Keskustalla ei ole ketään Vanhasen tilalle

24.9.2009

Keskusta saa etsiä suurennuslasilla seuraajaa puheenjohtajalleen Matti Vanhaselle, mikäli pääministeri joutuisi paisuvan kohun takia eroamaan.

Menetetty toivo? Keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumalan puheenjohtajahaaveiden pelätään romuttuneen vaalirahasotkun takia.

Kuva: Kaj Widell/Keskustan kuvapankki

Koko puolue näyttää olevan mukana erilaisissa vaalirahaskandaaleissa. Puolueen ministeriryhmästä ei löydy kuin kaksi ministeriä, jotka eivät ole joutuneet kohujen keskiöön.

Alue- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi ei ole saanut rahaa Kehittyvien maakuntien Suomelta, eikä kohun kohteeksi joutuneilta säätiöiltä. Hän sai kuitenkin rahaa Huomisen Suomi ry:ltä lähes 60 000 euroa, josta yli puolet on erittelemättömiä seminaarituloja.

Toinen vielä vaalirahoissa ryvettymätön keskustan ministeri on maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, joka maksoi 33 000 euron vaalikampanjansa suurimmaksi osaksi itse ottamallaan lainalla.

Myös ministeriryhmän ulkopuoliset nuoret kyvyt ovat kompastelleet vaalirahakohun uusimmissa käänteissä. Kansanedustaja Antti Kaikkonen joutui eroamaan Nuorisosäätiön puheenjohtajan paikalta, kun kävi ilmi, että RAY:n rahoittama säätiö oli tukenut Vanhasta ja Kaikkosta vaaleissa rahallisesti.

Eilen keskiviikkona Helsingin Sanomat uutisoi myös seuraavaksi keskustan puheenjohtajaksi veikatun, kansanedustaja Tuomo Puumalan junailleen itselleen 5 000 euroa Maaseudun kukkaisrahastosäätiöstä, jota hallitsee hallitsee Keskustanuoret. Puumala on Keskustanuorten puheenjohtaja.

Puumalan syyskuun alussa Korpilahdella pitämä, keskustaa arvosteleva räväkkä puhe tulkittiin puheenjohtajakisan aloitukseksi. Helsingin Sanomien mukaan keskustassa Puumalan puheenjohtajakampanjaa pidetään tämänpäiväisten paljastusten jälkeen ennätyslyhyenä.

Olli Rehn Vanhasen jälkeen

Pera | 24.09.2009 10:47

Keskustalla on asetta peliin puhtoinen poliitikko ei Olli Rehn. Hän on ollut ulkomailla viimeiset vuodet, ja on hyvin arvosteettu EU-komissaari. Hänestä keskustan uusi johtaja. Hänellä on myös muistaakseni kokemusta keskustan varapuheenjohtajan tontilta.

Mutta onhan siellä Paavo

Nimetön | 24.09.2009 13:28

*** Keskusta saa etsiä suurennuslasilla seuraajaa puheenjohtajalleen Matti Vanhaselle, mikäli pääministeri joutuisi paisuvan kohun takia eroamaan. ***

Mutta onhan siellä Paavo. Väyrynen tekee vielä näyttävän paluun politiikan eturiviin. Nykyisessä tehtävässään hän on ollut varsin asiallinen.

MKS ei saa julkista tukea

Nimetön | 24.09.2009 16:05

Toisin kuin tässä uutisessa väitetään, Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö ei saa minkäänlaista julkista tukea opetusministeriöltä tai mistään muualtakaan.

Sumutusta

satulaseppä | 24.09.2009 17:35

Miksei keskustan oma säätiö saisi tukea keskustalaista poliitikkoa?

Kepun oma säätiö

jerryg | 24.09.2009 17:45

"Maaseudun Kukkasrahasto on perustettu 1949 tukemaan suomalaisten lasten ja nuorten kasvatusta ja ammattikoulutusta. Säädekirjansa mukaan säätiö toteuttaa tarkoitustaan tukemalla ensisijaisesti keskustanuoria eli entistä Keskustan Nuorten Liittoa. Julkista tukea säätiö ei saa (IS 22.09.2009).

Puumala oli vaalien aikaan keskustanuorten johtaja. Tämä "uutinen" junailusta oli ankka.

Siksi ei voida

Kalle | 24.09.2009 17:46

"Miksei keskustan oma säätiö saisi tukea keskustalaista poliitikkoa?"

Koska kyseessä on ns yleishyödyllinen säätiö. Ensinnäkin säätiölle tulee rahaa valtiolta (veronmaksajilta). Ja nuo rahat annetaan säätiölle koska se on yleishyödyllinen. Jos säätiö sanoisi julkisesti että sen tehtävä on kerätä rahaa puolueelle, ei se saisi valtion rahaa. Siis veronmaksajien rahoja on huijattu tuota kautta ylimääräisenä "puoluetukena".

Toinen syy on, että sitä ei mainita säätiön säännöissä. Säätiö ei ole "keskustan oma" vaan se on perustettu tiettyä tarkoitusta varten, jolloin sille on laadittu tietyt säännöt tämän tarkoituksen mukaan. Sääntöjen tarkoitus on yleensä varmistaa rahan meno alkuperäiseen tarkoitukseen ja estää se, että joku säätiön johtoon päässyt voisi alkaa käyttää rahoja omiin tai kavereidensa juttuihin. Vaikka säätiön johdolla on kavereita puolueessa, se ei oikeuta käyttämään säätiön rahoja muuhun kuin sääntöjen mukaiseen tarkoitukseen. Toki joissain tapauksissa voidaan sääntöjä muuttaa. Mutta siihen taas ei ole lähdetty, koska valtion tuet olisivat lakanneet jos säännöissä olisi mainittu puolueen tukeminen.

Kyse on siis puhtaasta huijauksesta.

tarkennus

Kalle | 24.09.2009 17:48

Juu ja tarkennuksena tämä julkinen raha ei siis tarkoittanut maaseudun kukkaisrahastoa. Sen osalta vastaan tulevat vain nuo säännöt

Lue Kalle tarkemmin

jerryg | 24.09.2009 19:51

Kirjoitat "Kalle" ihan puppua. Maaseudun kukkaisrahaston säädekirjan mukaan säätiö toteuttaa tarkoitustaan tukemalla ensisijaisesti keskustanuoria. Julkista tukea säätiö ei saa. Jos et tätä "Kalle" ymmärrä, ota rautalankaa ja pyydä jotakin sinua viisaampaa vääntämään malli.

Kiitos

Kalle | 24.09.2009 22:37

Ah, hyvä tietää, että tuo kukkaissäätiö on ainoa, jonka kautta rahaa on lepulle kulkenut. Olin jo hetken huolissani.

Muut säätiöt erikseen

jerryg | 25.09.2009 15:25

"Kalle" puhe oli kukkaisrahastosta, josta Puumala oli saanut 5000 €. Muut kepulaisten saamat rahat muista säätiöistä ovat asia erikseen. Niistä ei tässä ollut kyse, vaan jutussa yritettiin mustamaalata Tuomo Puumalaa aivan perusteettomasti.

Ystävällisesti Jerryg

Aivan

Kalle | 25.09.2009 15:27

Jep, myönnän etten lukenut keskustelua riittävän tarkasti vaan tein itse jutun pohjalta päätelmän, että keskustelussa kyse oli säätiöidyn rahan ulosmittauksesta yleisesti. Olin siis siltä osin väärässä.

Asia selvä

jerryg | 25.09.2009 15:43

Näissä lehtien jutuissa menevät toimittajilta usein puurot ja vellit sekaisin. Kansa on ihan saamansa tiedon varassa. Lukija ei tiedä mikä on totta mikä valhetta. Väärät tiedot jäävät elämään totuutena.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.