KL: Suomi tarvitsee lisää työperäistä maahanmuuttoa

11.7.2011

Helsingin seudun kauppakamari haukkuu hallitusohjelman työperäisen maahanmuuton aloitteita ponnettomiksi, vaikka työvoimaa tarvitaan ulkomailta yhä enemmän. Asiasta kertoo Kauppalehti

Kauppakamarin mukaan Uudenmaan yritykset eivät pärjää ilman koulutettua ulkomaista työvoimaa. Maltillisten arvioiden mukaan uutta työvoimaa tarvitaan vuoteen 2025 asti noin 21 000 henkilötyövuotta.

Vuosittain Etelä-Suomen työmarkkinoille valmistuu ammattioppilaitoksista ja korkeakouluista 5 000 nuorta liian vähän.

Hallitusohjelmassa työperäinen maahanmuutto mainitaan vain kerran, ja maahanmuuton edistämiseen ja systematisointiin liittyviä avauksia saa kauppakamarin mukaan etsimällä etsiä.

Lupaavana kauppakamari pitää hallitusohjelman linjausta Suomessa jo asuvien maahanmuuttajien nykyistä nopeammasta työllistämisestä. Hyviä keinoja ovat esimerkiksi työpaikalla tapahtuva kielen opiskelu ja kielikoulutuksen liittäminen osaksi maahanmuuttajien ammatillista koulutusta.

 

 

Mielenkiintoista.

ExKok | 11.07.2011 12:46

Erittäin mielenkiintoinen lausunto, mutta itse yrittäjänä haluaisin tietää mitkä tai ketkä yritykset haluavat työperäistä maahanmuuttoa? Itse tarvitsen ammattimiehiä ja ammattinaisia, mutta löydän niitä kyllä Suomestakin ja jos pakkaajan tai muihin kevyisiin hommiin tarvitsen henkilökuntaa, voin aina käyttää opiskelijoita.

Mitenkäs suomalaiset

Nimetön | 11.07.2011 12:51

Mitenkäs suomalaiset työttömät?
21000 henkilön työllistäminen työttömien porukasta ei liene mahdoton tehtävä.
Kielitaitokin jo olemassa...
Vai onko ideana hankkia uusia kansalaisia elättämään kaikki vanhat ja voidaan kohta kaikki olla "työttömänä"?

En palkkaisi

Nimetön | 11.07.2011 14:39

En palkkaisi suomalaista työtöntä hommiin, jos voin saada yhtä pätevän ulkomaalaisen. Joku syy sillä suomalaisella on työttömäksi jäämiseen, yleensä löytyy sieltä omasta päästä. Maahanmuuttajalla tulee kaupan päälle kansainväliset kontaktit ja kokemus, jota suomalaisella työttömällä ei ole. Korostan vielä, että tämä pätee vain jos työnhakijat ovat yhtä päteviä. Pelkän etnisen taustan vuoksi en tietenkään palkkaa ketään.

Todellisia työttömiä 410 000 henkeä Suomessa

Antero | 11.07.2011 16:05

Kun otetaan mukaan "tempputyöllistetyt" eli työvoimapolittisessa koulutuksessa mukana olevat, tukitöissä mukana olevat jne. niin Suomen oikea työttömyysluku on 410 000 henkeä. Asian voi tutkia jokainen tilastoja lukemalla. Suomessa kikkailaan tilastojen kanssa kuin Kreikassa muutama vuosi sitten.

ON suorastaan irvokasta heittä kauppakamarilta tämän kaltaista juttua työvoimapulasta. Työttömyyskortistossa on todella hyvää akatemisen koulutuksen saanutta väkeä, joka etsii aktiivisesta työpaikkoja.

Kauppakamarin tarkoituksen on luoda työnantajan markkina tuhoamalla ulkomaisella työvoimalla työehtosopimukset ja polkemalla palkkoja. Ulkomaista työvoimaa kohdellaan Suomessa rasitisella tavalla mm. rakennustyömailla, auto-ja kuljetus-, tietotekniikan-, ravintola-, siivousalalla jne...

Työttömyyttä halutaankin ylläpitää

Kalle | 12.07.2011 9:06

Suomalaiset työttömät ovat kauppakamarin näkökulmasta liian kalliita. Lisätyövoimaa ei tarvita ulkomailta siksi, että tekijöitä ei Suomesta löytyisi, vaan siksi, että meikäläinen sosiaaliturva ja korkea palkkataso tekee heistä tiettyjen tahojen mielestä liian hintavaa työvoimaa. Ulkomaisen työvoiman tuomisen päätarkoitus on lisätä työvoimakilpailua ja painaa tätä kautta palkkatasoa alas. Nykyolosuhteissa EK:n & kumppaneiden ykköstavoitteita on tietynkokoisen työttömyyden ylläpitäminen, koska täystyöllisyydessä (tai paremminkin lähes täystyöllisyydessä) työntekijöillä on liikaa varaa valita ja se tekee työnantajapuolen mielestä heistä liian kalliita.

Me kaikki haluamme

Nimetön | 13.07.2011 22:44

Me kaikki haluamme työperäistä maahanmuuttoa. Me emme halua travellereita, romanialaisia pikkurikollisia ja sosiaaliturvapakolaisia.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.