James Bondin hanhenmaksaboikotti palkittiin

19.11.2009

James Bondina tunnettu brittinäyttelijä Roger Moore on saanut eläinsuojelujärjestö Petan Britannian osaston vuoden henkilö -palkinnon. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Agentti 007. Roger Moore ryhtyi eläkepäivillään vastustamaan hanhien pakkoruokintaa.

Kuva: Soppakanuuna (CC-BY-SA)

Moore liittyi hanhenmaksatuotannon vastaiseen liikkeeseen kolme vuotta sitten toimittuaan kertojana Petan aihetta käsitelleessä videossa. Petan mukaan videota on katsottu sen sivuilta yli 300 000 kertaa.

Moore ja eläinsuojelujärjestöt vastustavat foie gras'n, eli hanhenmaksan tuotantoa, koska se perustuu lintujen pakkoruokintaan.

Moore on kirjoittanut asiasta useissa kolumneissa ja vedonnut Britannian parlamenttiin hanhenmaksan myynnin lopettamiseksi. Hän on myös lanseerannut termin torture in tin, eli kidutusta säilykepurkissa.

Moore näytteli James Bondia seitsemän kertaa vuosina 1973–1985.

Sairaan julmaa kulinarismia

Riitta Salmi | 19.11.2009 19:49

On ymmärryksen ylittävää, miten foie gras -tuotannon tapainen eläinrääkkäys on koskaan tullut sallituksi ns. sivistysmaissa. Vielä omituisempaa on, että normaaliltakin näyttävät ihmiset saattavat kruunata juhlahetkensä pistämällä poskeensa (lähes) kuoliaaksi kidutetun linnun sairaan pöhöttynyttä rasvamaksaa.

Olisi korkea aika saada eläinten pakkosyöttö ja foie gras -tuotanto kiellettyä EU:ssa.

Lisätietoa ja vetoomus:
http://www.stopgavage.com/en/index.php
http://www.animalia.fi/Default.aspx?tabid=1560

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.