Heli Järvinen pettyi perhevapaiden uudistamiseen

26.11.2010

Vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen on pettynyt vanhempainvapaata uudistavaan työryhmään.

”Vanhempainvapaatyöryhmä ei ole päässyt vielä minkäänlaisiin ehdotuksiin. Päinvastoin sen työ tuntuu olevan pahasti solmussa, koska se on laajentanut työn koskemaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta: adoptiolapsia, kouluikäisten kotihoitomahdollisuuksia, korvaustason muutostarpeita ja työurien pidentämistä”, Järvinen kirjoittaa blogissaan.

Hänen mukaansa tehtävän laajeneminen nostaa kuluja, minkä lisäksi työryhmä on jo joutunut anomaan lisäaikaa vuoden lopusta maaliskuun loppuun.

”Tässä tilanteessa ei auta lisäaika, vaan työryhmän pitäisi palata perusasioihin. Kun nyt perhevapaat jakautuvat suurin piirtein kuukausina: 4,2 kk äidille, 1,25 – 2 kk isälle ja 6,3 kk yhteisesti jaettavaksi, näiden kuukausien uusjako ei maksaisi yhtään lisää”, Järvinen sanoo.

Vihreät kannattavat niin sanottua 6+6+6-mallia, jossa molemmat vanhemmat pitävät kuusi kuukautta ja jakavat viimeiset kuusi kuukautta parhaaksi katsomallaan tavalla.

Työryhmän kokoonpanon sukupuolijakauma

Jarmo Lius | 26.11.2010 15:53

Ehkä Heli Järvisen kokemaa pettymystä selittänee Sosiaali- ja terveysministeriön hankkeille tyypillinen sukupuolijakauma - työryhmässä miehiä on alle 30 %.

Jos aikomus on saada aikaan miehiä koskevia, poliittisia- tai virkamiespäätöksiä, mukaan olisi syytä kutsua osaavia miesaktiiveja edes tasa-arvoiset 50 %.

Linkki sukupuolijakaumaan:
http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanonSelailu.asp?h_iID=15667&tVNo=6&sTyp=Se...

Ihmeellistä

Nomen Nescio | 28.11.2010 5:41

Ihmeellistä

STM:n Tasa-arvoyksikössä on jo yli kymmenen vuotta rullattu ihmeellisesti laittomuuden rajoilla, ja kansoitettu yksikkö 100% naisilla. Silloin kun siellä on ollut yksi mies hoitamassa "miesten tasa-arvonäkökulmaa" on hän ollut julkifeministi - heitähän löytyy Suomesta noin 10 kappaletta - eli aika ihmeellistä että tällaista marginaalia demokratiaan nähden.

Jostain kumman syystä nämä Heli Järviset eivät ole koskaan olleet ihmeissään tai pitäneet sitä ihmeellisenä, mitä tulee tällaisiin asioihin. Tällaiset hyvin olennaiset asiat eivät myöskään ole pistäneet heidän sukupuolilasien visioihin - vaikka parhaimmistona itseään markkinoivat. Tuo on ihmeellistä.

STM:n tasa-arvoyksikön johtava virkanainen oli kyllä ihmeissään kun toimittaja tiedusteli etteikö instituutiota voisi hoitaa hallinnollisesti niin, että olisi myös vähän miesnäkökulmaa tasa-arvoon. Johtava virkanainen piti tällaista kysymystä "naisvihana" - ihmeellistä.

Tällaisella tasolla siis liikutaan, ja tällaista siis ihmetellään. Tämä on kovin ihmeellistä.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.