Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ilmastohuoli haihtui myös kansalta

12.1.2012 12.58

Lasse Leipola

Samalla kun ilmastonmuutos on jäänyt mediassa yhä vähemmälle huomiolle, myös tavallisten kansalaisten huoli on hälventynyt.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo- ja asennetutkimuksessa pyydetään vastaajia arvioimaan väitettä ”Ilmastonmuutos on aikamme suurin ympäristöuhka, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa”.

Täysin tai jokseenkin samaa mieltä olevien osuus oli vuosien 2006 ja 2009 kyselyissä 86 ja 83 prosenttia. Viime talvena osuus oli enää 69 prosenttia.

Pew-tutkimuslaitoksen mukaan myös amerikkalaisten huoli ilmastonmuutoksesta on vähentynyt muutamassa vuodessa. Erittäin vakavana ongelmana ilmastonmuutosta pitävien osuus on pienentynyt 45 prosentista 38 prosenttiin.

”Ihmiset arvioivat asioiden tärkeydet otsikoiden perusteella, eivät niinkään sen perusteella, mitä jutuissa sanotaan”, kommentoi Drexel-yliopiston professori Robert Brulle Daily Climate -sivuston haastattelussa.


Lisää aiheesta:



Viite