Kampanja syöttää kouluille kasvisruokapäivää
Kasvisruokavaliota kouluihin ajava Valitse vege -kampanja on avannut omat nettisivut, joilla perustellaan kasvisruokavalion hyödyllisyyttä. Kampanjan tavoitteena on saada yläaste- ja lukioikäisille oppilaille viikottainen kasvisruokapäivä.
Kasvista kouluihin. Kampanja tavoittelee kasvisruokapäivää oppilaitoksiin.
Kuva: valitsevege.fi”On selvästi nähtävissä tiettyjen ääri-ilmiöiden vahvistuminen niin nuorten kuin aikuisten keskuudessa. Samalla kun toiset jopa tietoisesti lisäävät lihan kulutusta, ryhtyvät toiset kasvissyöjiksi tai vegaaneiksi”, sanoo projektikoordinaattori Kaj Loman.
Hän toivoo, että kampanja rohkaisee monia sekaruokailijoita kokeilemaan kasvisruokia ja toisaalta tukee niitä ihmisiä, jotka ovat kasvissyöjiksi päättäneet ryhtyä.
”Erityisellä innolla odotamme kuitenkin kampanjamme päätavoitteen, eli viikoittaisen kasvisruokapäivän tuloa koulumaailmaan."
Kampanja sai alkunsa vuonna 2008 kerätystä adressista. Tänä keväänä sille myönnettiin ympäristöministeriön rahoitus.
Lisää aiheesta:
- Päättäjät panivat lihan pannaan Belgiassa (14.5.2009)
- Brittisairaalat karsivat liharuokia ilmastosyistä (2.2.2009)
- Vegaanit ajavat kouluun kasvisruokapäivää (14.11.2008)
- Lihansyönti lisääntyy, päästöt kasvavat (2.9.2008)
- Puolita päästöt luopumalla lihasta (28.8.2008)
- Kirkko suosittelee ilmasto-ohjelmassaan kasvissyöntiä (6.6.2008)
- Vihreiden verkkofoorumi (14:32)
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- Hiilivoimalat seis! (23.5.2012)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Pakotetaanko kasvissyöjät
Pakotetaanko kasvissyöjät sitten syömään lihaa kerran viikossa? Kasvisruokaa kouluissa on kuitenkin aina tarjolla.
onko meille
onko meille ei-vegetaristeille olemassa sitten erillinen lihaa sisältävä vaihtoehto?
valtiovallan rahat
Vai että oikein ympäristöministeriön rahoitus kasvisruokapäiväkampanjalle? Ei taida olla ko ministeriö oikein ajan tasalla koulumaailman asioista? Kouluissahan on jo vuosia ollut käytössä kasvisruokapäivä jolloin kaikki oppilaat ja opettajat on pakotettu tyytymään kasvisruokaan. Päinvastaisia päiviä, eli siis sellaisia jolloin olisi ollut pelkkää liharuokaa tarjolla, en ole havainnut. Tuo kasvisruokatarjoilu on tehty säästämisen nimissä, joten rahavarojen puutteesta kouluruokailussa siis on ilmeisesti ollut kyse. Siispä noidenkin kampanjaan lahjoitettujen varojen olisikin ollut parempi kohdentua kouluruokailun parantamiseen, eikä sen huonontamiseen kuten nyt on käynyt.
Kirjoita uusi kommentti