Kairon superleivät ruokkivat seitsemän henkeä alle 2,30 eurolla
Kairon köyhät elävät melkein pelkästään baladi-leivällä. Lähes puolet egyptiläisistä elää alle 2,30 eurolla päivässä – niin myös Nabawya, 45 , joka ruokkii baladilla joka päivä kuusi lastaan. Nabawyasta kertoo maailman ruokaohjelma WFP.
Baladi täyttää vatsan, koska leivässä on runsaasti energiaa ja hiilihydraatteja. Suurin osa tärkeistä ravintoaineista on kuitenkin puuttunut tähän asti.
Maailman ruokaohjelman kahden vuoden hankkeen jälkeen kairolaiset saavat ravinnevahvistettuja leipiä, joihin on lisätty esimerkiksi rautaa ja foolihappoa, jotka ovat elintärkeitä lasten kehitykselle. WFP:n mukaan joka toinen egyptiläislapsi sairastaa anemiaa, ja korkeat aliravitsemusluvut ovat seurausta yksipuolisesta ruuasta.
Ravinneleivät ovat löytäneet tiensä yli 50 miljoonan egyptiläisen kotiin. Nabawyan kaltaiset naiset voivat nyt ostaa 16 sentillä pussillisen leipiä. Leipä taistelee paitsi lasten aliravitsemusta, myös Egyptin talouskurimusta vastaan.
WFP:n toukokuisen tutkimuksen mukaan egyptiläiset työnantajat voittavat yli 136 miljoonaa euroa vähentäessään työntekijöidensä anemiaa. WFP laskee, että joka kerta, kun jauhojen vahvistamiseen sijoitetaan 13 senttiä, sijoitus tuo taloudelle takaisin yli kolme euroa.
- Kaikki hyvin (11:27)
- Ihan hyvä huomio... (08:49)
- turpeen käyttö järkeväksi (08:40)
- Päätapahtuma lauantaina (07:08)
- Tarkennus (8.9.2010)
- Waltari (8.9.2010)
- Wikiartikkelista (8.9.2010)
- sukupuolineutraalia (7.9.2010)
- Hei haloo!! (7.9.2010)
- Surkeuden hyväksikäyttöä (7.9.2010)
- Miinat säästävät joukkoja ja rahaa (7.9.2010)
- Entä "sertifioitu" luomuviljely? (6.9.2010)
- Jätteiden kierrätyksen ydin (6.9.2010)
- Siitä vaan (6.9.2010)
- punajuuren monipuolisuus (6.9.2010)
- Mielenkiintoisempaa on se (3.9.2010)
- "Wasabi" (3.9.2010)
- Pari hassua kysymystä (3.9.2010)
- GMO (3.9.2010)
- Myös toinen asia (3.9.2010)
- ITÄSALMI ON ITÄSALMI (7.9.2010)(34 kommenttia)
- Kuka saa sanoa itseään vihreäksi? (7.9.2010)(29 kommenttia)
- jätevero ja kierrätys (6.9.2010)(1 kommentti)
- (2 kommenttia)
- Kuluttaja kääntää selkänsä GM:lle (3.9.2010)(4 kommenttia)
- Vihreät & pakkoruotsi (31.8.2010)(62 kommenttia)
- Ydinvoimasta (27.8.2010)(1 kommentti)
- Pakkoruotsi (12.8.2010)(78 kommenttia)
- Vihreiden lähdettävä hallituksesta! (9.8.2010)(32 kommenttia)
- Reilu kauppa (9.8.2010)(8 kommenttia)
- Aurinkolämmitys kerrostalossa (4.8.2010)(4 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (3.8.2010)(73 kommenttia)
- Vinkkejä kierrätyssotaan kerrostaloissa? (28.7.2010)(10 kommenttia)

















kairon leivät
Ihanaa kuulla tälläisia uutisia! Kiitos! Katia B
Kaksipiippuinen juttu
Väestö saattaa kasvaa samassa suhteessa ravinnon halpuuden kanssa. Perhekoot tuppaavat kasvamaan mikäli
on vain mahdollista ruokkia useampia suita. Ongelmat ovat aivan jostain uusta johtuvia kuin leivän hinnasta.
Sosiaali ja talouspolitiikan puutteita ei korjata lisäämällä elintarvikejakelua.
Kunnollinen ravinto vähentää
Kunnollinen ravinto vähentää lapsikuolemia ja kasvattaa terveempiä ihmisiä. Hyvinvoivat ja terveet ihmiset taas hankkivat vähemmän lapsia.
Syntyvyys on suurinta siellä missä on eniten kurjuutta. Hyvinvoinnin lisääminen on sis avain perhekokojen pienentämiseen.
Lapsiluvut eivät näet johdu siitä että ihmiset olisivat entistä kykenevämpiä tekemään lapsia vaan siitä että kurjuudessa ja köyhyydessä elävillä ihmisillä ei ole elämässä muuuta sisältöä kuin perhe.
Kuullostaa taivaalliselta edulta
Olisiko mahdollista toimittaa sellaista leipää suomalaisille opiskelijoille alkaa toi tonnikalan ja nuudelien syönti ällöttää.
Kirjoita uusi kommentti