Ilmastopeukalointi saa säännöt
Ilmakehän suunnitelmallinen muokkaaminen, eli geoengineering, on saamassa säännöt. Joukko tutkijoita ja tiedemiehiä kokoontui maaliskuun lopulla Asilomarissa Kaliforniassa ja julkisti joukon toimintaperiaatteita, joiden mukaan ilmastopeukaloinnin tutkimukset ja päätökset tulee tehdä julkisesti ja avoimesti.
Jotain rajaa! Ilmastopeukaloinnista kiinnostuneet tiedemiehet asettivat itselleen säännöt.
Kuva: Jan RudkiewiczTiedemiehet vaativat alalle selviä sääntöjä, jotta voivat tehdä tutkimuksiaan tietäen mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
Periaatteita on tulossa lisää ja tiedeakatemia Royal Society suunnittelee asian tiimoilta pidettäväksi kokousta marraskuussa.
Vuonna 1975 tiedemiehet kokoontuivat samalla paikalla miettimään geenimuuntelun etiikkaa ja sääntelyä.
Ilmastopeukaloinnilla pyritään vähentämään kasvihuonekaasujen ilmastoa muuttavia vaikutuksia ilman että päästöjä leikataan. Keinoja ovat maanpinnalle pääsevän lyhytaaltoisen auringonsäteilyn vähentäminen esimerkiksi levittämällä rikkiyhdisteitä alempaan stratosfääriin ja hiilidioksidin talteenottaminen ilmakehästä.
Lisää aiheesta:
- Tynkkynen tyrmää Lomborgin pilviarmadan (11.8.2009)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- ACTA (27.1.2012)
- Jäitä hattuun (26.1.2012)
- Ihminen ja ydinvoima - kenellä on vastuu? (26.1.2012)
- Kaskeala ja Haavisto (26.1.2012)
- Korjauksia tukijoiden nimilistaan (25.1.2012)
- Esimerkkinä Arrakoski (24.1.2012)
- Niin... (24.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.1.2012)(5 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Turha vaiva
"Keinoja ovat maanpinnalle pääsevän lyhytaaltoisen auringonsäteilyn vähentäminen esimerkiksi levittämällä rikkiyhdisteitä alempaan stratosfääriin"
Nyt niitä pelmahti Islannista enemmän sinne stratosfääriin kuin ihminen koskaan voisi saada aikaiseksi!
"Ihmisellä on tässä avaruuvessa kusiaisen valtuuvet." -Veikko Huovinen
Geoschmengineering
Näyttäkää minulle ympäristöä tuhoamaton geoengineering idea. Edes yksi sellainen.
Perusongelma on seuraava: energian tuottaminen tuottaa hiilidioksidipäästöjä. Tuulimyllytkin, sillä ne pitää rakentaa ja alhaisen tehon takia niiden osien valmistamisesta ja rakentamisesta tulevat hiilidioksidipäästöt ovat merkittävästi hiilivoimaloiden rakentamisen päästöjä suuremmat.
Kestää todella kauan ennen kuin tuulivoimalat ovat kuitanneet rakentamisen yhteydessä päästetyt hiilidioksidipäästöt puhtaalla energiallaan. Sama juttu aurinkopaneelien kanssa.
Kun energian tuottaminen tuottaa runsaasti hiilidioksidia, kaikki mihin energiaa tarvitaan tuottaa väistämättä hiilidioksidia. Hiilidioksidin pumppaamiseen maan alle tarvitaan valtavasti energiaa. Samoin rikkipartikkelien (jotka ovat muuten vieläpä hyvin myrkyllisiä ja aiheuttavat happosateita) pumppaaminen yläilmakehään vaatii energiaa.
Miljoonien peilisatelliittien ampuminen maatakiertävälle radalle vaatii käsittämättömän paljon energiaa.
Missään tuollaisessa hulluudessa ei olisi mitään järkeä, elleivät julkiset instituutiot kokisi tarpeelliseksi "tehdä edes jotain" ja maksaa ympäristön tuhoamisesta jotta näyttäisi kuin se edes yritettäisiin pelastaa.
Espanjassa valtio tukee niin massiivisesti uusiutuvia energianlähteitä, että on kannattavaa kohdistaa valonheittimiä öisin aurinkopaneeleja kohti!
Päästötöntä energiaa
Tanskassa on jo luksus hotelli, jossa saa ilmaisen aamiaisen poljettuaan kuntopyörällä 100 Wh.
Siitä se alkaa.
Kirjoita uusi kommentti