Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Emilia Pippola

Junan odotusta.
Myöhässä? Junien odottelusta kasaantuu vuodessa suuri lasku.Emilia Pippola

Myöhässä? Junien odottelusta kasaantuu vuodessa suuri lasku.

Junien odotteluun kuluu miljoonia

13.1.2011 13.41
Mari Valkonen

Joulukuu teki jälleen pitkän piikin VR:n junien myöhästelytilastoon. Työntekijöiden työaika haaskautuu juna-asemilla hytisemiseen.

Vihreän Langan laskeman esimerkin mukaan pelkästään yhden talvikuukauden myöhästelyistä voi kertyä kansantaloudelle yli neljän miljoonan euron menetys, jos lähijunilla kulkevien työaika lyhenee myöhästymisten vuoksi.

Arkipäivisin lähijunissa tehdään 195 000 matkaa ja Vihreä Lanka olettaa, että noin puolet matkoista tekee työntekijä, joka junan myöhästymisen takia myöhästyy myös töistään kolme minuuttia.

Tämän verran VR:n lähijunat olivat keskimäärin myöhässä joulukuussa, kun peruttuja junavuoroja ei otettu huomioon.

Myöhästymisten vuoksi töitä jäisi päivässä tekemättä yhteensä 4 875 tuntia. Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen VATT:in mukaan yhden työtunnin arvo kansantaloudelle oli vuonna 2008 noin 43 euroa.

Tämä tarkoittaisi vajaan 210 000 euron menetystä päivässä. Jos junat myöhästelisivät saman verran jokaisena työpäivänä, nousisi lasku kuukaudessa yli 4 miljoonaan euroon.

Usein junien myöhästely menee kuitenkin työntekijän omaan piikkiin, sillä liukuvan työajan vuoksi töistä myöhästyminen kiritään takaisin työpäivän lopusta. Vapaa-ajan rahallista arvoa on vielä hankalampi arvioida kun työtuntien.

”Lisäksi tulee kaikenlaisia kerrannaisvaikutuksia: kun itse on myöhässä, kaikki muukin myöhästyy”, sanoo teknologian tutkimuskeskus VTT:n erikoistutkija Kari Sipilä.

VR on kieltäytynyt korvaamasta lähiliikenteen myöhästymisiä ja peruuntumisia matkustajalle, joka vaati sitä viime talven ongelmien vuoksi. Kuluttajariitalautakunta suositti VR:lle korvauksen maksamista.

Parhaillaan VR neuvottelee korvauksista Kuluttajaviraston kanssa.

”Sillä on yhteiskunnallista merkitystä, jos tuhlaamme työviikkoja vuodessa siihen, että odottelemme myöhästeleviä junia. Ehkä kustannukset nähdään kuitenkin pieninä siihen verrattuna, mitä liikenteen parantamisen investoinnit olisivat”, Sipilä sanoo.

Myöhästymisiä helpottaisi esimerkiksi suunniteltu Pisara-rata, jonka kustannusarvio on 700–1000 miljoonaa euroa.

Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki ja varapuheenjohtaja Mari Puoskari vaativat viimeksi keskiviikkona Pisara-rataa seuraavaan hallitusohjelmaan.

Sipilä laskee, että jos töistä myöhästymisten kulut olisivat 10 kuukauden ajan 4 miljoonan luokkaa kuussa, 320 miljoonan euron satsaus lähiliikenteeseen maksaisi itsensä takaisin 10 vuodessa.

”40 miljoonan euron menetys vuodessa tarkoittaa, että viiden prosentin korolla ja kymmenen vuoden maksuajalla noin 320 miljoonan investointi kannattaisi sijoittaa junien pitämiseen aikataulussa”, hän laskee.

”Jos puhutaan kolmen minuutin myöhästymisestä, helposti ajatellaan, että se on ainoastaan yksi murto-osa päivästä. Kun ruvetaan laittamaan euroiksi ja oletetaan, että sitä tapahtuu säännöllisesti ympäri vuoden, niin se saa kuitenkin toisenlaiset mittasuhteet.”

liikenne  työelämä  junat  talous 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.