Guardian: Ilmastonmuutos pois opetusohjelmasta Britanniassa?
Ilmastonmuutoksen sijaan lapsille pitäisi opettaa ”tieteellisempää tiedettä”, selvitysmies Tim Oates sanoo Guardian-lehden haastattelussa. Opetusministeri Michael Gove on asettanut Oatesin selvittämään Britanniassa käytettävää kansallista opetusohjelmaa.
Cambridge Assessment -laitoksen tutkimusjohtajana työskentelevän Oatesin mukaan kyse ei ole siitä, että opetusohjelmassa palattaisiin ajassa taaksepäin, vaan siitä, että keskitytään perusasioihin. Kansallinen opetusohjelma on paisunut jo lähes 500-sivuiseksi.
”Ajattelemme, että opetusohjelma pitäisi pitää ajan tasalla, mutta painovoiman ja hapettumisen käsitteet eivät vanhene”, Oates sanoo.
Hänen mukaansa opetusohjelman pitäisi olla sellainen, ettei sitä tarvitsisikaan yrittää pitää ajan tasalla. Ajankohtaisia asioita voitaisiin hänen mukaansa käsitellä tarvittaessa – ilman valtion sanelemaa ohjausta.
Grantham-tutkimusinstituutin viestintäjohtaja Bob Ward tyrmää Oatesin ajatuksen. Hänen mukaansa ilmastonmuutoksen kaltaiset aiheet liittyvät suoraan tieteen ydinasioihin ja niiden jättäminen pois tekisi opetuksesta vähemmän kiinnostavaa.
Hän on myös huolissaan siitä, että ilmastonmuutosta epäilevä opettaja saattaisi jättää asian opettamatta.
”Se ei olisi oppilaiden etujen mukaista. Se olisi sama asia kuin luomisoppiin uskova opettaja, joka ei opettaisi evoluutiota.”
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Talvivaaran päästöt (5.11.2012)
- Missä muualla on 1 Bq/g? (5.11.2012)
- Korjattu ja korjattu... (5.11.2012)
- Vuokrataanko sotilaitamme NATOon? (5.11.2012)
- Tämä voidaan tulkita (4.11.2012)
- Ylpeilisivätkö samat ihmiset (4.11.2012)
- Johtuu sattumasta (3.11.2012)
- terveyspalvelut (3.11.2012)
- Tampereella (2.11.2012)
- Jostain syystä myös Hitachi (2.11.2012)
- Sandy ja ilmastonmuutos (2.11.2012)
- Kivinokkaa pitää puolustaa! (2.11.2012)
- 4 miljardia euroa kaivoksista (2.11.2012)
- Tuulivoima versus ympäristö (3.4.2013)
- Guggenheim – politiikka (27.10.2012)(1 kommentti)
- (25 kommenttia)
- Keskustelukulttuuri kunnissa (10.9.2012)
- Hometalot (2.9.2012)(11 kommenttia)
- (7 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)








Oates on oikeassa
Kun lapsille opetetaan kunnolla luonnontieteiden (fysiikan, kemian, biologian, maantieteen) perusjutut, niin he voivat sen jälkeen oikeasti ymmärtää ilmastonmuutostakin.
”Se ei olisi oppilaiden
”Se ei olisi oppilaiden etujen mukaista. Se olisi sama asia kuin luomisoppiin uskova opettaja, joka ei opettaisi evoluutiota.”
Mutta ilmastoteorioita kiihkolla tuputtava opettaja ei ole mikään ongelma? Eiköhän kaikenlaiset uskomukset olisi hyvä pitää pois peruskoulusta, ja antaa lapsille mahdollisuus muodostaa omia mielipiteitään..
Kevennys:
http://www.youtube.com/watch?v=sSTLDel-G9k