Hankeen hyytyneelle liikenteelle etsitään nyt hintalappua

12.1.2010

Äärimmäisten sääilmiöiden liikenteelle aiheuttamia kustannuksia selvitetään EU:n käynnistämässä tutkimuksessa. Työtä koordinoi VTT.

Lasku lumesta. Äärimmäiset sääilmiöt vaikeuttavat liikennettä tulevaisuudessa yhä useammin.

Kuva: Emilia Pippola

”Sääilmiöiden vaikutuksista on runsaasti tietoa, mutta tutkimusta, jossa olisi määrätietoisesti arvioitu vaikutusten kustannuksia, ei ole aiemmin tehty”, sanoo Ewent-hanketta johtava Pekka Leviäkangas asiasta annetussa tiedotteessa.

Tutkimuksen tavoitteena on parantaa ilmastonmuutokseen sopeutumista sekä ennakoida ja lieventää liikenteelle aiheutuvia häiriöitä.

Projekti toteutetaan vuosina 2010–2012 ja se maksaa kaksi miljoonaa euroa. Siihen osallistuvat muun muassa Ilmatieteen laitos, sääyhtiö Foreca ja maailman meteorologinen järjestö WMO sekä tutkimuslaitoksen eri puolilta Eurooppaa.

Uusia ilmiöitä joillekin

Eric | 12.01.2010 22:55

Äärimmäisiä sääilmiöitä, jossa autot juuttuvat lumeen kutsuttiin ennenvanhaan nimellä talvi.

"Tutkimuksen tavoitteena on parantaa ilmastonmuutokseen sopeutumista sekä ennakoida ja lieventää liikenteelle aiheutuvia häiriöitä."

Kyllähän tähänkin kannattaa rahaa laittaa. Veikkaan että tutkimuksen tulos on: Laitetaan autoihin talvirenkaat ja pidetään varalla riittävää määrää aurauskalustoa tällaisen äärimmäisen sääilmiön(talvi)uhatessa.

Ilmaston kylmeneminen

Frank | 13.01.2010 4:38

Milloinhan herätään reagoimaan (varautuminen on jo liian myöhäistä) ilmaston kylmenemisen mukanaan tuomiin uhkiin yleisemminkin?
Kylmeneminen kun on tosiasia, josta ei päästä toistelemalla IPCC-dogmia - se on ja pysyy.
Vihje: seuraava talvi olemaan vähintäänkin yhtä ankara kuin nykyinen, eikä välissä oleva kesä helteillä helli. Karua mutta reaalitodellisuutta.

Pohjois-Atlantin oskillaatio

Ahmed Ahdistunut | 13.01.2010 9:21

Pohjois-Atlantin oskillaatio (NAO) viittaa siihen, että kylmiä talvia on nyt luvassa ainakin parikymmentä putkeen. Kiinassa valtio määräsi 300,000 kansalaista lapiohommiin, kun lunta alkoi tulla tupaan. Voisiko Suomessa velvoittaa työttömiä, kuten minua, vastaaviin töihin kaupunkien rakennusvirastojen kausiapulaisiksi ylläpitokorvausta vastaan niinä päivinä, kun lunta sataa yli 10 cm tai tarpeen mukaan. Lumen poisto autojen välistä ja ympäriltä hoituu parhaiten ihan perinteisellä lapiolla.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.