Sunnuntaiksi Intiaan
Vihreän Langan juttusarjassa matkustetaan ekologisesti kotikeittiössä.
Kaukokaipuu iskee yhtä yllättäen kuin syksyn pimeys. Ollapa nyt Bangaloressa, ollapa Mangaloressa!
Intian-reissun päästöt ja budjetti pysyvät aisoissa, kun ostat lentolipun sijasta nyssäkällisen eksotiikalta tuoksuvia mausteita. Lisäksi ei tarvita muuta kuin Spotify soittamaan suloäänistä Lata Mangeshkaria ja sähköuuni toimittamaan tandoorin virkaa. Olo on kuin Mumbaissa ikään.
Ruokamatkailijan ei tarvitse pahasti tinkiä edes lähiruokaperiaatteistaan. Kotimaiset raaka-aineet sopivat mainiosti kaukomaiden herkkujen tekoon.
Suppilovahverot kruunaavat curryn, ja puolukat ovat lassi-jogurttijuomassa enemmän kuin kotonaan. Aterian lisäkkeeksi sopii kotimainen ohra.
Halutessasi voit valmistaa osan päivällistarjottavista jo etukäteen. Naan-leipätaikina vain paranee, kun teet sen edellisenä iltana jääkaappiin odottamaan. Currykastike ei kavahda uudelleen lämmittämistä, päin vastoin.
Päivällisen päätteeksi sopii tuhti ja lämmittävä valkoinen glögi, joka lainaa intialaisen maitoteen makuja.
Svadist khana, hyvää ruokahalua!
Lisää aiheesta:
- Sienicurry (13.11.2009)
- Mungpapupata (13.11.2009)
- Minttuchutney (13.11.2009)
- Pinaattinaan (13.11.2009)
- Jogurttijuoma (13.11.2009)
- Valkoinen glögi (13.12.2007)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








Kirjoita uusi kommentti