John McCainin pokka petti viimeisessä väittelyssä
Republikaaniehdokas John McCainin tie Yhdysvaltain presidentiksi näyttää entistä vaikeammalta. Hän hyökkäsi viimeisessä väittelyssä voimakkaasti demokraattien Barack Obamaa vastaan, mutta vahva alku kääntyi loppua kohden hermostumiseksi ja jopa suuttumukseksi.
Mustamaalausta. Ehdokkaat kampanjoivat Yhdysvalloissa toisiaan vastaan.
Kuva: www.johnmccain.com”Minä en ole George W. Bush. Jos halusit taistella presidentti Bushia vastaan, sinun olisi pitänyt pyrkiä presidentiksi neljä vuotta sitten”, McCain sanoi.
Televisiokanava CNN:n asiantuntijat arvioivat, että McCain paljasti ärsyyntymisensä kuunnellessaan Obaman vastauksia. Republikaaniehdokas pudisteli päätään ja naureskeli hermostuneesti Obaman vastaillessa hänen esittämiinsä syytöksiin.
Varhain tänä aamuna Suomen aikaa käyty kolmas ja viimeinen pääehdokkaiden televisioitu väittely keskittyi talouteen. Barack Obama lupasi muun muassa lakkauttaa tarpeettomia hankkeita ja lisätä hyvinvointia investoimalla amerikkalaisiin.John McCain puolestaan sanoi jäädyttävänsä kaikki menojen lisäykset ja keventävänsä verotusta.
Energiasta ja ilmastonmuutoksesta esitettiin yksi kysymys, mutta vastaukset ajautuivat ulkomaankauppaan. McCain väitti Obaman vastustavan vapaakauppasopimuksia, Obama sanoi ainoastaan vaativansa sopimuksiin työolo- ja ympäristöehtoja.
Väittelyssä keskusteltiin myös ikäväksi kääntyneestä kampanjoinnista. McCain väitti, että Obama on käyttänyt kielteisiin mainoksiin enemmän rahaa kuin yksikään aiempi ehdokas. Obama vastasi väittämällä, että McCainin kampanja on sataprosenttisesti mustamaalausta.
Ensimmäisten mielipidemittausten perusteella valtaosa amerikkalaisista piti Obamaa väittelyn voittajana. Ennen väittelyä tehdyt mielipidemittaukset arvioivat Obaman johdon kasvaneen jopa yli kymmeneen prosenttiyksikköön.
Lisää aiheesta:
- Vihreiden verkkofoorumi (14:32)
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- Hiilivoimalat seis! (23.5.2012)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Obaman ja McCainin ympäristöagendat vastakkain
”From climate change to energy independence, a look at where the candidates stand on this year's top 10 environmental issues.”
Varapresidenttiehdokkaiden eroja:
http://seattletimes.nwsource.com/html/nationworld/2008290780_vpenvirosidebar21m.html
”Voters looking for stark differences between the two parties' tickets on environmental issues should turn to the number 2 position. While the distinctions between John McCain and Barack Obama are often shades of gray, it's far more black-and-white with Republican Sarah Palin and Democrat Joseph Biden.”
Kirjoita uusi kommentti