Köyhyys on ekoilua vihreämpää
Kierrättäminen ja muut ekoteot eivät auta, jos on varakas. Ruotsalaistutkimuksen mukaan vähävaraiset ovat varakkaita vihreämpiä, koska he asuvat pienemmissä asunnoissa ja matkustavat vähemmän.
Viherpesua? Ruotsalaistutkimuksen mukaan tuloilla on suurempi vaikutus omaan vihreyteen kuin esimerkiksi kierrätyksellä.
Kuva: SXCRuotsalainen sosiologi Karin Bradley sanoo Ruotsin tiederadion sivuilla, että vähävaraiset eivät usein tiedä elävänsä ympäristöystävällisesti.
Sen sijaan hyvin toimeentulevat luulevat olevansa vihreitä, vaikka omat teot ovat varsin symbolisia.
Bradleyn mukaan Ruotsissa vältellään vaikeita kysymyksiä ja pysytään tavoitteissa, jotka sopivat keskiluokan elintapoihin.
”En sano, että luomun ostaminen tai jätteiden lajittelu on yhdentekevää, mutta vihreys ei saa jäädä tällaisiin symbolisiin tekoihin”, Bradley sanoo.
- Ympäristövaikutuksista (12:01)
- Miehille oikeus elää. (11:51)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Haavisto sopii pastoreillekin (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Pelastakkaa kanssamme RADION BIODIVERSITEETTI (29.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Ei tulot vaan menot
Ei tuloilla ole suoraa vaikutusta vihreyteen, vaan menoilla. Mitä pienemmät menot, sitä vihreämpi elämä. Nyt sattuu olemaan niin, että yleensä köyhillä on pienemmät tulot kuin rikkailla. Mutta annappas köyhälle rahaa, niin mitä se tekee? Alkaa heti matkustella muailmalla ja ostella isompia autoja.
Yllätys?
Ei tullut tämä tieto ja näkemys ihan täytenä yllätyksenä. Aika helpolla logiikalla voi päätellä, että vähävarainen on ihan "luonnostaan" ekologisempi kuin paljon ansaitseva.
Julkisuutta kuitenkin hallitsee kohtalaisen hyvätuloisten näkökulma, jossa sopii keskustella energiansäästölampuista, mutta ei koskaan riittävästä valaisinten määrästä kotitaloudessa.
Vastaavia esimerkkejä on rajattomasti. Esimerkiksi autojen päästövertailut jättävät yleensä suosiolla käsittelemättä ei autoa -vaihtoehdon.
Jos asiaa tutkittaisiin avoimin mielin voisi todennäköisesti tulla aika nopeasti siihen tulokseen, että tulotaso on suoraan verrannollinen ihmisen aiheuttamaan ympäristövaikutukseen.
Tämä ei tietenkään tee tyhjäksi sitä, että paljon rahaa kuluttavat pyrkivät elämään vähemmän ympäristöä rasittavasti, koska jos he löytävät todella vaikuttavia käyttäytymismuutoksia, vaikuttavat ne paljon.
Köyhän vähästä rasituksesta voi vähentää vain vähän ja se tietysti vaikuttaakin vähän.
Se malka omassa silmässä
Niinpä. Energiansäästöstä saarnaavat hyvätuloiset vihreät ystäväni osoittavat syyttävästi mökinmummoa, joka hävyttömästi polttaa vielä hehkulamppua ja pitää pirtinkin lämpinä. Itse he ovat vaihtaneet toki energiansäästölamppuihin ja syövät luomua, mutta luonnollisesti myös matkailevat lentäen Euroopassa pari kertaa vuodessa ja vähintään kerran vuodessa kauempanakin. Kenenkään en ole vielä kuullut luopuneen loma- tai edes työmatkastaan ilmastonmuutoksen vuoksi. On niin helppo tyynnyttää omatunto pienillä ekoteoilla ja unohtaa ne isommat omat epäekologiset mokailut kokonaan...
Suomalaisessa "Arkielaman
Suomalaisessa "Arkielaman ymparistopolitiikka" kirjassahan tasta on jo kirjoitettu. Suosittelen kaikille kyseista teosta.
Kirjoita uusi kommentti