Jan Vapaavuori hurmasi ympäristöjärjestöt ilmastoministeriöllä

15.2.2010

Ympäristöjärjestöt kannattavat asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok) ehdottaman ilmasto- ja energiaministeriön perustamista. Vapaavuori kirjoitti lauantaina Helsingin Sanomissa, että energia-asiat tulisi siirtää työ- ja elinkeinoministeriöltä ympäristöministeriölle.

Vihreä? Kokoomuksen Jan Vapaavuori saa kiitosta järjestöiltä.

Kuva: Lehtikuva Oy/Valtioneuvoston Kanslia

”Ehdotus kuulostaa erittäin hyvältä. Nykyinen asetelma, jossa energia-asiat käsitellään elinkeinoelämän näkökulmasta, on ongelmallinen. Esimerkiksi turvepolitiikassa ei huomioida päästöjä”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen.

Vapaavuoren ehdotus saa kannatusta myös Greenpeacen energiavastaavalta Lauri Myllyvirralta.

”Se kuulostaa aivan erinomaiselta ja heijastaa energiapolitiikassa tapahtunutta muutosta. Nykyinen tilannehan on hankala, koska ympäristöministeriö vastaa kansainvälisestä ilmastopolitiikasta, mutta sillä ei ole mitään sanottavaa energiapolitiikkaan, jolla on kuitenkin merkittävimmät päästövaikutukset”, Myllyvirta sanoo.

Hän pitää työ- ja elinkeinoministeriön kaksoisroolia hankalana myös ydinvoimakysymyksessä.

”Se vastaa sekä energiapolitiikasta että ydinturvallisuudesta, mikä on näkynyt esimerkiksi Olkiluoto 3:n valvonnassa. Greenpeace onkin vaatinut, että ydinturvallisuusasiat tulisi siirtää sosiaali- ja terveysministeriölle.”

Ympäristöministeriössä työskentelevä Vapaavuori saa muutenkin kiitosta järjestöiltä.

”Rakentamisen energiatehokkuuden ymmärtämisessä on otettu jättiaskel Vapaavuoren aikana”, Myllyvirta sanoo.

Luonnonsuojeluliiton Yrjö-Koskinen puolestaan arvioi, että Vapaavuoresta on muodostumassa ”tämän hallituksen vihrein ministeri”.

Vihreiden politiikan kärki?

maitomies | 15.02.2010 15:10

Nyt olisi Vihreiden johdon aika jo herätä: kokoomuksella todella alkaa olla Vihreitä vahvempi ympäristöimago.

(Kokoomus on Vihreiden raksaosasto... heh heh)

Heh

ard | 15.02.2010 16:38

Kokoomus on kyllä onnistunut toimissaan:

Ensin vietiin SDP:ltä työläisten puolue -teema

Nyt on viety Vihreiltä vihreys

Mitä seuraavaksi? Kepulta maaseutu vai KD:ltä kristinusko?

Maitomies on

Kazakstan | 16.02.2010 21:49

Maitomies on oikeassa!

Rempseät sosiaalilinjaukset alkavat riittää. Vihreillä ei ole enää minkäänlaista omaa profiilia, jolla se erottuisi muista puolueista. Paitsi ehkä kaikenlaisen takinkäännön Euroopan mestaruus.

Vihreiden on aika palata juurilleen ja ottaa luonto taas selkeäksi ykkösteemaksi. Kaikkea muuta on katsottava tämän näkökulman läpi. (Tähän kaikkeen sisältyy myös muun muassa maahanmuuttopolitiikka ja kehitysapu, toisin kuin tällä hetkellä: näilla saroilla Vihreän liiton politiikka on erittäin epäekologista.)

Vihreiden pitää lakata edes toivomasta itselleen jotakin työministerin pestiä. Ympäristöministeri, maa- ja metsätalousministeri ja valtiovarainministeri ovat ainoita salkkuja, joita Vihreiden pitää yrittää aktiivisesti tavoitella. Meneväthän ne muutkin siinä sivussa, mutta lähtökohdaksi joku työministerin salkku ei ympäristöpuolueelle voi kelvata.

Valta ei saa olla itsetarkoitus, vaan Vihreän liiton ajaman politiikan toteutuminen. Puolue on institutionalisoitunut niin häpeällisesti, että vertailukohtia on hankala edes löytää. Vihreistä on tullut harmaa yleispuolue ilman mitään omaa. Vihreys on pelkkä kuori, mutta puolueen sisältö on jotain täysin muuta.

Tällaiselle Vihreälle liitolle on hyvin vaikea povata pitkää menestystä.

Vapaavuori Viherpopulisti Eroa ole hyvä!

sauli | 17.02.2010 10:00

Vapaavuori on menettänyt arvostuksen ja luottamuksen. En aio kannattaa häntä enää seuraavissa vaaleissa. Valitettavasti hän käy Suomelle ja suomalaisille liian kalliiksi.
Suomi autioituu ja raunioituu.
Asunnot käyvät liian kalliiksi Vapaavuoren tyylillä.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.