Käytetyistä kännyköistä väännetään bisnestä

9.3.2010

Taistelu käytetyistä kännyköistä on käynnistymässä. Kaksi kilpailevaa yritystä ilmoitti tänään tiistaina hamuavansa suomalaisten kännyköitä hyväntekeväisyyden ja kierrätyksen varjolla. Käytetyt matkapuhelimet aiotaan myydä kehitysmaissa.

Kierrättäjä. Antti Häkli haluaa suomalaisten kännykät uusiokäyttöön.

Kuva: Antti-Juhani Johansson

"Suomessa on piironginlaatikot täynnä käytettyjä kännyköitä - me haluamme saada ne kierrätykseen", sanoo Kännykät Rahaksi Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Häkli, joka on pyörittänyt aiemmin muun muassa Kulta Rahaksi -palvelua.

Palvelu toimii osoitteessa www.kierratakannykka.fi. Metallien kierrätykseen erikoistunut Finnmania Oy avasi tänään vastaavan, Myypuhelin.fi-palvelun. Lisäksi Reilun kaupan Tähti ilmoitti, että se alkaa kunnostaa ja toimittaa käytettyjä kännykköjä Tansaniaan.

Hyväntekeväisyydestä huolehtivat mukaan houkutellut järjestöt.

"Kännykästä saatavat rahat voi lahjoittaa vaihtoehtoisesti myös suoraan Syöpäsäätiölle, Kirkon ulkomaanapuun tai Punaiselle Ristille", kertoo Häkli.

Finnmanian kautta kännykkärahat voi lahjoittaa samoille kolmelle järjestölle.

Häkli ja Kännykät Rahaksi Oy:n toimitusjohtaja Richard Fieldhouse toivovat, että jo tämän vuoden aikana suomalaiset intoutuisivat lähettämään satojatuhansia puhelimia yhtiön käsiteltäväksi. Puhelimet aiotaan myydä sinne, missä niistä parhaiten maksetaan, eli Aasian maihin. Afrikkaan ei kovin moni suomalainen puhelin tule päätymään.

Kännyköiden myynnistä vastaavat "yhteistyökumppanien kautta hankitut pienet kännykkä-alan yritykset". Tarkemmin toimitusjohtaja Fieldhouse ei osannut esimerkiksi Aasiassa toimivia myyntikumppaneita määritellä.

Yrityksen johdon puolesta ei osattu vastata kysymykseen siitä, mitä kierrätetyille kännyköille käy kehitysmaissa, kun ne siellä lopulta hajoavat.

"Kehitysmaissa on tässä suhteessa kehittymisen varaa", kuittasi Häkli.

Käytännössä Kierrätä Kännykkä -palvelu toimii niin, että yhtiö lähettää asiakkaalle paketin, johon tämä kerää käytetyt puhelimensa. Asiakas palauttaa paketin ja saa korvauksen puhelimistaan 24 tunnin sisällä.

Palveluun otetaan vastaan myös vioittuneita puhelimia. Niistä maksetaan tarvittaessa puolet verkkosivuilla määritellyistä hinnoista. Jos vanhaa kännykkää ei pystytä enää korjaamaan, se kierrätetään ja puretut osat luvataan lähettää uusiokäyttöön. Täysin toimimattomista puhelimista asiakas ei palkkiota saa.

Häklin mukaan rikkinäisistäkin puhelimista löytyy arvokkaita osia, esimerkiksi jonkun verran kultaa ja siksi nekin halutaan kerätä.

Ehjästäkään puhelimesta ei saa suuria rahoja, sillä Suomen yleisimpien puhelinmallien, Nokian 1100:n ja 3310:n, ostohinta on verkkosivujen mukaan nolla euroa. Fieldhouse korostaakin, että yhtiö on nimenomaan kiinnostunut kalliimmista malleista. Esimerkiksi toimivan Nokian N97-mallin hinta kipuaa yli sataan euroon.

Henkilökohtaiset tiedot pyyhitään puhelimen muistista sen käsittelyn yhteydessä. Asiakkaan ei tarvitse siis pelätä, että puhelimen seuraava käyttäjä saa käsiinsä esimerkiksi vanhoja puhelinnumerotietoja.

Juttua on päivitetty 10.3. kello 11.48. Toisin kuin jutussa alunperin väitettiin Finnmanialla ei ole yhteistyösopimusta jutussa mainittujen järjestöjen kanssa, vaan heille myydyistä rahat on mahdollista lahjoittaa kyseisille järjestöille.

Kierrätyksen varjolla?

Juise Hytönen | 09.03.2010 17:12

Olipa mielenkiintoinen artikkeli & aihe. Tuo sanavalinta kierrätyksen varjolla jäi mietityttämään. Onhan tuo kierrätystä, vaikka lopulta kohdemaassa hajotessaan kännykkä päätyisi roskikseen. Niin kai se täälläkin usein päätyy.

Meillä on ehkä vähän sinisilmäinen suhtautuminen omaan kierrätykseemme... eihän esim. kartonkikierrätyksemme hyötysuhde ole juuri mitään.

Ja kuinka paljon kännyköistä saadaan kierrätettyä Suomessa? Kun 60€ kännykästäni hajosi pelkkä näyttö, standardiosa, sen vaihtaminen maksaisi 100€. Eli tilalle uusi, vaikka suurin osa laitteesta on ihan kunnossa.

Eli kyllä mä taidan nähdä tämän positiivisena kaupallisena ilmiönä. Parempi näin kuin kaupata samoille alueille tuoreita Nokialaisia, joihin Kongon kaivoksista kaivetaan tuoreita metalleja sisään.... (kts. http://bloodinthemobile.org/)

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.