Ilmaston väliaikainen viileneminen voi viedä terän ilmastotyöltä
ilmasto viilenee lähivuosina, kertoo Nature-lehti. Saksalaisen tutkimusryhmän mukaan muun muassa merivirtojen muutokset viilentävät planeettaa vuoteen 2015 saakka.
Uutistoimisto Reutersin mukaan tiedemiehet pelkäävät, että mahdollinen viileneminen lähivuosina vie terän ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tehtävältä työltä.
Ilmatieteenlaitoksen tutkija Kimmo Ruosteenoja ei ole tutustunut kyseiseen tutkimukseen, mutta ei pidä sitä mitenkään käänteentekevänä. Hänen mukaansa tutkimustulokset eivät syö ilmastomallien uskottavuutta.
”Se mitä tapahtuu tämän päivän ja vuoden 2015 välillä on toisarvoista, mutta se mitä tapahtuu tulevina vuosikymmeninä on tärkeää”, Ruosteenoja toteaa.
Ruosteenojan mukaan yksittäisissä ennusteissa esiintyy aina luonnollista vaihtelua ja viilenemisjaksoja.
"Mutta kun tarpeeksi monta tulosta niputetaan yhteen, saadaan selkeästi nouseva kuvaaja."
Mikäli arvio ilmaston hetkellisestä viilenemisestä toteutuu, jotkut varmasti käyttävät sitä omien tarkoitusperiensä ajamiseen, Ruosteenoja pelkää.
"Arvion toteutuminen ei kuitenkaan muuta kokonaiskuvaa siitä, että ilmasto lämpenee."
Realclimate-sivustolla kuusi tutkijaa ehdottaa Naturen artikkelin kirjoittajille vedonlyöntiä siitä, että maapallon keskilämpötilat vuosina 2000–2010 ja 2005–2015 ovat korkeammat kuin 1994–2004.
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








muutoksellisuudesta
Älypatit ei tunnut ymmärtävän, että jos ilmastonmuutos tulee, niin se hiipii hiljalleen, niin kuin jääkausikin jos on tullakseen. Saa olla aika torspo ihminen, jos sitä vartoo ikkunassa että tuleeko se nyt, ei tullut vieläkään. Mitä ne oikein kaipaa, henkilökohtaista katastrofia omalle tontille?
Seuraa niitä pitkän aikavälin lämpötilatilastoja silmäkovana jos jaksat. Joiltakin menee saari alta, tai rantatontittomuus, tai kuolee nälkään. Niitä ei naurata niinkään.
Ihmisenkö aiheuttamaa?
Ilmastonmuutos on ollut erittäin hyvä poliitinen "väline" ja siksi siitä halutaan niin kynsin hampain pitää kiinni ja hyödyntää seuraavaan jääkäuteen asti! Tiedätte mikä puolue ja heidän tukiryhmät yhteiskunnan eri virastoissa.
Ihmisenkö aiheuttamaa?
Ilmastonmuutos on ollut erittäin hyvä poliitinen "väline" ja siksi siitä halutaan niin kynsin hampain pitää kiinni ja hyödyntää seuraavaan jääkäuteen asti! Tiedätte mikä puolue ja heidän tukiryhmät yhteiskunnan eri virastoissa.
Ilmasto kylmenee
Se on fakta että ilmasto tulee kylmenemään riippumatta kuinka paljon me täällä poltamme ja mitä. Hetkellisiä kylmenemisiä on ollut useita, viimeksi 1985-1987.
Se täytyy muistaa että edellistä pikku jääkautta edelsi myös hyvin lämmin jakso, sitäkö tämäkin nyt enteilee?...jää nähtäväksi.
Ihmisen osuuteen ilmaston lämpenemisestä en usko, kyllä meidän pitäisi tajuta että äiti aurinko se määrää mitkä on lämpötilat maapallolla, 5 asteen heilahtelut on ihan normaalia ja tapahtuneet jo monta kertaa aiemmin vaikkei ihminen ole hiilidioksideja ilmoille päästänytkään.
Kirjoita uusi kommentti