Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kanadassa kymmenen kertaa Talvivaaraa suurempi kaivosvuoto

22.8.2014 9.30

Sammeli Heikkinen

Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa kuun alussa sattuneen suuren kaivospatovuodon jälkipyykki vaikuttaa koko maan kaivosalaan.

Onnettomuus sattui Mount Polleyn kaivoksella 4. elokuuta, kun rikastusjätealtaan pato petti ja kymmenen miljoonaa kuutiota jätevettä ja -lietettä vyöryi purolaaksoa pitkin kahteen lähijärveen. Vertailun vuoksi, Talvivaaran kipsisakka-allasvuodossa marraskuussa 2012 kaivosalueelle pääsi miljoona kuutiota jätevettä ja ympäristöön noin 200 000 kuutiota.

Mount Polleyn onnettomuuden onkin arvioitu olevan Kanadan historian pahin ympäristöonnettomuus. Vuodon vaikutukset ympäristöön ovat vielä epäselvät.

CBS Newsin mukaan Kanadan hallitus on määrännyt, että riippumattoman tutkimusryhmän on tutkittava kaikkien maan kaivosten jätealtaiden padot ja raportoitava tulokset hallitukselle.

kaivosteollisuus  ympäristöonnettomuus 




Viite