Ilmastonmuutos vie aamukahvin kädestäsi
Ilmaston lämpeneminen uhkaa lisätä kahvisatojen kärsimiä tuholaisvahinkoja, arvioi tuore tutkimus. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Taas uusi uhri. Kahvi kärsii ilmastonmuutoksesta.
Kuva: SXCAfrikkalaisen Icipe-hyönteistutkimuslaitoksen Kolumbiassa, Keniassa, Tansaniassa ja Etiopiassa toteuttamassa tutkimuksessa selvisi, että kohoavat lämpötilat nopeuttavat Hypothenemus hampei -kuoriaisen leviämistä tropiikissa. Kuoriainen on yksi pahimmista kahviviljelyksiä vahingoittavista tuholaisista.
Tutkijoiden mukaan erityisen suuressa vaarassa ovat ympärivuotisessa käytössä olevat viljelykset, joita on muun muassa Kolumbiassa. Tuholaiskuoriaisen pelätään myös leviävän myös aivan uusille alueille.
Ratkaisuksi tutkijat esittävät paluuta varjoviljelyyn. Kahvipensaat ovat perinteisesti kasvaneet suurempien puiden varjossa. Sen lisäksi, että puiden varjot viilentävät pensaita, myös kuoriaisten luontaiset viholliset viihtyvät varjoissa.
Varjoviljelyä pidetään myös lintujen kannalta tärkeänä, sillä se tarjoaa niille pesimäpaikkoja.
- Vihreiden verkkofoorumi (14:32)
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- Hiilivoimalat seis! (23.5.2012)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kahvin tulevaisuus entistä heikompi?
The United Nations forecasts temperatures will rise one to six degrees over the next century, which will make some lower-lying coffee producing areas enviable, forcing farmers to move to higher altitudes.
Academics conducting a four-year study of the effects of climate change on small coffee growers in Guatemala have found that many in lowland areas are struggling to continue.”
http://www.reuters.com/article/environmentNews/idUSTRE57J4F320090820?feedType=RSS&feedName=environmentNews
Kirjoita uusi kommentti