Kumpi on tärkeämpi päätös, ydinvoimaluvat vai uusiutuvan energian paketti?

6.5.2010

Uusiutuvan energian paketti on tuntuvasti isompi kuin ydinvoimapäätös. Uusiutuvan energian tuotantoon tulee lisäystä 38 terawattituntia, kun mahdolliset kaksi uutta ydinvoimalaa tuottavat noin 24 terawattituntia.

”Risupaketti on siis yli 1,5-kertainen verrattuna ydinvoimaan”, pakettia kokoamassa ollut keskustan kansanedustaja Kimmo Tiilikainen sanoo.

Tiilikaisen mukaan merkittävin uusi askel on, että puusta tuotetulle sähkölle tulee päästöoikeuden hintaan perustuva takuuhintajärjestelmä. Se motivoi yrittäjiä alalle.

Keskusta ja vihreät olisivat halunneet tämän jo aiemmin, mutta kokoomus on vastustanut.
38 terawattitunnin tavoite on tarkoitus saavuttaa kymmenen vuoden kuluessa. Mahdolliset uudet ydinvoimalat eivät sen sijaan ole toiminnassa vielä vuonna 2020.

”Uusiutuvien hankkeet myös jakautuvat eri puolille maata ja eri kokoisina, muutaman megawattitunnin laitoksista puolen ydinvoimalan kokoisiin yksiköihin. Niillä on siis todellisia työllisyyteen ja aluetalouteen liittyviä vaikutuksia. Ydinvoiman työllistävä vaikutus jää rakennusvaiheeseen, ja siitäkin valtaosa taitaa valua ulkomaille”, Tiilikainen arvioi.

 

mitäväliä

kansalainen | 06.05.2010 15:50

kun ei meitä kansalaisia kuunnella hevon *****. en halunnut ydinvoimaa, oliko jotain apua???

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.