Hakijoiden plussat ja miinukset
Energia-lehden päätoimittaja Terho Puustinen arvioi Vihreän Langan pyynnöstä hakijoiden vahvuuksia ja heikkouksia kilpailussa ydinvoiman rakennusluvasta.
Fennovoima
+ Olisi tasapuolista antaa lupa hakijalle, jolla ei ole ennestään ydinvoimalaa.
+ Voi vaikuttaa aluepoliittisesti houkuttelevalta, sillä ehdolla on myös rakennuspaikka Pohjois-Suomesta.
+ Saattaa lisätä kilpailua sähkömarkkinoilla.
+ Laaja kotimainen omistajajoukko, jolla teknisesti vahva saksalainen kumppani.
– Kiusallinen riitely ydinjätteen sijoituksesta kilpailijoiden kanssa.
Fortum
+ Ollut luotettava ja turvallinen ydinsähkön tuottaja.
+ Valtio omistaa puolet, joten veronmaksajat hyötyisivät luvasta.
+ Suunnitelma ydinvoimalalla tuotettavasta kaukolämmöstä.
+ Ydinjätteelle loppusijoituspaikka varattuna Posivan onkalosta Olkiluodosta.
– Johtajien isojen optioiden aiheuttamat imago-ongelmat rasittavat yhä.
– Fortumin vahva markkina-asema vahvistuisi entisestään.
TVO
+ TVO on ollut yksi parhaita ydinvoimayhtiöitä luotettavuuden ja käyttökertoimien perusteella.
+ Valmius käynnistää projekti nopeasti, koska tarvittava organisaatio on jo olemassa.
+ Laaja kotimainen omistajajoukko.
+ Ydinjätteelle loppusijoituspaikka varattuna Posivan onkalosta Olkiluodosta.
– TVO:lla on entuudestaan jo kaksi reaktoria ja kolmas rakenteilla, neljäs voitaisiin nähdä liiallisena.
– Ydinvoiman keskittymisen yhdelle saarelle Olkiluotoon voidaan nähdä ongelmana.
– Uskottavuusongelmat Olkiluoto 3:n rakentamisessa.
Lisää aiheesta:
- Fennovoima pelaa upporikasta ja rutiköyhää (19.11.2009)
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- Hiilivoimalat seis! (23.5.2012)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Valhe ei pysy kasassa (15.5.2012)
- WWF teeskentelee taas (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Fennovoiman miinuksiin saa ja pitää lisätä
Fennovoiman miinuksiin saa ja pitää lisätä
- yrityksellä erittäin huono imago, tuli paikkakunnille suurin elkein, kysymättä asukkaiden mielipiteitä ja kun ne selvisivät, eivät niistä piittaa.
- yrittävät väkisin saada maa-alueita haltuunsa, eivätkä ole onnistuneet (maanomistaja eivät vuokraa, eivätkä myy)
- ratsastavat aluepolitiikalla (Simo, Pyhäjoki), mutta mukana on myös Ruotsinpyhtää. (Miksi? Koska sieltä on lyhin reitti itämeren yli.)
- pilaavat ihmisten elämän kolmella paikkakunnalla, joissa väestö ei ole vaihtunut ydinvoimamyönteisiksi (Loviisassa ja Eurajoella lienee näin käynyt, jos vastustusta ei enää ole)
Fennovoima ajettiin pois häntä koipien välissä
*** Fennovoiman miinuksiin saa ja pitää lisätä
- yrityksellä erittäin huono imago, tuli paikkakunnille suurin elkein, kysymättä asukkaiden mielipiteitä ja kun ne selvisivät, eivät niistä piittaa. ***
Kristiinankaupungista Fennovoima ajettiin pois häntä koipien välissä.
Kirjoita uusi kommentti