Kansanedustaja kärähti vaalirahatestissä ja luopui ehdokkuudestaan

3.3.2011

Kansanedustaja Petri Salo jäi rysän päältä kiinni Vihreän Langan tekemässä vaalirahoituksen avoimuuden doping-testissä.

Sopimaton ehdotus. Tällaisen sähköpostiviestin Vihreä Lanka lähetti 16 ehdokkaalle.

Vihreä Lanka lähetti kokoomuslaiselle Salolle ja 15 muulle eduskuntapuolueiden ehdokkaalle viime viikolla sähköpostiviestin tekaistulla nimellä ja tarjosi kolmea tuhatta euroa vaalikampanjointia varten.

Samassa viestissä tiedusteltiin, osaisiko ehdokas sanoa, miten summan voisi lahjoittaa nimettömänä.

Suurin osa viestiin vastanneista, yhdeksän ehdokasta, kieltäytyi tarjouksesta ja muistutti vastausviestissään vaalirahoituksen pelisäännöistä, eli että nimettömänä voi eduskuntavaaleissa lahjoittaa korkeintaan 1 499 euroa.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja ehdokas Toimi Kankaanniemi ja saman puolueen Tarja Tallqvistin vaalipäällikkö Anja Hurme vihjasivat vastauksissaan eri vaihtoehtoihin lain kiertämiseksi.

Muiden puolueiden vastaajat muistuttivat vastauksissaan voimassa olevista pelisäännöistä tai kieltäytyivät tarjouksesta, koska eivät käytä kampanjoissaan ulkopuolista rahoitusta.

Petri Salo sen sijaan ehdotti heti, miten lahjoituskattoa voisi kiertää. Hän ehdotti, että summan voisi jakaa perheenjäsenten kesken ”tai muuta sellaista”.

Kun Vihreä Lanka vastasi sähköpostiin ja kysyi Salolta tarkemmin, miten hänen ehdotuksensa käytännössä onnistuisi, hän ehdotti mahdolliselle lahjoittajalle osallistumista kampanja-avauksen laskujen maksamiseen.

”Saan järjestettyä hyvin niin, että se on jaettu kahteen 1 500 euron laskuun. Toisessa voi olla ruokailukustannuksia ja toisessa tilanvuokrat ja ohjelmansuorittajat”, Salo kirjoitti.

Kun Salolle maanantaina kerrottiin avoimuustestistä, hän kielsi ehdottaneensa vippaskonsteja, koska hänellä oli jo ennestään yksi rahoittaja, joka kuulemma maksaisi puolet ehdotetusta summasta.

”Kuule hei, enhän mä niin tyhmä ole. Kun mulla on jo 1 500 euron sponssi olemassa”, Salo sanoo.

Tätä et kuitenkaan kertonut vastausviestissäsi?

”Nyt mä kerron sen sulle.”

Salon mielestä hänen toiminnassaan ei ollut mitään arveluttavaa, vaan olennaisinta oli, ettei hän rikkonut lakia.

Vastikään uusittu vaalirahoituslaki ei kiellä kahta oikeushenkilöä, kuten perheen eri jäseniä, lahjoittamasta rahaa erikseen nimettömästi. Tukea voi antaa myös yrityksen nimissä.

Salon mukaan hänen ehdotuksensa lahjoituskaton kiertämisestä ei ollut edes avoimuuden tai lain hengen vastaista.

Kolme tuntia Vihreän Langan maanantaina tekemän haastattelun jälkeen Ilta-Sanomat uutisoi Salon luopuvan ehdokkuudestaan terveydellisistä syistä.

Vihreän Langan haastattelussa hän ei kuitenkaan viitannut vetäytymiseensä millään tavalla.

”En kai minä Vihreän Langan kautta halunnut tällaista tiedotusta hoitaa. Päätös luopumisesta on ollut mielessä pitkään, ja lopullisen päätöksen tein viikonloppuna mökillä”, Salo sanoi, kun asiasta kysyttiin myöhemmin uudestaan.

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen ei halunnut aluksi lainkaan kommentoida Salon vastauksia vaalirahatestissä.

”En tiedä, onko siinä kauheasti mitään kommentoitavaa, kun Salo ei enää ole ehdokkaammekaan.”

Lue perjantain Vihreästä Langasta Taru Tujusen haastattelu aiheesta.

Kiitos

Äänestäjä | 03.03.2011 16:31

Hienoa Vihreä Lanka!

Juuri tällaista journalismia ja "vallan vahtikoirana oloa" suomalainen politiikka kaipaa.

Lisää vain vastaavia testejä ehdokkaille ja tulokset julki!

Lähetittekö

Kyllä | 03.03.2011 16:35

yhtään ehdotusta omalle puolueellenne?

menikös ihan sääntöjen mukaan?

Nimetön | 03.03.2011 17:02

Jutun aiheena on vaalirahoituksen avoimuus, jonka Vihreä lanka teki käyttäen tekaistua nimeä ja tekaistua lahjoitustarjousta. Menetelmähän on sama, jota poliisit käyttävät tehdessään valeostoksia. Joskus tarkoitus pyhittää keinot.
Vihreä lanka myös julkisti saamansa vastaukset. Vastaajat puolestaan eivät tienneet, että vastauksista tulisi julkisia.
Varmaan ihan kiva idea tehdä "dopingtesti" vedättämällä, mutta meniköhän tämä nyt ihan Journalistin ohjeiden mukaan.
http://www.journalistiliitto.fi/pelisaannot/journalistinohjeet/
Ja kun on saatu pää auki, niin mitä vedätetään seuraavaksi? Naamioidutaan perussuomalaisten kannattajaksi ja mennään persujen vaalitilaisuuteen?

Muistettiinko vihreän

Nimetön | 03.03.2011 17:05

Muistettiinko vihreän puolueen ehdokkaiden rehellisyyttä testata?.

Vihreän Langan tekemässä vaalirahoituksen avoimuuden doping-test

Jorma | 03.03.2011 17:45

Mielestäni Salo ja pari muuta toimi huonosti. Mutta tämä Vihreän Langan tekemä ns. doping testi EI TODELLAKAAN ole mitään hyvää journalismia. Mielestäni todella ala-arvoista toimintaa. Minulle tämä oli viimeinen pisara, missään olo suhteissa en tule äänestämään vihreitä. Monta vuotta olen äänestänyt mutta nyt loppui.

Huumepoliisin valeostot - johdonmukaisuuden vuoksi

Joop | 03.03.2011 18:31

Tulkitsen, että Vihreä Lanka suhtautuu ymmärtäväisesti rikollisuuteen houkuttelemiseen.

<>Johdonmukaisuuden vuoksi olisikin ilahduttavaa, mikäli Vihreä Lanka uutisoisi suhtautuvansa ymmärtäväisesti huumepoliisin valeostoihin.

Tämä on näet hieman epäselvä asia - en ole selvillä, mikä on Vihreän Langan kanta k.o huumepoliisien valeostohin, joten kannanotto puoleen tai toiseen selventäisi asiaa.

Vaalirahatesti

hh | 03.03.2011 18:32

Luokaton tapa laittaa ansoja kilpailijoille. Tästä menetitte äänen.

Rehtiä

Pepe Duunari | 03.03.2011 18:41

Rehellisyys maan perii, kokoomus voitot kahmii.

reilukerho

Casus Belli | 03.03.2011 19:49

mahtoikohan yhtään 'ansaa' mennä vihreiden edustajille?

Vastahan tästä jupakasta on

NimetönPelkuri | 03.03.2011 20:39

Vastahan tästä jupakasta on ollut juttua tuutintäydeltä. Ei ne näytä koskaan oppivan.

Ei pidä mainostaa riippumatonta

Ihmettelen | 03.03.2011 21:44

Ei pidä mainostaa riippumatonta kun .....
"VIHREÄ LANKA on vihreille arvoille perustuva
itsenäinen, journalistisin kriteerein toimitettu
uutis- ja ajankohtaislehti,"

"Julkaisija
Vihreä Lanka Oy
Fredrikinkatu 33 A, 3. krs.
00120 Helsinki"

Kun samassa osoiteessa on ... kas kummaa!

Vihreät De Gröna
Fredrikinkatu 33 A 3. krs
00120 Helsinki

http://www.vihreat.fi/yhteystiedot

Kirjeet?

Kalle | 03.03.2011 23:01

Montako kirjettä lähetitte vihreiden ehdokkaalle? :D Veikkaanpa että heille ei lähtenyt yhtään 3000€ tarjousta. (Aikamoista peliä vihreät).

Vihreän langan koukku

Nimetön | 04.03.2011 8:18

Tämä "mälli" osoitti minulle lopullisesti, kuinka tyhjä arvopohja ja moraali Vihreitä vie. Tämäkö on sitä valtakunnan politiikkaa?? Naurettavaa näpertelyä ja kampitsuyritystä.

Myös vihreitä testattiin

Juha Honkonen | 04.03.2011 9:08

Testiin otettiin kaikista eduskuntapuolueista yhtä monta ehdokasta. Siis myös vihreistä.

Puolueen väki ei saanut edes tietää testistä etukäteen saati masinoinut sitä.

Journalistin ohjeissa sanotaan: "Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla."

Tällaisia keinoja nyt käytimme, koska asia on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä eikä tietoja olisi haastattelemalla saatu (jopa Salo tyrmäsi haastattelussamme tukisumman jyvittämisen ennen kuin sai kuulla testistämme).

Niin kuin jutussammekin sanotaan, kukaan (me tai Salo) ei rikkonut lakia. Epäeettisyyden kukin voi arvioida itse.

Juha Honkonen
päätoimittaja
Vihreä Lanka

Peukku

Lady Day | 04.03.2011 12:29

Hienoa! Kiitos päätoimittajalle vastauksesta. Nyt vain joitain ehti nyppiä, kun omat kärähtivät, siinä se.

Lakia ei rikottu

Ylermi | 04.03.2011 12:45

Ihan oikein päätoimittaja teki varmistaessaan, että kyseisellä toiminnalla ei rikota lakia.

Tämä ei poista sitä, että menettelytapanne oli vastenmielistä vääryyteen houkuttelua.

Voinette kuvitella, mikä riemu syntyy kun pilkka ennemmin tai myöhemmin osuu omaan nilkkaan.

Luulitteko että poliittisessa likaisessa pelissä voi yksi pelaaja pysyä puhtaana?

Salo mokasi

Nimetön | 04.03.2011 19:27

"Tämä ei poista sitä, että menettelytapanne oli vastenmielistä vääryyteen houkuttelua."

Pöh. Kansanedustajan pitää olla rehellinen, niin rehellinen ettei tällaisiin lankea. Oikea päätös Salolta vetäytyä ehdokkuudesta.

Kysymys päätoimittajalle

aki | 05.03.2011 13:39

Anteeksi vain, mutta hieman masinoidulta haiskahtaa. Jos joku vihreistä ehdokkaista olisi antanut arveluttavan vastauksen, olisiko se julkaistu yhtä lailla?

Oikein!

Ode | 06.03.2011 9:08

Juuri tällaista kriittistä ja hieman rajoja koettelevaa tutkivaa journalisimia Suomeen tarvitaan!

Tosiaan ensin epäilytti puolueettomuus asiassa, mutta päätoimittajan vastaus ainakin minulle selvensi asian. Ihmisten on turha vinkua, jos omat jäävät kiinni.

Nimimerkillä entinen kokoomuksen, nykyinen persujen äänestäjä (ainakin nämä yhdet vaalit).

-o-

Tuttua vasemmiston Stasi-meininkiä

Dieter | 06.03.2011 12:28

Mätien omenoiden paljastaminen on ihan kiva juttu, mutta kuinka pitkälle Vihreät ovat valmiita menemään tälläisessa toiminnassa?

Tästä tulee nyt mieleen lähinnä DDR:n Stasin toiminta, jolloin omia kansalaisia urkittiin 24/7.

Toisekseen, Salo ei tehnyt mitään lainvastaista mikäli lain kirjainta katsotaan. Eettisesti teko oli tietysti kyseenalainen, mutta en usko etteikö nykyiset ja tulevat poliitikot tietäisi, että tuota vaalirahoituslakia on todella helppo kiertää mikäli, joku todella haluaa lahjoittaa nimettömänä yli 1499 euron summan.

Tässäkin olisi ollut mielenkiintoisempaa (joskins Stasinpaa), mikäli otanta olisi ollut laajempi, koko puoluespektrin kattava. Herääkin kysymys, että epäilivätkö Vihreät omien jäävänsä kiinni samoista koiruuksista?

Ketkä vihreät saivat ehdotuksen?

Jorma | 06.03.2011 15:22

Valittiinko Vihreistä sellaiset ehdokkaat, jotka eivät käytä ulkopuolista rahoitusta?

Isot Saavat Rahoituksensa Isoilta

Rehellistä Potaskaako | 06.04.2011 9:38

Kyllä Nämä Isot puolueet On Hoitanut Rahoituksensa Jotain Ihan Muuta Kautta. Ei Niiden Tarvitse riskeerata Tuntemattomien Kanssa , Joten Helppo Esittää Rehellistä Kun Vaalirahoitus on Hoitunut Niinkuin Ennenkin Isojen poikien Toimesta, Eikä siitä Tarvitse edelleenkään puhua Julkisuudessa. Nämä testit Ovat totaalisen Turhia, Eivätkä Kerro Yhtään Mitään Muuta kuin että Tyhmiäkin Ihmisiä On.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.