Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Kalaverkko.
Turvaverkko. Kestävällä kalapolitiikalla pyritään turvaamaan paitsi kalakantojen myös kalastuselinkeinon tulevaisuus.SXC

Turvaverkko. Kestävällä kalapolitiikalla pyritään turvaamaan paitsi kalakantojen myös kalastuselinkeinon tulevaisuus.

Kalasopu syntyi EU:ssa – ekoväki innostui kiitoksiin

31.5.2013 8.14

Lasse Leipola

Euroopan parlamentti ja kalastusneuvosto pääsivät eilen torstaina sopuun unionin yhteisen kalastuspolitiikan kehittämisestä.

Euroopan vihreiden ruotsalaismeppi Isabella Lövin sanoo puolueen sivuilla, että sopimus sisältää useita läpimurtoja.

”Se on tärkeä askel eteenpäin ja epäilemättä parantaa EU:n toimimatonta kalapolitiikkaa”, Lövin sanoo.

Sopimus rajoittaa muun muassa EU-maiden kalastusalusten mahdollisuuksia kalastaa unionin ulkopuolisten maiden vesillä, minkä uskotaan auttavan kehitysmaiden kalakantoja.

Päätöksellä on vaikutuksia myös Itämerelle, jossa lohikiintiöt ovat jatkuvasti olleet liian suuret.

"Tärkeintä on, että kalakannoille tulee ensimmäistä kertaa sitovasti kestävän enimmäistuoton tavoite. Se pitää ottaa huomioon esimerkiksi lohen kalastuskiintiöistä päätettäessä," sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola.

Meriensuojelujärjestö Oceana yhtyi kiitoksiin, mutta muistutti, että todellinen onnistuminen vaatii kunnollista toimeenpanoa.

”Tämän aamuinen sopimus on edistysaskel verrattuna nykyiseen politiikkaan. Vuoden 2002 kalastuspolitiikka ei ollut täydellinen, mutta paremmalla täytäntöönpanolla olisi voitu korvata monia puutteita. Tällä kertaa, jos halutaan, että EU:n kalastuspolitiikka todella menestyy, jäsenvaltioiden on alettava toimeenpanemaan sopimiaan käytäntöjä”, Itämeriprojektin päällikkö Hanna Paulomäki sanoo Oceanan tiedotteessa.

kalastus 




Viite