Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Järjestö: Lasten kokemaa rasismia vähättelevät ne, joita se ei kosketa

7.1.2013 12.56

Päivi Hujakka

Arkipäivän rasismi loukkaa myös lasta, muistuttaa Pelastakaa Lapset -järjestö. Sen mukaan erityisesti lasten rasismin kokemukset jäävät usein aikuisilta pimentoon.

Järjetö pitää valitettavana sitä, että usein rasismin kiistävät juuri ne, joita rasismi ei kosketa omakohtaisesti tai jotka eivät välttämättä huomaa tai halua nähdä rasismin esiintymistä.

"Rasismin kokemuksissa ei ole kyse vain yksittäisistä kokemuksista tai ongelmista vaan rasismin kokemukset vaikuttavat lapsen hyvinvointiin laajasti ja heikentävät sitä", sanovat rasisminvastaisentyön asiantuntijat Satu Kanninen ja Heli Markkula järjestön tiedotteessa.

Pelastakaa Lapset takaa rasisminvastaista työtä kahdella tavalla: voimaannuttamalla rasismia kohdanneita nuoria sekä osallistamalla sekä nuoria että aikuisia aktiivisiksi rasisminvastaisuuden edistäjiksi. Järjestön No Racism -hankkeessa julkaistu R-sana – kirja rasismista ja siihen puuttumisesta auttaa lasten ja nuorten kanssa toimivia havaitsemaan rasismia lasten ja nuorten arjessa sekä toimimaan rasisminvastaisesti.

Rasismi  Pelastakaa Lapset  Rasisminvastaisuus 




Viite