Aloite koulujen kasvisruokapäivästä kaatui Helsingin opetuslautakunnassa
Helsingin opetuslautakunta teilasi eilisessä käsittelyssään kaupunginvaltuutettu Emma Karin (vihr) aloitteen koulujen viikoittaisesta kasvisruokapäivästä.
Lautakunnan enemmistö haluaa pysyä nykyisessä mallissa, jossa kasvisruokaa on tarjolla valinnaisena joka päivä. Lautakunta äänesti Emma Karin ehdotusta vastaan äänin 6–5.
Puolueiden rivit hajosivat äänestyksessä. Kokoomuksen kolmesta jäsenestä kaksi äänesti kasvisruokapäivää vastaan ja yksi puolesta. Demareiden kahdesta jäsenestä toinen äänesti vastaan ja toinen puolesta. Lisäksi kasvispäivää vastusti vasemmistoliitto ja perussuomalaiset.
Miehistä vain vihreiden Bernt Nordman oli Emma Karin ehdotuksen kannalla. Hänen mukaansa vastustajat vetosivat siihen, että valtaosa nuorista ei halua syödä kasvisruokaa.
"Heidän mielestään merkittävän osan nuorista asenteet ovat vielä sellaisia, etteivät he söisi kasvisruokaa. He pelkäsivät, etteivät lapset söisi tai tulisi täyteen, jos tarjottaisiin pelkkää kasvisruokaa", Nordman sanoo.
Opetuslautakunnan lausunto luovutetaan eteenpäin kaupunginhallitukselle.
"Ei tämä vielä kaada Emma Karin esitystä, eteenkään kun äänestys oli niin tiukka. Sekä kokoomuksesta että demareista löytyi kuitenkin kannattajia. Jos kaupunginhallitus ottaa asiaan myönteisen kannan, saatetaan kasvisruokapäivä ehtiä aloittamaan jo ensi syksynä."
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- ACTA (27.1.2012)
- Jäitä hattuun (26.1.2012)
- Ihminen ja ydinvoima - kenellä on vastuu? (26.1.2012)
- Kaskeala ja Haavisto (26.1.2012)
- Korjauksia tukijoiden nimilistaan (25.1.2012)
- Esimerkkinä Arrakoski (24.1.2012)
- Niin... (24.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.1.2012)(5 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








Kasvisruokapäivä?
Mites olisi koulujen viikottainen lihapäivä? Silloin koulussa olisi tarjolla pelkkää lihaa. Ei tietenkään vain yhtä laatua, vaan sikaa, nautaa, lammasta, lohta, silakkaa, kanaa jne. Siitä voisi jokainen kerätä lautaselleen valikoiman.
Hyväksyn kasvisruokapäivän, jos joka toiselle viikolle tulee liharuokapäivä.
Pelkkää lihaa koululaisille
On se kummallista, miten sitten puuro- tai pinaattilettupäivinä lapset tulevat täyteen siitä ruoasta ja syövät sitä mielellään. Mutta mikäs tässä, nyt ollaan Suomessa ja täällä enemmistö pitää natriumglutamaatilla kyllästetystä kärsineen eläimen B-luokan lihajalosteesta niin paljon, ettei sen tilalle kannata vaihtoehtoja ottaa. Otetaan ne turhat puuropäivät ja pinaattiletutkin vielä pois ja sitten pikku hiljaa perunat ja vihannekset. Syötetään lapsille pelkkiä lihajalosteita, vaikka ravitsemussuositukset mitä tahansa sanoisivatkin. Ihminen on petoeläin!
Vihreillä on jokin
Vihreillä on jokin ihmeelliinen käsitys siitä, että heillä olisi moraalisessa ylemmyydessään oikeus pakottaa muita tahtoonsa.
Tämä osoittaa jälleen kerran sen, että vihreillä ei ole paikka demokraattisessa järjestelmässä.
Hyvää kasvisruokaa kiitos!
Söisin erittäin mielelläni kasvisruokaa jos meidän Amica osaisi sitä tehdä.
Hyvän lämpimän kasvisruuan tekeminen on ihan oma taitolajinsa jota nää Sodexot yms ei tunnu hallitsevan. Niissä kun on yleensä lihavia tätejä keittäjinä jotka ovat tottuneet vääntämään sen liha/herne-sopan.
Sama pätee kuulemma kouluruokalaloihin. Niissäkin osaamisen taso on surkea. Ei pinaattilätty mitään oikeaa, laadukasta ja maittavaa kasvisruokaa ole, tai juustokeitto, tai kasvissuikaleet vedellä ja liialla valkosipulilla!
Tehkää perkele jotain asialle, älkää aina selitelkö!!!
Kirjoita uusi kommentti