Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Fennovoima

Hanhikivi havainnekuvassa.
Tavoite. Havainnekuvassa Hanhikiven ydinvoimala.Fennovoima

Tavoite. Havainnekuvassa Hanhikiven ydinvoimala.

Fennovoiman johdossa täysremontti – lupaa suomalaisenemmistön löytyvän

9.9.2014 10.13

Sammeli Heikkinen

Fennovoiman ja sen suomalaisomistajan Voimaosakeyhtiö SF:n johto on pantu täysin uusiksi. Samalla Pyhäjoelle ydinvoimalan rakentamista yrittävä yhtiö vakuuttaa, että suomalainen enemmistöomistus hankkeelle löytyy. Fennovoiman mukaan selvitys suomalaisomistuksesta toimitetaan työ- ja elinkeinoministeriölle syyskuussa.

Pyhäjoen ydinvoimalahankkeelle kasvot antanut Voimaosakeyhtiön toimitusjohtaja ja Fennovoiman hallituksen entinen puheenjohtaja Pekka Ottavainen laitettiin tiistaina kävelemään koko hankkeesta. Fennovoiman toimitusjohtaja Juha Nurmi taas jää yhtiöön neuvonantajaksi.

Fennovoiman uusi toimitusjohtaja on Rautaruukin strategia-, energia- ja ympäristöjohtajana toiminut Toni Hemminki. Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtajaksi taas nostettiin aiemmin yhtiön kehitysjohtajana työskennellyt Elina Engman. Myös Voimaosakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja vaihtuu.

Johdon täysremontin syyksi sanotaan se, että hanke on nyt siirtymässä toteutusvaiheeseen. Tiedotteessaan Fennovoima näyttää kuitenkin paikkailevan Ottavaisen viimeaikaisia, vähitellen pessimistisemmiksi muuttuneita lausuntoja.

Fennovoiman suomalaisomistus on järjestetty Voimaosakeyhtiön alle. Viime kuukausina kiinnostus on kohdistunut siihen, saadaanko Voimaosakeyhtiölle riittävästi kotimaista omistusta. Venäjän valtion korporaatio Rosatom omistaa tytäryhtiöidensä kautta kolmanneksen Fennovoiman voimalahankkeesta.

Loppuomistus on periaatteessa Voimaosakeyhtiöllä, mutta kun suuri osa yritysomistajista ja merkittävä määrä kuntaomistajia on jättäytynyt hankkeen jatkorahoituksesta, on Voimaosakeyhtiöön syntynyt omistusvaje, jonka ex-toimitusjohtaja Ottavainen sanoi vastaavan noin 15 prosenttia Fennovoiman omistuksesta.

Onkin ollut epävarmaa, voidaanko Fennovoimalle taata oli 50 prosentin suomalaisomistus. Kuumeisesta uusien omistajien etsinnästä huolimatta julkisuudessa on varmistettu ainoastaan Oulun kaupungin mukaantulo ydinvoimapuuhiin noin prosentin omistusosuudella.

Ottavainen sanoi Tekniikka & Talous -lehden haastattelussa elokuussa, ettei suomalaisenemmistöä ole saatu varmistettua.

"Fennovoima tarvitsee nyt takasuoran ihmettä", hän kommentoi lehdelle.

Nyt Ottavainen sai lähteä ja Fennovoima sanoo tiedotteessaan, että suomalaisenemmistö löytyy.

"Jo nykyisten omistajien viime helmikuussa antamat sitoumukset varmistavat suomalaisen enemmistöomistuksen Fennovoimassa", tiedotteessa sanotaan.

Helmikuussa Fennovoima ilmoitti suomalaisomistuksen määräksi 50,2 prosenttia. Ilmoituksen jälkeen hankkeen jatkorahoituksesta on ilmoittanut luopuvansa Keskon tytäryhtiö Kestra, jonka nimissä oli yli neljä prosenttia Fennovoiman voimalasta.

Kestra ilmoitti poisjäännistään maaliskuussa, tuolloin Ottavaisen tulkinta oli, että ilmoitus tuli liian myöhään. On epäselvää, laskeeko Fennovoima Kestran edelleen rahoittajakseen. Elokuussa Keskosta kerrottiin Vihreälle Langalle, ettei konsernilla ole aikomusta osallistua rahoitukseen.

Kestran omistusosuudelle ei ole esitetty julkisuudessa korvaajaa.

Fennovoiman tiedotteessa myös sanotaan, että "osakassopimuksin on varmistettu, että enemmistöomistus ja päätösvalta pysyvät suomalaisella omistajalla".

Kuitenkin Ottavainen sanoi vain pari viikkoa sitten Seuran haastattelussa, ettei "kukaan voi taata sitä kotimaisuutta". Ottavainen viittasi yritysfuusioiden mahdollisuuteen ja toisaalta myös sanoi, että ydinvoimahankkeen osakkeet ovat vapaasti kaupattavissa.

ydinvoima  fennovoima 




Viite