että yleisökirjoittelu kertoivat selkeää kieltään. Tosin moni Vihreä syytti yleisökirjoittelusta muutamia masinoituja hommalaisia, ymmärtämättä että ilmiö ja reaktio oli huomattavasti laajempi.

* Kyvyttömyys ja haluttomuus keskustella maahanmuuttopolitiikasta oli suurin syy. Käsittämätöntä, miten suvaitsevaisena itseään pitävä joukko haluaa sensuroida tietyn osan poliittista keskustelua, nimeää kaikkia heidän kanssaan eri mieltä olevia rasisteiksi, ja keskittyy haukkumaan vastapuolen ulkonäköä, koulutusta ja muita ulkoisia seikkoja asian sijaan.

* Liian monessa asiassa tunnelinjalla järkiasioita vastaan. Tältä osin sinun ja Soininvaaran tapaisia Vihreitä tarvittaisiin lisää.

* Surullista, että Toivola meni eduskuntaan sinun sijaistasi. Julkkis vs asiansaosaava poliitikko.

Toivottavasti olet itse eduskunnassa taas 4 vuoden jälkeen ja toivottavasti Vihreät on siihen mennessä ymmärtänyt korjata epäkohtansa.

Vihreät unohtivat tavikset

folkes | 21.04.2011 14:18

Vihreillä on hyviä arvoja, mutta tavallinen ihminen unohtui. Huono-osaisten ja peruspalkkaa saavien ääni on vihreiltä hukkunut. En ihmettele yhtään että persut hakkasivat vaaleissa, heillä kun agendaan kuuluu myös tavallinen ihminen ja heidän toimeentulonsa.

Tarkastelun paikka

Piipertäjä | 21.04.2011 14:19

Vaalitulos oli pettymys muttei yllätys. Minuakin on kummastuttanut ja harmittanut Vihreiden johdon "lämmin veljeily" Kokoomuksen kanssa. Näen Vasemmistoliiton vihreämpänä mitä Vihreät, varsinkin heillä tapahtuneen/tapahtuvan sukupolven vaihdoksen myötä. Heillä on muutenkin mielestäni vetävämpi profiili tällä hetkellä, varsinkin oikeistopolitiikan epäoikeudenmukaisen ja kovan linjan vastavoimana. Toisaalta koko vaalitulos vain ilmentää sen mikä kansallemme on tärkeää. Ja se on se hardest part hyväksyä. Jos ihmisten arvomaailma on koventunut näin monella, kuinka sitä sitten muutetaan ulkoapäin? Ehkä suomalaiset vain haluavat kuluttaa luonnonvaroja, sulkea rajat ja kohdella "muukalaisia" vihamielisesti. Ymmärtävätkö kuitenkaan mitä seurauksia em. asenneilmapiirillä on? Ja miten vaikeakskorkeilaan itse elää sellaisessa ilmapiirissä ja yhteiskunnassa, huoh.

missä luonnonsuojelu?

ilmastokriittinen | 21.04.2011 15:16

En äänestänyt vihreitä enää, vaikka äänestin monta vuotta.

Yleispuolueeksi päädyttyään vihreät ei enää erottautunut massassa muulla kuin pienellä koollaan,on vain sitä samaa mitä keskusta, kokoomus, ehkä vähän vielä liberaalimpaa.

Sukupuolivähemmistöt ovat löytäneet puolueen ja päätyneet puolueessa pitkälle. Yliedustettuina? Tavallinen tallaaja ei löydä enää mitään/ketään mihin samaistua? En minäkään, vaikkeivat sukupuolineutraalien asioiden ajamiset itseäni varsinaisesti harmitakaan.

Luonnonsuojelu? Ydinvoiman vastustaminen ei oikein riitä tähän. Sellainen kuva on tullut, että puolueen ihmiset eivät edes tunne luontoa. Ei varsinaisesti mitään luontoihmisiä eduskunnassa, ainakaan enää. Luontoa on myös maaseutu ja talousmetsät ja näiden asioiden hoito on jätetty keskustalle. Liian suuri vastakkainasettelu maaseudun ja kaupunkien kettutyttöjen välillä. Edelleenkin?

Suvaitsevaisuus? Ihan millä hinnalla tahansa maahanmuuttoa lisää, vaikka siitä varsinainen väestö kärsisikin, asiaa ajetaan ihan millä hinnalla tahansa. Mitään kriittistä ei tästä saa esittää. Ja kun suurin osa ihmisistä suhtautuu kriittisesti, asennetta pidetään naivina - syntyy kuva, että vihreät ei halua tarttua mahdollisiin ongelmiin.

Ja sitten vielä Sinnemäen epäselvä argumentointi julkisuudessa, kun ei äänestäjänä ymmärrä mitä asiaa ajetaan ja millä perusteilla, niin mitenpä äänestät?

Tappio taistelussa

Jouko Lilja | 21.04.2011 19:26

Vihreät haastoivat Perussuomalaiset ja hävisivät. Ei tämä sen kummemapaa ole. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Olisiko Vihreiden sittenkin parempi palata alkuperäiseen asentoonsa ja lopettaa maailmojen syleily?

Tässä yksi syyllinen

Erkki | 21.04.2011 20:04

Äänestin sinua 4 vuotta sitten, mutta en nyt. Ääneni (+ vaimoni ja tyttäreni ääni) menivät nyt yhdelle akateemiselle, Eirassa asuvalle pätkätyömiehelle.

Sääliksi käy Jyrkiä

Nimetön | 21.04.2011 20:27

Sääliksi käy jjj:tä, joka tavallaan tuntuu tutulta, kun olen kirjoituksiasi seurannut aikanaan pelit-lehdestä asti. Sääliksi käy siksi, että höpsähdit vihreiden ideologiaan, joka sinällään olisi kannatettavaa, jos se noudattaisi alkuperäistä ajatustaan.

Kyllä:
Luonnonsuojelulle
Turkistarhauksen kieltämiselle
Tietoyhteiskunnan kehittämiselle

Vahva ei:
Vasemmistolaisuudelle (porvaritkin voivat ajatella vihreästi)
Maahanmuuton kannattamiselle
Romanikerjäläisten puolustelulle
Ydinvoiman vastustamiselle (se on puhtain tunnettu energiamuoto!)
Muulle hömpälle (yleinen maailmanparantaminen)
Sinnemäelle

Ääni:
Perussuomalaisille

Muulle hömpälle

Jyrki Kasville

Mustapää | 21.04.2011 22:08

Itse jätin äänestämättä näissä vaaleissa Vihreitä, koska teidän hallituksessa vetämä politiikka ei vastannut vihreitä arvoja. Nyt, näin tavallisen tallaajan näkökulmasta, Vihreät jäivät vähän puolitiehen kaikessa. Ei ollut mitään tiukkaa ohjelmaa, ei tiukkoja mielipiteitä, oli vain puolivillaisia kompromisseja ja epämääräisiä puheenvuoroja. Vihreät tarvitsevat enemmän yhtenäistä ääntä, ei hajanaista ja sekavaa politiikkaa. Herra Kasville paljon tsemppiä eikä kannata luovuttaa. Tällä kertaa kävin näin, mutta jos nyt historia itseään toistaa, niin ensi vaaleissa on taas eri meninki ja järkevät ja asiantuntevat ihmiset pääsevät edustamaan meitä. Lisäksi Vihreille: vahva yhtenäinen ääni, ei kompromisseja.

Vaalitappio

Kissa pöydälle | 22.04.2011 3:29

On outoa, ettei kukaan ole huomannut Sinnemäen julkisissa esiintymisissä mitään vikaa. Vaaleissa tuli takkiin Sinnemäelle ja Kiviniemelle. Kumpikaan ei vaivautunut vastaamaan heille esitettyihin kysymyksiin. Oppositiota vaadittiin tilille Vihreiden ja Kepun hallituspolitiikasta.

Sinnemäen artikuloimista ei ilman myötähäpeää voi kuunnella.

Aiheetonta kritiikkiä

hermot menee vihreällä | 22.04.2011 11:02

Haukutte väärää puuta.

Persuja ja muita puolueita äänestävät ajattelette vain omaa napaanne ja rahaanne. Luonnonsuojelu ja suvaitsevaisuus kuulemma maksaa. Niin maksaa terveydenhuolto, koulutus ynnä muukin, jonka ylläpitämiselle on hyvät perustelut. Jos luontoa ei suojella, jälkipolvilla ei ole ihasteltavana kansallismaisemaa, -eläimiä eikä sitä maassa maan tavalla-Suomea jota arvostatte. Puhdas vesi ja ilma eivät kasva puissa. Jos Timo Soini saa päättää, kaivoslupia annetaan kylään ja parinkymmenen vuoden päästä uusiutumattomat luonnonvarat on täällä kulutettu. Toisin on muualla, Espanja esim. panostaa tuulivoimaan.

Aiheettomalta tuntuu myös syyttely, että vihreiden äänestäjät eläisivät yhteiskunnan rahoilla. En tunne yhtään vihreitä äänestävää (ja tunnen heitä liki sata) joka ei kävisi töissä. Useimmat lisäksi tekevät runsaasti vapaaehtoistöitä 3. sektorilla ja lahjoittavat rahaa hyväntekeväisyyteen. Itse olen sivutoiminen yrittäjä ja vihreät ovat kiitettävästi ajaneet taitelijoiden, tutkijoiden ja pienyrittäjien asiaa viime vuosina.

Ja se suvaitsevaisuus. Uskokaa jo että vihreiden maahanmuuttonäkemys ei ole se jossa mamut elävät muiden rahoilla. Monikulttuurisessa ja suvaitsevaisessa Suomessa mamuilla on enemmän mahdollisuuksia työhön ja koulutukseen, ja sitä kautta suomalaisen yhteiskunnan ja tapojen tuntemiseen ja kunnioittamiseen.

Vihreät kompastuivat itsepetokseen

Mikko Niskasaari | 22.04.2011 11:08

Jyrki Kasvi:
"Vihreiden edustamat arvot - luontoarvot, suvaitsevaisuus ja avoimuus - kokivat ylipäätään rökäletappion.”

Jyrki Kasvi pääsee tappion syiden jäljille sitten kun huomaa, ettei Vihreä liitto rp. edustanut mitään noista.

Ainoa ympäristökysymys, joka vihreitä aidosti näytti kiinnostavan, oli ilmastonmuutos (sivuutan ydinvoiman). Kaikessa muussa vihreitä ei erottanut kepusta mikään.

Vihreät hyväksyivät alueellisen ympäristöhallinnon tuhoamisen, joka valmisteltiin salassa, valtiosihteeriporukalla. Sen verran luontoarvot ja avoimuus vihreitä kiinnostivat. Sen petoksen seurauksia saa ympäristöliike korjata pitkään.

Odotan mielenkiinnolla, havahtuvatko vihreät koskaan siihen, millainen itsepetos "suvaitsevaisuus" on puolueelle ollut. Vihreät ovat malliesimerkki, tai kauhuesimerkki "mitä-en-minä-tee-ei-tule-muidenkaan-tehdä" -porukasta.

Vanha slogan "yksityinen on poliittista" vihertyi muotoon "sinun yksityinen on minun politiikkaa". Suvaitsevaisuus on siitä kaukana.

Fiaskon viimeisteli ihmisoikeuspolitiikan konkurssi; Tuija Braxia kovakorvaisempaa oikeusministeriä en muista, ja minä sentään muistan heitä aika monta.

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/100
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/102

Jyrki Kasvin itsensä osalta olen pahoillani, hän oli ryhmässään parhaasta päästä.

Mikko Niskasaari
toimittaja

Tästä lisää:

"minä-huomaamaan

"Emme osanneet kuin naureskella persuille"

Jorma Heikkinen | 22.04.2011 12:37

Lähes joka viides suomalainen äänestäjä kannatti persuja. Ja te ette osaa muuta kuin nauraa heille. Te puhutte suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta. Tämä on kaikki täyttä valhetta. Te ette osaa tyhmässä ylpeydessänne kuin nauraa joka viidettä suomalaista!

Kommentti: 'Vihreiden

Mies Mikkelistä | 22.04.2011 15:05

Kommentti: 'Vihreiden osallistuttava maahanmuuttokeskusteluun' tiivisti aika hyvin omatkin ajatukseni.

Oletko Jyrki tullut ajatelleeksi sitä että jos joku sanallakaan asettuu vastaan esimerkiksi nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa tai arvostelee ihon väriltään tummia maahan muuttaneita, hänet syyllistetään heti rasistiksi. Toden näköisesti sinäkin Jyrki ajattelet nyt että minä olen rasisti.

Vihreät elää jossain omassa pumpulissaan ja ei halua nähdä niitä epäkohtia mitä maahanmuutto Suomeen aiheuttaa. Ainoastaan hyvistä puolista saa keskustella. Jos puolueenne sihteeri Laturi on mennyt antamaan tuollaisen kannan tähän keskusteluun teidän puolelta, niin näyttäisin kaverille kyllä ovea välittömästi.

Toinen iso asia minkä todellakin mokasitte on tuo ydinvoima. Luulen että maineenne meni suuren yleisön silmissä sinne pyttyyn sen jälkeen kun siunasitten lisärakentamisen. Herrajumala! Sehän on niitä pää agendoja miksi ylipäänsä olette olemassa! Niin suuri oli gloorian ja mammonan halu, että Sinnemäen johdolla 'pitkin hampain' olitte hallituksessa mukana siunaamassa päätöstä.

Henkilökohtaista ahneutta, turhamaisuutta ja helvetin sio ja nolo moka.

Kyllä te Jyrki saitte ihan ansionne mukaan. Suomalaiset ovat todella kyllästyneitä kaikenlaiseen kusettamiseen ja korruptioon.

Sinä olit oikeastaan vihreissä ainoita henkilöitä joita itse olisin voinut harkita koskaan äänestäväni.

Energiapolitiikka on Vihreiden tuho

Foobar | 22.04.2011 22:00

Vihreiden ongelmana on aivoton energiapolitiikka.

Energiaa pitää pystyä tulevaisuudessa tuottamaan reippaasti enemmän, halvemmalla ja puhtaammin.

Jostain säästämisestä, biopoltosta tai tuulivoimasta tärkeänä ratkaisuna puhuminen on sairasta pilaa tilanteessa, jossa maailman energiakulutus vähintään nelin-viisinkertaistuu 100 vuoden aikana.

Käytännön elämässä semmoinen huomio, että sähkölasku on nykyisin n. 50% isompi kuin viisi vuotta sitten varmasti vaikutti Vihreiden äänimäärään — Kehityssuuntaus joka potkii eniten muutenkin köyhiä.

Vihreiden politiikan konkreettisen seurauksen voi tiivistää siihen, että ne joilla on varaa kuluttaa on oikeus kuluttaa mielinmäärin, mutta niiden joilla ei ole varaa pitää säästää ja kiristää vyötä.

Ei tälläisella politiikalla voi yksinkertaisesti saada isoja määriä ääniä, kun peruspulliaisella ei käytännössä ole varaa tukea nykyisen kaltaista fantsua Viherpolitiikkaa!

Toisin sanoen, Vihreät kaipaavat realismia: Eniten energiapolitiikassa, mutta myös maahanmuuttopolitiikkansa perusteluissa — Maahanmuutto on pääasiassa jees, bussit kulkevat ja tilat siivotaan täälläpain aikalailla mamu-voimin, mutta tätä positiivista kehitystä ei tuoda julki missään. Ei riitä että todetaan jonkun olevan fantsua vaan se pitää konkreettisesti osoittaa. Nyt otsikoissa on vain negatiiviset puolet, niin ei mikään ihme että mamuvastaisuus on nousussa.

Avoimuutta ei voi syödä

Syrjäseudulta | 22.04.2011 23:40

Olen äänestänyt vihreitä niin kauan kun siihen on ollut mahdollisuus, siis jo vuosikymmeniä, mutta en yhtään ihmettele tämänkertaista vaalitappiota.

Minulle syrjäseuduilla asuvana pienituloisena ihmisenä nykyvihreät profiloituvat laumana isojen kaupunkien erittäin hyyvin toimeentulevia, akateemisia ihmisiä, pääasiassa naisia, joilla ei ole pikkuhippuistakaan kosketusta ns. tavan kansaan!

Mistä kertoo myös alantuva suhtautuminen ja se ettei perussuomalaisten ilmiselvää hyökyä otettu tosissaan.

Saikkaroidaan kaiken maailman feminismin, miesryhmien ja muiden pilipalihommien kanssa mutta peruskysymys, ympäristö, luonnonsuojelu ja että jokaisella olisi mahdollisuus ihmismoiseen elämään on jäänyt aivan syrjään. Tässäkin talossa missä asun, on monta jo toivottomuuteen vaipunutta pitkäaikaistyötöntä, mutta se ei puoluetta hetkauta minnekään päin. Työministerinä Sinnemäki ei saanut aikaan yhtään mitään hyvää.

Perustulosta ei kukaan vaaleissa hiiskahtanutkaan. Puolueen kopea puheenjohtaja Sinnemäki ei halua jalallaan astua metsään. Kokoomusta liehakoidaan aivan avoimesti ja puolueen arvomaailma luistaa yhä enemmän oikealle.

Ja vaalitunnus oli todella idioottimainen kuten älä nai ennen kuin homot pääsee naimisiin-kampanjakin.

Harmillista mutta ...

JA | 23.04.2011 0:45

Minun kannaltani sinun putoamisesi oli harmillinen juttu, mutta kyllä osaavalle kaverille työtä löytyy. Vihreiden tappiota en niinkään ihmettele. Tappiota eivät kärsineet vihreät arvot vaan puolue, joka tosiasiassa etääntyi niistä liian kauas. Suvaitsevaisuuden tilalle tuli suvaitsemattomuus ja suoranainen ylimielisyys toisinajattelijoita kohtaan. Luontoarvojen pragmaattisen edistämisen korvasi dogmaattinen ydinvoiman vastustus. No tätä kritiikiä voisi jatkaa, mutta muutamien kommenttien perusteella ainakin osa näyttää tämän jo tiedostaneen ja toinen osa linnoittautuneen entistä tiiviimmin asemiinsa.

Sinulle toivon hyvää jatkoa ja puolueelle paluuta sille linjalle joka sillä parhaimmillaan oli.

Tervetuloa todellisuuteen!

Leiska | 23.04.2011 7:51

Asutamme Jyrki Kasvin kanssa ilmeisesti eri rinnakkaismaailmoja, koska omassa akateemisessa tuttavapiirissäni Vihreiden vaalitappiota pidettiin jo annalta selvänä. Monet aikaisemmin Vihreitä äänestäneet siirtyivät kannattamaan Vasemmistoliittoa, jotkut jäivät kotiin; ne jotka äänestivät Vihreitä äänestivät henkilöä, ei puoluetta. Tyytymättömyyden syytkin olivat ilmeisiä: kaksi ydinvoimalaa, asema oikeistohallituksen apupuolueena, täydellinen hiljaisuus vaalirahoitusjupakassa (pitää politikoida silloin kun siihen tarjoutuu mahdollisuus!). Puhumattakoon typerästä Uusi Suomi -kampanjasta ja Perussuomalaisten vastustamisen ottamisesta vaalien pääteemaksi. Heidän kannatuksensa syyt olisi toki pitänyt analysoida, mutta käydä kampanja omilla, positiivisilla teemoilla. Ne jäivät tällä kertaa vähän hämäriksi, myös minulle - ei ollut enää uskottavaa vastustaa ydinvoimaa.

cityvihreys ei riitä koko Suomelle

dolores | 23.04.2011 9:32

Vihreiden riveihin tarvittaisiin lisää juurevia, tavallisia ihmisiä. Pääkaupunkiseutu ja koulutetut, urbaanit luomubanaaninpurijat leimaavat liikettä liikaa. On olennaisen tärkeää kasvattaa vihreyden uskottavuutta ja mkiettiä oikeasti ajettavien asioiden perusteita. Esim. Eero Paloheimon lähteminen viime syksyllä oli hyvä varoitus, hänen mielipiteitään olisi kannattanut kuunnella. Maahanmuuttokysymys ON myös ekologinen kysymys.

Toivottavasti vihreät löytävät uuden suunnan. Tietyllä tavalla toivon että vihreät palaisivat juurilleen ja lopettaisivat haihattelun. Maaseutuvihreyttä kaivataan ja kipeästi.

Missä mättää?

Merja | 24.04.2011 9:48

Mielestäni merkittävää vaalitappiota Vihreille on aiheuttanut lähinnä tietynlainen arvoliberalismin kriisi jota ei ajoissa havaittu. Esimerkkinä mainittakoon viime syksyinen “homokeskustelu” joka aiheutti erittäin voimakkaita kannanottoja puolesta ja vastaan. Ongelman ydin on siinä että eriäviä mielipiteitä ei haluta ottaa huomioon eikä muita ihmisiä kunnioiteta. Ollaan tekemisissä vain samanmielisten kanssa, brassaillaan ja saatetaan jopa keskenään kilpailla omalla fiksuudella. Nettikeskusteluissa ja puheenvuoroissa on saanut sananvapuden nimissä suoltaa eri mieltä olevista melkeimpä mitä törkyä tahansa. Vapaata liikkuvutta kannattava henkilö voi harjoittaa huomaamattaan ulkonäkörasismia. Myös media on yllyttänyt arvoliberaalit ja arvokonservatiivit toistensa kimppuun ja samanaikaisesti aikaan rahaeliitti on saanut tehdä kaikessa rauhassa omaa työtään.

Kun avarakatseisena esiintyvä henkilö paljastaa muille suvaitsemattomuutensa, onko ihme ettei häntä pidetä uskottavana? Kun taas ahdasmielisenä pidetty henkilö pysyy muiden mielisssä suvaitsemattomana, mitä hän silloin voi hävitä? Tämän kaltaiset esille tulleet seikat helposti leimaavat kaikki ryhmään oletettavasti kuuluvat ihmiset. Entinen kehonrakentaja on vuosikausia kiertänyt laulukeikoilla ja tullut ainakin jossain määrin läheiseksi monille ihmisille koska on kuunnellut heidän murheitaan. Mannerlaattajutuille voi aina naureskella mutta miksi häntä ei kuitenkaan äänestettäisi?

Uusi Suomi vastaan Perus Suomi

Hapan vihreä | 24.04.2011 9:53

En minäkään tätä vaalitulosta toivonut mutta oli iso virhe hyökätä Soinia vastaan puolustamalla hallituksen virheitä. Vihreiden viesti "Uudesta Suomesta" oli alusta alkaen epäuskottava. Visio näytti "uusimaalaisten Suomelta", jossa muu osa maasta on vain Euroopasta vieraantunut alkuperäiskansan reservaatti. Cronbergin myötä menetettiin viimeinenkin uskottava "alkuperäiskansan" edustaja puolejohdosta. Ei vihreät arvot mitään murskatappiota näissä vaaleissa kokeneet. Eihän vihreä puoluekaan "vihreitä arvoja" ole uskottavasti pitkään aikaan edustanut. Suvaitsevaisuuskin loppui perusjunttien suomalaismiesten kohdalla. Jos Helsingin vihreät eivät kykene ymmärtämään vaalitappion syitä on edessä puolueen marginalisoituminen. Nyt on korkea aika oppia kuuntelemaan "perussuomen" ihmisten ajatuksia uudesta suomesta. Vihreiden tulee olla koko Suomen puolue tai sillä ei ole asiaa hallitukseen tulevissakaan vaaleissa.

Arvoista

Jouko Kämäräinen | 24.04.2011 19:45

Äänestäjät eivät hylänneet Vihreiden edustamia arvoja. He hylkäsivät Vihreisen edustaman arvottomuuden.

Toimituksen pidätys, oikeus ja valinta

Jouko Kärkkäinen | 24.04.2011 20:35

Vihreille vinkiksi, kun jättää kaikki kriittiset kommentit julkaisematta niin säilyy hyvin ulkosalla kaikesta kansalaisia jurppivasta.
Selvennän varmuudeksi, kun vihreillä on oma maailma josta on mukava jaella elämänohjeita kansalaisille, asettua yläpuolelle, olemalla niin viisas.

Kuinka ajattelet sen joka lopulta maksaa senkin vihreän elintason omasta pussistaan suhtautuvan tähän touhuun, kun ei kuunneltu silloin kun on sanomista ollut, arvelempa ettei äänestä nyt eikä vastakaan.

Sillälailla se järjen ääni voittaa!

Tärkeä aihepiiri

Totuutta etsivä torvi | 24.04.2011 21:41

Nyt kun sinulla, Jyrki Kasvi, on ylimääräistä aikaa, sinä voisit ottaa hiilidioksidiasian haltuusi. Voisit tutustua aiheeseen eri näkökulmista kriittisesti. Teknillinen pohjakoulutuksesi olisi siinä hyväksi avuksi. Tästä aiheesta liikkuu monenlaista mututietoa, jota voisit tutkia. Luulenpa, että tämä voisi olla urallesi hyvä käännekohta. Tämä asia pysyy joka tapauksessa tapetilla vielä pitkään ja oikeaa tietoa siitä tarvitaan.

"Suojavyöhykkeet" vain turhaa rahantuhlausta.

Matti | 25.04.2011 23:53

Suojavyöhykkeiden rakentaminen peltojen ja järven väliin on lähinnä rahojen tuhlaamista.
Viimeistään kevättulvat ja kaatosateet huuhtelevat kaiken liukoisen ravinteen järviin oli välissä.suojavyöhyke tai ei.
Järvet haja-asutusalueilla pelastuvat vain jos tehomaatalous ja tehometsätalous lopetetaan.

Myöskään mummonmökit eivät järviä turmele eivätkä myöskään kesämökit jos niiden vesivessat eivät laske jäteitä suoraan järveen.
Yhden ihmisen ulosteissaan vuodessa päästämät lannoitemäärät ovat vain murto-osa yhden apulantasäkin ympäristökuormituksesta. Apulantasäkkejä omaan peltoonsa tai puutarhaan saa vapaasti laittaa vaikka kuinka monta (ja niistä ei tarvitse fosforia ja typpeä poistaa ennen ympäristöön laskemista).

Jyrkille lämpimät

Nimetön | 26.04.2011 9:19

Jyrkille lämpimät terveiset,
ja uskon että analyysi meni oikeaan. Ainoa puolue, joka julkisesti lupasi kieltäytyä persujen kanssa hallitusyhteistyöstä, siksi se sai (jälleen) ääneni.

Akateeminen 'sekatyöläinen' alkaa olla varsin 'tavallinen' suomalainen, yhtä tavallinen kuin se 'tavallinen' duunarikin.

Minun mielstäni kyseessä on nyt 90-luvun laman aikaan valmistuneiden kapina, jotka putosivat suurten ikäluokkien ja nuoremman, valveutuneemman EU-ikäpolven väliin. Se olisi täysin ymmärrettävää, ja minä jopa kannustaisin tähän 'talonpoikaiskapinaan', ellei se olisi ponnistanut nimenomaan rasismista, jota en hyväksy missään muodossaan.

Ymmärrän v*tutuksesi, ja jaan sen.

Täältä myös tsemppiä Jyrkille

Nina | 26.04.2011 12:33

Harmi, ettet saanut jatkoaikaa kansanedustajan työllesi. Olet mielestäni ollut yksi niitä harvoja tietoyhteiskunnan asiantuntijoita ja asiasta hyvin perillä olevana myös pystynyt tuomaan aihetta lähemmäs tavallista kansalaista.
Ja, sanottakoon sekin nyt, että olet yksi fiksuimmista Vihreistä politiikoista Suomessa.
Toivottavasti neljän vuoden päästä pääset jatkamaan, jos itse niin haluat.

Kaikesta huolimatta, hyvää kevättä ja kesää sinulle Jyrki.

Sitä saa mitä tilaa

Persu | 26.04.2011 14:30

En usko kuuluvani Persujen peruskannattajakuntaan (jos sellaista voi edes määritellä) akateemisena kantakaupunkilaisena, mutta kyllä minunkin on aika paljon helpompaa samaistua Persujen arvoihin näinä maailmanaikoina kuin Vihreiden (tai presidenttimme) piperrykseen ja maailmanparantamiseen. Ja tässä tapauksessa ei voi puhua edes mistään huomaamatta jääneistä heikoista signaaleista, jos Vihreillä olisi ollut hiukan aikaa omalta erinomaisuudeltaan katsella ympärilleen niin asia olisi ollut selkeästi havaittavissa. Jyrki Kasvin kommentit hyväntahtoisesta naureskelusta kiteyttää erinomaisesti tilanteen.

Tuija Braxin ministerikausi

Ei nimimerkkiä | 26.04.2011 21:22

Mikko Niskasaaren kommentti Braxin ministerikaudesta osuu paljolti asian ytimeen. Vihreät on menettänyt runsaasti potentiaalisia äänestäjiä menemällä mukaan ihmisoikeuksien polkemiseen. Vihreiden kannattajille sananvapaus ja kotirauha ovat hyvin tärkeitä arvoja, jopa tärkeämpiä kuin sukupuolineutraali avioliitto.

Miksikö? Keskivertovihreä ei ole kovinkaan kiinnostunut, tunnustaako valtio hänen avioliittonsa avioliitoksi, mutta keskivertovihreä on hyvin kiinnostunut pitämään viranomaiset poissa kotoaan ja vapaasti ilmaisemaan mielipiteensä.

Braxin linjana on ollut, että sananvapautta rajoitetaan mikäli sitä käytetään väärin. Ongelmana on vain, että Brax ja suuri yleisö eivät ole kovinkaan paljon yhtä mieltä, mitä se sananvapauden väärinkäyttö voisi olla.

Niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin, Vihreän Liiton äänestäjien vuotaminen on johtunut sananvapauden rajoittamisesta ja syyttäjälaitoksen pönkittämisestä, mutta myös ylenmääräisestä suvaitsemisesta, joka on kohdistunut yhtäältä anarkisteihin, toisaalta ns. perhearvojen vastustajiin.

Perussuomalaiset ovat saaneet käyttövoimaa vihreiltä sekä vihreiden poliisin vastustamisesta (vrt. Kalasataman "kytät vittuun" -asenne) että harhaanjohtuneiksi miellettyjen viranomaisten tukemisesta (Halla-aho vs. Mika Illman).

Vihreät ovat menettäneet sekä perinteisiä sananvapauden puolustajia että varsinaisia luontoihmisiä. Tilalle on tullut radikalisoitunutta ainesta, toisaalta hegemonia on soluttanut koko puolueen.

Vihreä liitto nykyään on lyhyesti sanottuna joukko vallan sokaisemia radikaalifeministejä, joille kannattajien katoaminen on tullut pyytämättä ja yllätyksenä. Paluusuunta on vaikea. Ensin alkuun pitäisi myöntää, että Jyrki J. Kasvi on parempi asiantuntija kuin Jani Toivola, vaikka Janilla on kaksi vähemmistökerrointa.

Perussuomalaisista ja amerikkalaisista arvoista

Ei nimimerkkiä | 26.04.2011 21:41

Harri lainasi tuolla Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistusta vuodelta 1776 ja väitti että perussuomalaiset edustavat tälle vastakkaisia arvoja.

Tämä väärinkäsitys on jokseenkin huvittava monessakin mielessä. Merkittävin virhe piilee siinä, että perussuomalaisille nimenomaan ovat tärkeitä amerikkalaiset arvot: yksilönvapaus, oma työ, usko omaan unelmaan, isänmaallisuus, perhe. Vihreiden kannattajille on tyypillisiä näiden vastakohdat - enemmistön lailla pakottaminen, oikeus sosiaaliturvaan, korkea veroaste, internationalismi, sinkkuelämä.

Ottamatta kantaa kumpi, jos kumpikaan on parempi, on todettava että vuoden 1776 julistuksen omaksi ikonikseen voisivat ottaa pikemminkin perussuomalaiset kuin vihreät.

Hämeestä - perusKokoomusalueilta

Kristiina | 26.04.2011 22:49

Äänestysprosentti nousi. Lähiöissä, maalaiskunnissa, taajamissa. Lisääänet meni persuille, ei siitä mihinkään yli pääse, mikä laski sitä kautta vihreiden kannatusprosenttia juuri sen pari tuhatta.... vaalimatematiikka on uskomatonta, kuten tämän päivän hesari asian ilmaisi.
Jokainen hallituspuolue täällä kärsi yhden paikan tappion persuille. Jostainhan tähän lamaan pitää syy löytää. Demokratia toimii tietoyhteiskunnassa haukkumalla muut ja samaistumalla kansaan, jolloin pääsee paremmin eteenpäin populaarimaailmassa kuin kiiltokuvana ja puhumalla asiaa.
Mutta kyllä vihreydelle on tilausta - fiilis oli hyvä, kun meni keskikaupungille ja kannatus myös, mutta kun kaikkia lähiöitä tai maaseutua ei pystynyt vain kiertämään. Sillailla sääli, koska kulttuuritilausta olisi vihreillä myös maaseudulla: MTK oli listannut vihreät toiseksi osaavimmaksi maaseutukysymyksissä, mutta se uskottavuus pitää käydä vielä paikan päällä hakemassa.

Jyrkin pudotus oli hiuskarvan varassa, karismaa ja sanomaa ja osaamista on! Piraatit on ihan turha puolue, kun meillä on Jyrki. ...vai mitä on Jyrki mieltä panelissa piraattien näkökulmasta Lahdessa, että on ekologisempaa hankkia habbohotelliin sohva kuin oikea kotisohva kierrätyksestä...jos keskustelu oliskin mennyt tätä rataa...

Epäselvä viesti

Juha | 27.04.2011 15:41

Olen myös aiemmin äänestänyt vihreitä, mutta tällä hetkellä vihreä aate _tuntuu_ minusta tuovan tavalliselle kansalaiselle enemmänkin ehdotuksia rajoituksista (esim. liikenne, asuminen) ja lisämaksuista (esim. energia, asuminen). Henkilökohtaisen elintason (materiaalinen) pudottaminen voi toki olla antoisaa mutta houkuttelee harvoja äänestäjiä.

Valitettavasti vihreiden esiintyminen on _tuntunut_ arvaamattomalta ja minulle jäi hiukan epävarma olo mitä asioita käytännössä ajettaisiin minun äänelläni.

Etääntynyttä urbaania viherpolitiikkaa

Suomalainen äänestäjä | 28.04.2011 8:18

Vihreiden politiikassa on näyttänyt voittavan urbaani punavihertävä painotus, joka jäänee hyvin etäiseksi tavallisten suomalaisten enemmistölle.

Kansalaisten elämän ja liikkumisen entistäkin kalliimmaksi muuttavat energiaverot, päästömaksut ja rajoitukset tuskin lupaavat suurempaa vihreiden kannatusta jatkossakaan Suomen kaltaisessa pitkien välimatkojen ja kylmän ilmaston maassa.

Aivan oma lukunsa on vihreiden ja kannattajiensa kampanjointi aatteidensa puolesta, pyrkien samalla rajoittamaan kansalaisten sananvapautta, esim. haastamalla ilmeisesti ns. vastustajiksi kokemiaan kansalaisia jopa käräjäoikeuteen asti.

Vihreät näyttää etääntyneen kauas lähtökodistaan, luonnonsuojelusta ja suomalaisten arjen, elämän ja elinympäristön parantamisesta.

Komppaan edellisiä

Partamooses | 28.04.2011 11:18

Kasville kaikkea hyvää jatkoon. Menneen eduskunnan päätöksistä Kasvinkin asiantuntemukseen liittyen on kyllä ihmeteltävä, miksi ulkoiset kovalevyt otettiin mukaan hyvitysmaksujen piiriin.

Vihreiden arvopolitiikasta unohtui se tärkein asia, mitä olen itsekin täällä joskus peräänkuuluttanut - SUOMALAINEN LUONTO. Mihin se on vihreiltä unohtunut?

Haja-asutusalueiden jätevesiuudistus oli kaikkein näkyvin esimerkki ylimielisyydestä ja pahoista virhearvioista. Mummon mökki keskellä Suomea kaukana vesistöistä olikin se Itämeren suurin uhka. Kaikilla suomalaisilla oli myös toinen asia, mistä vihreiden politiikan suunnan saattoi tarkistaa - sähkölasku.

Kohtalaisen onnistunut

Kaptah | 28.04.2011 14:29

Kohtalaisen onnistunut analyysi Jyrkiltä. Entisenä Vihreiden ja nykyisenä Persujen äänestäjänä olisin toivonut eniten juuri sinun pysymistäsi mukana. Olet järkevän oloinen mies ja tunnet tietoyhteiskunnan asioita hyvin.

Vihreiden vaalitappion aiheutti minun nähdäkseni hyvin pitkälti ylimielisyys. Duunareille, maaseutulaisille, mamukriittisille, persuille ja lähestulkoon kaikille muille paitsi akateemisille kaupunkilaisvihreille naureskeltiin ja heitä suorastaan halveksuttiin ja pilkattiin.

Vihreille arvoille on edelleen tarvetta, mutta lisätkää mukaan huoli myös muiden kuin omien kavereidenne elämänlaadusta. Myös sikafarmarin, paperimiehen ja mökin mummon on syytä saada elää ja kokea olevansa arvostettu osa yhteiskuntaa. Nyt siis tarvittaisiin sitä paljon mainostettua suvaitsevaisuutta myös erilaisia elämänasenteita kohtaan.

Niin käy...

toisen polven vihreä, kohta entinen? | 01.05.2011 9:59

...kun elää kuplassa. Ei tajua mitä kuplan ulkopuolella tapahtuu ja mitä ihmiset siellä ajattelevat :/

Kristiinalle

Maalainen | 01.05.2011 20:27

Olet Kristiina todella hukassa arvioinesi. Sulla oli varmaan hyvä fiilis siellä KESKIKAUPUNGILLA.
Kun et kerta itse näe että arvonne olivat pahasti pielessä, toimintanne oli kestämätöntä hallituksessa ja viestistäsi edelleen kumpuaa selvästi väheksyntä tavallista Suomalaista duunaria tms. kohtaan, niin minkäpä sille tekee.

Perussuomalaiset ovat tavallisia ihmisiä jotka asuvat mm. siellä lähiöissä joihin te kukkuloiltanne voitte huudella.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.