Heli Järvinen vanhoissa verhoissa Linnan juhliin

27.11.2008

Suurin osa vihreiden eduskuntaryhmän naisista on tänä vuonna valinnut Linnan juhliin kierrätetyn iltapuvun.

Pukuloistoa. Anni Sinnemäki ja Johanna Sumuvuori pukeutuivat viime vuonna Tiia Vanhatapion luomuksiin.

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Heli Järvisen asu on Ilomieli Ekodesign -yrityksen käsialaa, ja se on ommeltu savonlinnalaisen palvelukeskuksen retroverhoista.

"Haluan esimerkilläni näyttää, että kierrätystuotteita voi käyttää arvokkaissakin tilanteissa", Järvinen sanoo.

Järvisen lisäksi vanhassa, lainatussa tai tuunatussa puvussa Linnaan astelevat ainakin Johanna Sumuvuori, Anni Sinnemäki, Kirsi Ojansuu, Outi Alanko-Kahiluoto ja Tuija Brax.   

Ojansuun asu löytyi kirpputorilta jo 15 vuotta sitten. Nyt vanha leninki on käynyt Ojansuun luottosuunnittelijan Johanna Ilmarisen käsittelyssä.   

"Tämä on eettinen kannanotto estetiikan muodossa."

Ojansuun mukaan kierrätettyjen pukujen käyttö ei ole vihreiden naisten yhteinen strategia, vaan puhdas sattuma.

Outi Alanko-Kahiluodon kullanhohtoinen puku on lainassa Ylioppilaslehden päätoimittajalta Veera Luoma-aholta. Suomalaisen Dayan Cutlerin suunnittelema puku on valmistettu Nepalissa "reilun kaupan periaatteilla".

Sama asu on nähty Linnan juhlissa myös Johanna Sumuvuoren päällä. Anni Sinnemäki puolestaan aikoo pukeutua Mari Puoskarin vanhaan iltapukuun.   

"Me vihreät naiset olemme aika samankokoisia, eikä meitä haittaa, vaikka puku olisi ollut jonkun toisen päällä aikaisemmin", Alanko Kahiluoto sanoo.

Johanna Sumuvuori kertoo Linnan juhliin valmistautumisesta blogissaan Vuosi ilman muotia.

Lisää aiheesta huomenna perjantaina ilmestyvässä Vihreässä Langassa.

Onnistuu se miehiltäkin

Oras Tynkkynen | 27.11.2008 19:35

Minulla on ollut linnanjuhlissa aina käytettynä ostettu frakki.

Kierrätysasuissa Linnan juhliin

Nimetön | 28.11.2008 10:16

Upeaa, naiset! Kumpa trendi leviäisi vihreiden ulkopuolellekin. Ja kumpa asiasta uutisoitaisiin esim. iltapäivälehdissä.

Joo,

Sinivihreä lehtoleijona | 28.11.2008 10:25

ja maailma pelastuu :)

Voi hyvät pässit.

Lauri | 28.11.2008 10:41

Voihkitaan tosiaan vaan niitä pukuja taas ettei tarvitse esim. miettiä mitä virkaa moisella elitistisellä rituaalilla on ylipäätään nykymaailmassa.

Olisiko jonkinlainen kerman vuosittainen uudelleenmääritys kyseessä, inkluusio ja ekskluusio, paviaanieliitin alfayksilöt sukimassa toisiaan ryhmäkoheesion varmistamiseksi?

Heli Järvisen vanhoista

Heikki | 05.12.2008 1:43

Heli Järvisen vanhoista verhoista on esimakua paikallislehti Itä-Savon jutussa. Ei tuo hullummalta näytä, vaikka puku ei ilmeisesti kuvassa valmis olekaan.

http://www.ita-savo.fi/Uutiset/8690272.html

"Suurin osa vihreiden

Glowing | 05.12.2008 10:55

"Suurin osa vihreiden eduskuntaryhmän naisista on tänä vuonna valinnut Linnan juhliin kierrätetyn iltapuvun."

Voi että!!

hienoa.

Jee

Diana | 05.12.2008 11:36

Heli Järvisen puku näyttää kuvan perusteella tosi makeelta! Paljon freesimpi kuin ehkä olisi osannut retroverhojen perusteella odottaa.

Verhoista puku!?

Sunny | 07.12.2008 8:54

Hei itse olen hämmentynyt mutta kyllähän tuo juttu minuun iski on minulla nättejä ilta pukuja tuola kaapisssa mitkä olen tehnyt verhoista ja ne on ihan kuin oikeita pukuja!!!!

Ensi vuonna sitten varmaan

Nimetön | 08.12.2008 14:38

Ensi vuonna sitten varmaan vanhoista sukkahousuista tehty puku. Kevytpeitteestä saa edullisesti puvun useammallekin. Jätesäkit on valmiiksi mustia, jos on miesten puvusta kyse.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.