Jyrääkö EU:n luomumerkki tutun aurinkologon?
EU:n oma luomumerkki on tulossa pakolliseksi kaikkiin luomutuotteisiin vuoden 2012 alusta. Asiasta kertoo Ruokatiedon uutiset.
Aurinko tunnetaan. Tutkimuksien mukaan aurinkologo on suomalaisten parhaiten tuntema luomumerkintä.
Merkin graafisesta suunnittelusta on käynnissä kilpailu ja voittaja paljastetaan ensi kesänä.
Nykyisin Suomessa käytettävän aurinkomerkin kohtalo on avoin.
”Aurinkomerkki on ollut toimiva ja onnistunut merkintätapa. Kuluttajat tuntevat ja tunnistavat sen hyvin. Jatko jää nähtäväksi”, sanoo luomuvalvonnasta vastaava neuvotteleva virkamies Tero Tolonen maa- ja metsätalousministeriöstä.
Nykyinen aurinkomerkki on selkeästi tunnetuin luomumerkki Suomessa. Sen tunnistaa 86 prosenttia kuluttajista, kun Luomuliiton leppäkertun tuntee 52 prosenttia ja EU:n nykyisen tähkämerkin ainoastaan 12 prosenttia.
EU-merkin ja kotimaisen aurinkomerkin kriteerit ovat samat, mutta leppäkertulla merkityiltä tuotteilta edellytettään lisäksi kotimaisuutta.
Lisää aiheesta:
- EU:lta sekava päätös energiamerkinnöistä (18.11.2009)
- Luomumerkki karkottaa ostajat (29.10.2009)
- Luomutuotteissa viitteitä geenimuuntelusta (18.8.2009)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti