Järjestöt pelkäävät verkkosensuuria: Wikipedian sulkenutta ”Sopaa” tuodaan Suomeen
Kulttuuriministeriön tekijänoikeusyksikkö on tuomassa ”pohjoismaisissa sivistysvaltioissa käsittämättömän verkkosensuurin Suomeen”, varoittaa sähköisiä kansalaisoikeuksia ajava Effi.
Keskiviikkona julkaistussa tekijänoikeustoimikunnan mietinnössä ehdotetaan tiettyjen sivustojen sensuroimisen viranomaispäätöksellä.
”Ministeri Arhinmäki on julkisissa kommenteissaan osoittanut ymmärtävänsä tekijänoikeusjärjestelmän kehityspaineet. Nyt olisi oikea aika muuttaa tämä puhe käytännöksi”, sanoo varapuheenjohtaja Ville Oksanen Effin tiedotteessa.
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäkeä painostetaan myös vasemmistoliiton sisältä, sillä puolueen nuorisojärjestö julkaisi tänään perjantaina kannanoton, jossa vaadittiin esityksen hautaamista.
”Yhdysvalloissa on esitetty hyväksyttäväksi samansuuntainen laki nimeltä Sopa. Monet merkittävistä amerikkalaisista nettisivuista, kuten Wikipedia, protestoivat näyttävästi lakia vastaan. Nyt näyttää siltä, ettei laki toteudu”, puheenjohtaja Li Andersson sanoo Vasemmistonuorten tiedotteessa.
”Tekijänoikeustoimikunnan esittämä laki on suomalainen versio samantyyppisestä lainsäädännöstä. Verkkosensuuri ei ole toimiva ratkaisu kulttuurintekijöiden toimeentulon turvaamiseksi ja se on helppo kiertää. Lain toteuttaminen käytännössä olisi lähes mahdotonta”, Andersson jatkaa.
Vasemmistonuoret katsovat, että verkkosensuurin taustalla oleva logiikka on nurinkurinen, rangaistuksenomainen ja mielivaltainen, sillä siinä rajoitetaan kaikkien verkonkäyttäjien vapautta joidenkin toisten mahdollisesti tekemien rikkeiden varjolla.
”Vetoamme ministeri Arhinmäkeen, että hän tekisi selväksi, että tällainen sopankeitto ei Suomessa vetele”, Andersson sanoo.
Lisää aiheesta:
- Effi: Acta estää parannukset (27.1.2012)
- Vihreiden verkkofoorumi (14:32)
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- Hiilivoimalat seis! (23.5.2012)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Laittakaa ihmiset viestiä
Laittakaa ihmiset viestiä kansanedustajille!
Kirjoita uusi kommentti