Lappeenrannan teknillinen yliopisto satsaa uusiutuvaan energiaan

12.8.2011

Lappeenrannan teknillinen yliopisto hankkii kampukselleen tuuliturbiinin, jota käytetään yliopiston Green Campus-hankkeen opetuksessa ja tutkimuksessa. Turbiini käynnistetään ensi marraskuussa.

Tuulta ja aurinkoa. Lappeenrannan teknillinen yliopisto näyttää mallia uusiutuvien käytössä.

Tuuliturbiini alkaa pyöriä, kun tuulen nopeus ylittää kolme metriä sekunnissa. Green Campus -hankkeen puuhamiehen, professori Juha Variksen mukaan turbiinilla voitaisiin kattaa 200 neliömetrin omakotitalon koko vuoden käyttösähkön tarve, jos se pyörisi ihanneteholla 10,5 päivää.

Kahden vuoden kuluessa kampusalueelle rakennetaan myös aurinkopaneeleihin perustuva aurinkoenergian talteenottojärjestelmä.

Sen tuottamaa sähköä käytetään tutkimuksen lisäksi myös yliopistolle hankittavien sähköautojen, sähköskoottereiden ja sähköpolkupyörien lataamiseen, kampusalueen ja Tervahaudanpuiston valaisemiseen sekä yliopistolle tulevaisuudessa liikennöivän sähköbussin lataamiseen.

Green Campus -hankkeen tarkoituksena on näyttää, miten tieteen ja teknologian avulla voidaan ratkaista ekologisia ongelmia ja rakentaa kestävää maailmaa.

Espanja ja Portugali johtavia tuulivoimamaita

Elijah Baley | 12.08.2011 16:38

Espanja ja Portugali ovat johtavia tuuli, aurinko ja bioenergiamaita ja katsokaa missä jamassa heidän taloutensa on. Lämmintä piisaa ja aurinkoakin niin paljon, että täältä Suomesta lähdetään sinne kaikkein kuuminmpana aikana paistattelemaan vaan eipä uusiutuva energia tuonut näille maille taloudellista veturia.

Miksei kukaan uskalla kysyä, että miksei? Miksei ratkaisut olleet kestäviä? Miksi me hätärahoitamme nyt näitä maita?

wiki: HUOM! Espanja suhteessa ohi Saksan sillä bkt on murto osia Saksasta eli n 1/3 osaa. Portugali oli suhteessa muistaakseni johtavin.
The leading countries in Europe are Germany (26.4GW) and Spain (20.7GW)

http://en.wikipedia.org/wiki/Wind_power_in_the_European_Union

Ööö

Nimetön | 17.08.2011 10:20

@Elijah Baley. Kommenttisi liittyy Lappeenrantaan tavalla mikä nyt ei aivan aukene. Kyllä LUT:nkin pitää ruveta harrastamaan tätä viherpesua kun aloittavat OY:n kanssa yhteisen ydinvoimatekniikan koulutuksen. Sinänsä ihan kiva, että Suomestakin löytyy alan osaajia kun sitten joku päivä Olki3 7 mrd:n sijoitus pitää purkaa noin kahdella miljardilla voi miettiä kuinka monta tuulimyllyä samalla rahalla olisi saanut.

öööönimetön

Nimetön | 18.08.2011 15:42

Miksi pitäisikään liittyä Lappeenrantaan?Miksi ette ajattele isompaa kuvaa?Paljonko tuollaisia tuuliturbiineja tarvitaan tulevaisuudessa pyörittämään miljoonia sähköautoja?Mihin ne sijoitetaan?Antakaa vastauksia eikä typeriä lapsenmielisiä viittauksia.Mihin sijoitetaan latauspaikat?Kauan kestää lataus?Oliko energiasäästö lamput fiksu idea?Vihreät on pahasti vain ja ainoastaan ideologia.Onneksi.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.