Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

EU:hun! Heidi Hautala uskoo, että EU:ssa tarvitaan nyt kokemusta. Mikael Ahlfors

EU:hun! Heidi Hautala uskoo, että EU:ssa tarvitaan nyt kokemusta.

Heidi Hautala lähtee eurovaaleihin

15.1.2009 14.03

Laura J. Rantanen

Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala lähtee ehdolle kesäkuun EU-parlamenttivaaleihin.

Hautalan mukaan monia hänelle tärkeitä asioita voi edistää parhaiten europarlamentin jäsenenä. Näitä ovat muun muassa EU:n ja Venäjän suhteet sekä Venäjän demokratiakehitys, ihmisoikeudet, EU:n päätöksenteon avoimuus ja puhtaampi liikenne.

"Minulla on tehtäviä useissa eurooppalaisissa järjestöissä, joiden keskeinen kumppani EU-parlamentti on. Lisäksi minut kutsuttiin viime vuonna Euroopan vihreän puolueen säätiön puheenjohtajaksi, joten Bryssel on hyvän tauon jälkeen alkanut taas tuntua tutummalta", Hautala sanoo.

Hautala oli europarlamentin jäsen 1995–2003. Hän on ensimmäinen suomalainen ex-meppi, joka pyrkii takaisin europarlamenttiin.

Hautala sanoo olevansa erittäin tyytyväinen nykyiseen työhönsä, mutta tuntee, että seitsemän eduskuntavuoden jälkeen on taas aika vaihtaa näkökulmaa asioihin.

"Euroopan parlamentti on entistä tärkeämpi lainsäätäjä. Suomen edustajien vaihtuminen näyttää nyt siltä, että kokemuksestani olisi siellä varmasti hyötyä. Olisin siellä heti kuin kala vedessä."

Hautalan mukaan ihmeen moni luulee hänen toimivan europarlamentissa tälläkin hetkellä.

eurovaalit 




Viite