Kritiikkiä hallituksen sisältä: ”Suomi myi periaatteensa”

15.12.2011

Valtioneuvosto päätti tänään torstaina hyväksyä Patrian asekaupat Saudi-Arabiaan.

Vihreiden ministerit Ville Niinistö ja Heidi Hautala sanovat, että hallituksen tekemä päätös antaa signaalin, että ihmisoikeusloukkaukset ja diktatuuri ovat hyväksyttäviä toimintatapoja, joita Suomi on valmis asekaupoin tukemaan. Hautala oli omistusohjauksesta vastaavana ministerinä esteellinen osallistumaan äänestykseen, mutta ympäristöministeri Niinistö äänesti lupaa vastaan.

Hautala mukaan nykymalli, jossa kaupat on käytännössä jo sovittu, kun asia tulee valtioneuvoston päätettäväksi, asettaa sekä päätöksentekijät että yhtiöt vaikeaan tilanteeseen. Hän ehdottaa lupahakemuksien käsittelemistä aikaisemmassa vaiheessa.

”Tällöin myös mahdolliset viennin ulko- ja turvallisuuspoliittiset esteet olisivat paremmin yritysten tiedossa”, Hautala sanoo vihreiden tiedotteessa.

”Olisi myös tärkeää varmistaa, että EU:n yhteisiä asevientisääntöjä tulkitaan samalla tavalla eri maissa. Siksi tarvitaan lisää sääntöjen riippumatonta, julkista arviointia. Silloin yhtiöt olisivat keskenään tasavertaisemmassa kilpailutilanteessa.”

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.