Kohta kaupoista saa reilua kultaa

31.3.2010

Reilun kaupan tuotteiden myynti jatkaa kasvuaan taantumasta huolimatta. Seuraavaksi lanseerataan Reilun kaupan kulta.

”Vaikka kulta on arvokasta, kehitysmaiden pienkaivajat ovat köyhiä. Heidän työolonsa ovat huonot, eivätkä useimpien tulot riitä puhtaaseen veteen, asialliseen asumiseen, hyvään koulutukseen tai terveydenhuoltoon”, sanoo Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa järjestön tiedotteessa.

Hänen mukaansa Reilu kauppa -sertifiointi tuo kaivosyhteisöille samoja hyötyjä, jotka parantavat jo miljoonan ihmisen elinoloja kehitysmaiden maataloustuotannossa.

Suomalaiset käyttivät viime vuonna Reilun kaupan tuotteisiin keskimäärin 16,31 euroa per henki. Suurin markkinaosuus, 17 prosenttia, on banaanilla. Eniten viime vuonna kasvoi teen (75 prosenttia) ja viinien (68 prosenttia) myynti.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.