Fortumista tuli suomalaisen sähköauton kummi
Fortum lahjoittaa Sähköautot Nyt! -verkkoyhteisölle 30 000 euroa sähköauton kehittämiseen. Vastineeksi prototyyppi koristellaan Fortumin logoilla ja yritys saa auton käyttöönsä 45 päiväksi vuodessa.
Sähköinen Corolla. Havainnekuva eCorollan ohjaamosta ja sen käyttöliittymästä.
Kuva: Sähköautot Nyt!Fortumin kestävän kehityksen johtaja Carola Teir-Lehtinen uskoo, että sähköautojen potentiaali on Suomessa huomattava ja niiden käyttöönotto voi auttaa saavuttamaan EU:n ilmastotavoitteet.
Fortum on mukana muissakin sähköautoprojekteissa, se muun muassa selvittää sähköautojen latausmahdollisuuksia yhdessä Espoon kaupungin kanssa.
Sähköautoaktiivi toivoo toimia myös valtiolta.
”Nyt kun saisi vielä valtiovallan heräämään ja auttamaan puhtaamman tekniikan yleistymistä esimerkiksi poistamalla sähköautoilta käyttövoimaveron”, Räsänen sanoo.
Suomalaisten sähköautoprojekti on venynyt norjalaisen rahoittajan vetäydyttyä hankkeesta. Nyt hanke saadaan taas täyteen vauhtiin, ja prototyypin pitäisi valmistua keväällä.
Lisää aiheesta:
- Suomalaisen sähköauton rakentaminen alkaa (23.9.2008)
- Suomalainen sähköauto talkoilla tuotantoon (18.4.2008)
- Suomalainen sähköauto on jo hitti (14.3.2008)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti