Suomesta ei löytynyt tuulivoiman myyjää 2 000 halukkaalle ostajalle

17.2.2010

Tuulivoimalla tuotettua sähköä ei ole kuluttajien saatavilla. Ilmastomaajoukkue-nimisen ryhmän kaksi tuhatta kuluttajaa pyysi sähköyhtiöiltä tarjouksia tuulivoimalla tuotetusta energiasta, mutta yksikään Suomen yli 40 sähköyhtiöstä ei tehnyt kriteerit täyttävää tarjousta.

Harvinaisuus. Tavallisen kuluttajan ei ole helppo ostaa tuulisähköä.

Kuva: SXC

Ainoastaan kolme yhtiötä vastasi tarjouspyyntöön. Vantaan energia tarjosi sähköä, jota ei tuotettu tuulivoimalla. Vattenfall ehdotti Ruotsissa tuotettua tuulivoimaa.

Oulun energia tarjosi kotimaista tuulivoimaa, mutta tarjousta ei kelpuutettu, koska Oulun energia ei esittänyt pyydettyä suunnitelmaa tuulivoiman lisärakentamisesta. Kuluttajilla on kuitenkin mahdollisuus hyväksyä tarjous ja siirtyä Oulun energian tuulivoima-asiakkaiksi.

”Kilpailutuksen tulos kertoo siitä, ettei tuulivoiman lisääminen ole kiinni kysynnästä. Esteet ovat nyt yritysten asenteissa ja poliittisen ohjauksen heikkoudessa”, sanoo projektijohtaja Tuuli Kaskinen.

Kaskinen muistuttaa, että viime syksynä julkaistu tuuliatlas todistaa, että tekninen potentiaali on tuulivoiman kasvulle on olemassa.

”Tästä eteenpäin on perusteetonta väittää, että sähköyhtiöt tuottaisivat sitä, mitä kuluttajat haluavat.”

Ehdotuksia arvioivaan raatiin kuuluivat Sitran energiaohjelman johtaja Jukka Noponen, europarlametaarikko Sirpa Pietikäinen, musiikkivaikuttaja Juhani Merimaa ja Porkkanamafian energia-asiantuntija Ilkka Hannula. Tempaukseen kerättiin kuluttajia kuluttajaverkosto Porkkanamafian kautta.

Huijaavatko sähköyhtiöt?

Nimetön | 17.02.2010 12:08

Maksan sähköyhtiölle "tavallista" sähköä kalliimpaa hintaa, koska ostan yhtiöltä tuulisähköä. Maksanko olemattomasta?

Jos asia on näin, niin

Nimetön | 17.02.2010 16:57

Jos asia on näin, niin kuluttajalta vaaditaan sähkömarkkinoilla melkoisen kohtuutonta perehtyneisyyttä ja asiantuntemusta. No eipä "tuulisähkön" ostaminen liene tälläkään haavaa ihan hukkaan heitettyä haaskuta - vai?

Miten tarjous oli pyydetty

Elina | 18.02.2010 14:35

Olisi kiinnostava saada tietää, miten tarjous oli pyydetty:

Edellytettiinkö nimenomaan uuden tuotannon rakentamista, vaikka myymätöntä tuulisähköä yhtiöllä olisikin ehkä ollut tarjolla?

Minkä kanavan kautta ja milloin tarjouspyyntö sähköyhtiöihin lähetettiin?

Koettakaa ihmiset ymmärtää,

Tuuliviiri | 19.02.2010 9:55

Koettakaa ihmiset ymmärtää, ettei kuluttja voi mitään tietyllä tuotantomuodolla valmistettua sähköä ostaa. Kaikki verkkosähkö on ns. harmaata.

Ken maksaa paperilla lisäpennejä "vihersähköstä", lankeaa vedätykseen, sillä rahat eivät kanavoidu investointeihin - niiden kannattavuuden määräävät toiset tekijät, ei kuluttajat.

Vastaus artikkeliin

Petteri Haveri | 19.02.2010 12:20

Vihreän langan artikkelissa 17.2. kerrottiin Ilmastomaajoukkueen ja Porkkanamafian sähkön kilpailutuskampanjan tuloksista. Kampanja oli hieno tapa tuoda esille se, että tuulivoimalla tuotetulle sähkölle on kysyntää. Se on myös tuonut tuulisähkölle myönteistä julkisuutta.

Artikkelissa harmiteltiin, että tarjouksia saatiin vain kolme ja ettei niistä yksikään täyttänyt tarjouspyynnön kriteereitä. Kriteerit olivatkin hyvin tiukat. Niissä mm. edellytettiin tarjouksen esittäjältä määrittelyä, miten tarjouskilpailun voitto vaikuttaa heidän tuulivoimaan kohdistuviin investointisuunnitelmiin ja toivottiin tuulivoimasuunnitelmien tarkkaa kuvailua.

Monilla sähkönmyyjillä ei ole omaa sähköntuotantoa. Näiden sähkönmyyjien on mahdotonta sitoutua oman tuulivoimatuotannon määrän lisäämiseen. He ostavat kaiken myymänsä sähkön markkinoilta, siis myös tuulisähkön. Kaikilla sähkönmyyjillä ei myöskään ole erikseen tuulisähkö-tuotetta. Ympäristöystävällinen sähkötuote voi perustua myös puuhakkeen käyttöön tai vesivoimaan, tuotekuvauksen mukaisesti.

On hyvä myös huomata, että tuotantotapa ei vaikuta asiakkaan saaman sähkön laatuun. Sähkönmyyjät pitävät huolen, että he ostavat tai tuottavat itse vastaavan määrän sopimuksenmukaista sähköä kuin myyvät asiakkaillensa.

Sähkönmyyjät tarjoavat monenlaisia tuotteita. Tarjouspyynnön tarkat ehdot saattoivat kuitenkin aiheuttaa sen, että kriteerit täyttäviä tuotteita ei ollut ja tarjouksia tuli niukasti. Tuulivoiman nopeaan lisäämiseen on vaikea sitoutua, mikäli yrityksellä ei ole etukäteen pitkälle kehitettyjä tuulivoimahankkeita. Hankkeiden toteutumiskelpoisuudesta kun ei voi olla varma ennen kuin niihin liittyvät viranomaisprosessit, kuten kaavoitus ja ympäristövaikutusten arviointi, ovat valmiita. Nämä prosessit vievät vuosia. Suomessa on tällä hetkellä vireillä monia tuulivoimahankkeita, mutta harva niistä on vielä riittävän pitkällä.

Suuria investointeja tuulivoimaan on siis suunnitteilla ja tuulivoima lisääntynee reippaasti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Mitä enemmän kysyntää tuulivoimalla ja muilla uusiutuvilla energialähteillä tuotetulle sähkölle on, sitä enemmän näitä tuotteita on jatkossa tarjolla.

Petteri Haveri
sähkökaupan asiantuntija
Energiateollisuus ry

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.