Keskustanuoret tuulettaa ryvettynyttä ukkopuoluetta

29.10.2009

Keskustanuoret lähtevät uudistamaan ”ukkopuoluettaan”, sanoo järjestön vastavalittu puheenjohtaja Antti Kurvinen.

Uusi toivo. Antti Kurvinen seuraa Tuomo Puumalaa keskustanuorten puheenjohtajana.

Kuva: Björn Suomivuori

23-vuotias kauhavalainen oikeustieteen opiskelija valittiin keskustanuorten johtoon viime viikonloppuna järjestön liittokokouksessa.

”Keskustan ryvettyminen vaalirahakohussa on haaste ja mahdollisuus keskustanuorille”, Kurvinen sanoo.

Hänen mukaansa nuoret, jotka eivät ole oppineet vanhoja käytäntöjä, ovat tärkeä voimavara puolueen uudistamisessa.

Kurvinen myös kiittelee Tarastin toimikunnan ehdotuksia vaalirahoituksen uudistamiseksi.

”Pienemmät kampanjabudjetit hyödyttävät nimenomaa nuoria ehdokkaita.”

Tulevaisuuden keskustalainen nuorisopolitiikka, eli järjestön varsinaiset poliittiset linjaukset, määritellään ensi vuoden liittokokoukseen mennessä. Ydinvoimakanta päätettiin kuitenkin jo viime viikonloppuna pitää ehdottoman kielteisenä.

nuoret ?

Tiikeri | 29.10.2009 15:36

"Hänen mukaansa nuoret, jotka eivät ole oppineet vanhoja käytäntöjä, ovat tärkeä voimavara puolueen uudistamisessa."

no ainakin se yksi tuusulalainen nuori oli oppinut käytännöt viimeisen
päälle - laskutti nuorisosäätiön taloyhtiöiltä kokouskorvauksia -
a 300 euroa - viiden minuutin välein - kännykällä - lasipalatsin
kahvilassa .

onko tämä nuorukainen ehdolla ensi vaaleissa ?

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.