Kalasataman romanikerjäläisiä uhkaa häätö

6.7.2010

Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen asettama työryhmä haluaa häätää Kalasatamassa sijaitsevan sosiaalikeskus Sataman piha-alueelle majoittuneet romanikerjäläiset.

 

Vapaa katto ry:n saaman varoituksen mukaan romanien on poistuttava pihalta 2.8. mennessä, tai kaupunki häätää kaikki talon toimijat.

 

"Kaupunginjohtajalla ei ole poliittista tukea häädölle. Kaupunginhallitus päätti kesäkuussa vastoin Pajusen esitystä hankkia Sataman pihaan sanitaatiotilat koko kesälle”, kommentoi Vapaa Katto ry:n Keiju Oksanen järjestön tiedotteessa. 

 

Häätöpäätöksessä vedotaan paloturvallisuus- ja jäteongelmiin, mutta nämä on Vapaa liikkuvuus ry:n mukaan jo ratkaistu yhdessä viranomaisten kanssa. Myös yhteistyö nuorisoasiainkeskuksen kanssa on sujunut hyvin.

 

Sosiaalikeskus Satama on tarjonnut Itä-Euroopan romaneille mahdollisuuden majoittua pihallaan kesäkuusta 2009 lähtien, koska kaupunki ei ole tarjonnut romaneille muuta majoittumispaikkaa. Oksasen mukaan majoitus olisi helposti järjestettävissä joko kaupungin omin toimin tai yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa.

 

"Jos Helsingin kaupunki olisi oikeasti kiinnostunut meidän turvallisuudestamme, se järjestäisi meille vaihtoehtoisen paikan asua, kommentoi eräs Sataman romaneista Vapaa katto ry:n tiedotteessa.

 

Helsingin kaupungilla ei ole virallista linjaa Itä-Euroopan romanien suhteen, mutta kaupunginjohtaja Pajunen on yksityishenkilönä tukenut valtakunnallista kerjäläiskieltoa.

 

Viimeinkin kaupunki toimii

Nimetön | 06.07.2010 10:50

Hienoa että Helsingin kaupunki toimii viimeinkin. Tätä on kaivattu!

Hyvä Pajunen

Nimetön | 07.07.2010 5:59

Erittäin hyvä päätös. Vihdoinkin saadaan koko Helsinkiä vaivannut asia etenemään. Ei kerjäläiset kuulu Suomalaisen yhteiskunnan kuvaan. Ajatelkaa vaikkapa niitä tuhansia ja tuhansia ulkomaalaisia turisteja, jotka ollaan saatu tulemaan ihailemaan meidän kaunista Suomeamme ja pääkaupunkia. Heidät ollaan saatu tänne tuhlaamaan rahojaan ja osaltaan tuomaan hyvinvointia meille koska he kuitenkin ostavat majoituspalveluja ym mitä nyt matkailijat yleensäkin tekevät. He ovat tehneet mahdollisesti päätöksensä tulla juuri Suomeen, puhtaaseen, raikkaaseen, turvalliseen ja kaikin puolin hienosti toimivaan maahan ja idylliseen pääkaupunkiin Helsinkiin. Mutta varmasti heille on yllätys, ja suuri sellainen, että kaduilla onkin kerjäläisiä ja majoituspaikankin he mahdollisesti näkevät Kalasatamassa. Eivät he varmaankaan halua tulla katsomaan kerjäläisiä turistimatkallaan. Todella huonon kuvan antavat nuo pahuksen kerjäläiset. Suomesta saadaan näin aivan väärä kuva.

Romanit vaan pois Suomesta. Jos heitä autetaan, niin ilman muuta auttaminen täytyy koordinoida siten, että he saavat apua kotimaahansa. Ja sitäpaitsihan tuo kerjääminen on aivan järjestelmällistä toimintaa. Meitä hyväuskoisia suomalaisia vedetään nenästä. Katukuva ja Kalasatama puhtaaksi kerjäläisistä.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.