Vihreät eivät ole päättäneet, saako Sauri jatkaa

25.2.2010

Tänä vuonna ratkeaa, jatkaako Pekka Sauri Helsingin apulaiskaupunginjohtajana.

Pekka Saurin seitsemän vuoden pesti Helsingin apulaiskaupunginjohtajana päättyy ensi syyskuussa, ja nyt vihreissä mietitään, kuka voisi astua hänen tilalleen.

Pesti katkolla. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri haluaa jatkaa virassaan apulaiskaupunginjohtajana vielä toiset seitsemän vuotta. Katujen kunnossapidosta vastaava Sauri on toistaiseksi saanut Helsingin katujen tämänhetkisestä lumitilanteesta henkilökohtaista palautetta parilta sadalta ihmiseltä.

Kuva: Mikael Ahlfors

Sauri itse on halukas jatkamaan toimessa. Vihreässä valtuustoryhmässä on kuitenkin haluja myös tehtävän kierrättämiseen.

Henkilövaihdoksen kannalla olevat eivät kritisoi niinkään Saurin toimintaa, vaan kannattavat ylipäätään tehtävien kiertoa.

”Meille vihreille oli vuonna 1995 aivan keskeistä, että kaupunginjohtajien pestit muutetaan määräaikaisiksi. Kaksi seitsemän vuoden kautta noin keskeisellä paikalla poliittisessa virassa on kestämätöntä”, sanoo kaupunginvaltuutettu Kimmo Helistö.

Vihreiden kaupunginvaltuutettu Tuomas Rantanen perustelee kierrätystä puolueen kehittämisellä.

”Nuori poliittinen liike kehittyy horisontaalisessa mielessä paremmin, jos kärkeäkin voi levittää ja vastuuta jakaa”, Rantanen sanoo.

Sauri on ollut Helsingin kaupungin rakennus- ja ympäristötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja vuodesta 2003. Kokoomuksen, demareiden ja vihreiden sopimuksen perusteella salkku kuuluu vihreille.

Sauri on ensimmäinen vihreä kaupunginjohtaja.

Saurin jatkon puolesta liputtaa ainakin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otto Lehtipuu (vihr), joka sanoo, että viran määräaikaisuus ei voi olla itsetarkoitus.

”Kun vihreitä toimijoita on aika vähän, kannattaa valita parhaat voimat avainpaikoille. Pekka on jatkonsa ansainnut”, Lehtipuu sanoo.

Apulaiskaupunginjohtajan pestin kierrättämistä haluavien suurin ongelma on se, ettei Saurille ole toistaiseksi löytynyt haastajia.

Vihreiden valtuustoryhmä keskustelee apulaiskaupunginjohtajan paikasta ylimääräisessä kokouksessaan 10. maaliskuuta.

Sauri saa vihreiden valtuustoryhmästä kritiikkiä Stop töhryille -kampanjasta, matalasta profiilista ja kaupungin luonnonhoidon linjauksista, joiden valmistelu kesti arvostelijoiden mielestä liian kauan.

”Luonnonhoidon linjaukset olisi pitänyt hoitaa taitavammin, mutta nyt sekin on valmis ja ymmärtääkseni edistyksellinen. Luonnonhoidon töitä ei jatkossa tehdä esimerkiksi lintujen pesimäaikaan”, Sauri sanoo.

Uudet raitiovaunulinjat, joukkoliikenteen käytön yleistyminen ja seudullistaminen ovat Saurin omia ylpeydenaiheita. Kokoomuksen, demareiden ja vasemmistoliiton valtuustoryhmien puheenjohtajilta hän saa kiitosta yhteistyötaidoistaan.

”Sauri on esimerkillinen kaupunginjohtaja siinä, että hän kuuntelee muita ryhmiä ja on tavattavissa, kun on pulmia”, sanoo vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Saarnio.

Tuleviksi tavoitteikseen Sauri listaa poliittisen päätöksen pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä ja kaupunkilaisten ja kaupunginhallituksen välisen vuorovaikutuksen parantamisen.

Tuleva vihreä kaj?

Michael Perukangas | 25.02.2010 16:20

Ehdotan Hevin ehdokkaaksi rakennus -ja ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi Mari Puoskaria. Mari olisi tehtäväänsä paitsi koulutuksensa perusteella pätevä, hänen toimintansa kaupunkisuunnittelulautakunnassa osoittaa Marin olevan harvinaislaatuinen henkilö: paitsi luontoa arvostava, myös tekniikkaa ymmärtävä vihreä. Marilla on valmiiksi suhteet Helsingin keskeisiin poliittisiin toimijoihin mutta myös ympäristöjärjestöihin, ja nuorena naisena hänen valintansa olisi uuden ajan linjaus.

Marille kannatusta

Anton | 26.02.2010 9:13

Olen samaa mieltä! Mari olis erittäin pätevä tähän tehtävään!

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.