"Isoäitilaki" sorvataan pikana jo ensi syksynä

30.6.2010

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors on antanut vastauksensa kansanedustaja Kimmo Kiljusen kirjalliseen kysymykseen ulkomaalaislain muuttamisesta.

 

Kiljunen kysyi kesäkuun alussa, aikooko hallitus uudistaa lakia pikaisella aikataululla niin, että yksittäisten epäinhimillisten maastakäännytysten täytäntöönpano saataisiin jatkossa estettyä.

 

"Tarkoituksena on muuttaa ulkomaalaislakia siten, että se sallisi suuremman harkintavallan oleskeluluvan myöntämisestä täysi-ikäisen Suomen kansalaisen vanhemmalle. Lainmuutos on tarkoitus valmistella tavanomaiseen lainvalmisteluaikatauluun verrattuna erittäin nopeasti", sanoo Thors vastauksessaan.

 

Lain muuttamista alettiin vaatia, kun egyptiläinen Eveline Fadayel, 65, ja venäläinen Irina Antonova, 82, päätettiin karkottaa maasta naisten heikosta terveydentilasta huolimatta.

 

Thorsin mukaan hallituksen esitys lain muuttamiseksi pyritään antamaan eduskunnalle jo ensi syksyn istuntokaudella.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.