Kansainväliset ilmastoneuvottelut jatkuvat Saksassa
Neuvottelut kansainvälisestä ilmastosopimuksesta jatkuvat tänään maanantaina Saksan Bonnissa. Keskusteluja jatketaan kesäkuun 17. päivään saakka.
Kirkkaampi taivas? Tällä ja ensi viikolla nähdään jälleen, millaisessa ilmapiirissä kansainväliset ilmastoneuvottelut jatkuvat.
Kuva: SXCEdellisessä ilmastokokouksessa Cancùnissa päätettiin muun muassa uuden ilmastorahaston perustamisesta, kehitysmaiden metsäkadon torjunnan edistämisestä ja päästöjen raportointiin liittyvän seurantajärjestelmän kehittämisestä.
Nyt jatketaan näihin päätöksiin liittyvien yksityiskohtien hiomista. Neuvotteluja käydään myös tulevan ilmastosopimuksen oikeudellisesta muodosta ja Kioton pöytäkirjan mahdollisesta jatkosta, joka koskettaisi vain osaa neuvottelevista maista. Kioton pöytäkirjan ensimmäinen velvoitekausi loppuu vuoden 2012 lopussa.
Samaan aikaan Bonnissa järjestetään kokouksia, jotka liittyvät ilmastosopimuksen toimeenpanoon, tieteellisiin kysymyksiin ja ilmastonmuutokseen sopeutumista edistävään teknologiaan.
Seuraava ilmastokokous järjestetään marras-joulukuussa Etelä-Afrikan Durbanissa.
- Vihreiden verkkofoorumi (14:32)
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- Hiilivoimalat seis! (23.5.2012)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Väestöräjähdys todellinen syy
Ilmastonmuutos johtuu väestöräjähdyksestä, maapallo ei kestä 7 miljardin suuruisen ihmiskunnan aiheuttamia co2 päästöjä. 60 vuotta sitten meitä oli "vain" 2,5 miljardia, sillä määrällä ei olisi co2 aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Näitä kokouksia on aivan turha järjestää ilman globaaleja pyrkimyksiä väestönkasvun rajoittamiseksi. Nyt meidän määrämme paisuu 6,4 miljoonan kuukausivauhtia; järkyttävä luku.
Vaestonrajahdyksesta
Usein ajatellaan vaeston maaran valtavan kasvun johtuvan syntyvyyden saannostelyn puutteesta. Olen itse eri mielta, silla keskimaaraisen elinian kasvu vaikuttaa vaeston kasvuun merkittavasti. Kun elinika on nykyisin kaksi kertaa enemman kuin oli reilut sata vuotta sitten, tama merkitsee, etta kerralla elossa olevien ihmisten maara on kaksinkertaistunut.
Tahan ilmastonsuojeluun olen miettinyt, olisiko aika vaihtaa kantaa, luopua ajatuksesta etta on olemassa ilmio nimelta kasvihuoneilmio jota kasvihuonekaasut pahentavat. Saksan paatos sulkea ydinvoma ja vihreiden esittama tuki sille kehitykselle seurauksena merkittava kasvihuonekaasupaastojen kasvu, pistaa miettimaan. Vihreilla on yleensa ottaen paljon tietoa, ja jos tieto johtaa paatoksiin lisata kasvihuonekaasujen paastoja, niin heikompiuskoinen luopuisi kasvihuoneilmioon luottamisesta.
Hiilidioksidia vapautuu
Hiilidioksidia vapautuu ilmakehään 10-kertaisella nopeudella historiaan verrattuna
http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=ilmastouutisia&news_id=3022
Ei tuohon mikään ilmastokokoustaminen pysty vaikuttamaan koska co2 päästöt ovat ihmisen määrän kausaali. James Lovelockin ennuste että ihmiskunnan koko kuluvan vuosisadan lopulla olisi vain miljardin suuruusluokkaa, näyttää toteutuvan. Ilmastonmuutos on on luonnon monimutkainen keino rajoittaa ja supistaa ihmiskunnan kokoa. Noudattakaamme siis Saksasn esimerkkiä: ANTAA HIILEN PALAA ja tulevat sukupolvet sitten saavat korjata jälkemme, jos osaavat tai pystyvät. Tai jos heitä enää on olemassa.
Väestö ja ilmasto
Olisihan se tietenkin hienoa,että kaikilla maailman ihmisillä olisi koti,jossa vesi, viemäri ja sähkö,sekä ruokaa melkein joka päiväksi. Tämä utopia poistaisi huolen ilmakehästä,sillä silloin se häviäisi.Me ollaan se 10%,joka omistaa taloudellisesti tämän maapallon. Ollaan hiljaa ja toivotaan,että kateus on vain suomalainen pahe.
Kirjoita uusi kommentti