Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Lapsiresurssit käyttöön

Vihreä Lanka 20 vuoden päästä -sarjassa visioidaan tulevaa.

Vihreä Lanka 20 vuoden päästä -sarjassa visioidaan tulevaa.

15.2.2012

Vesa Sisättö

Useat maamme hallitukset ovat turhaan yrittäneen pidentää kansalaisten työuria lopusta. Vuosikymmeniä töitä paahtaneet ihmiset eivät kertakaikkiaan niele ajatusta, että pitäisi jaksaa vielä muutama vuosi hallituksen mieliksi. Lisäksi varttuneet työikäiset ovat kovaäänisiä ja hanakoita äänestämään.

”Niinpä ajattelimme radikaalisti laatikon ulkopuolelta. Jos työuraa ei saada jatkettua lopusta, jatketaan sitä alusta! Lapsissa on valtavasti hyödyntämätöntä työvoimaa”, kertoo Työtutkimuslaitoksen erikoistutkija Tapio Saatana.

”Jo päiväkoti-ikäiset voisivat leikkiensä ohessa esimerkiksi antaa sijoitusneuvontaa tai toimia elämäntapalehtien terveyskolumnisteina. Varsinaisessa koulussa esimerkiksi murrosikäisten levottomuutta voitaisiin suitsia tuottavaan työhön. Murrosikäisellähän vispaavat jalat ja kädet jatkuvasti. Keskittymistä esimerkiksi historian opetukseen parantaa se, jos murkkuikäinen samalla esimerkiksi kokoaa liukuhihnalla pienelektroniikkaa”, erikoistutkija Saatana maalailee.

Tutkijan visioiden toteutumisen tiellä on vielä joitakin lainsäädännöllisiä esteitä.

”Lakeja on helppo muuttaa. Ja täytyy muistaa, että lapsethan eivät saa äänestää, joten heiltä ei kysytä.”

Klikkaamatonta elämää AnaMaassa

Miltä tuntuisi, jos hukassa olevia tavaroitaan ei enää voisi googlettaa asunnostaan? Tai millaista olisi, jos vastaantulijoiden henkilötietoja ja parisuhdestatusta ei saisi enää näkyviin ComLaseillaan? Selviäisitkö arjestasi klikkaamatta kertaakaan?

Tällaista extreme-elämää pääsee kokeilemaan turvallisesti Kuortaneelle avatussa AnaMaassa, analogisen elämän teemapuistossa. Jo matka Kuortaneelle tapahtuu kokonaan fyysisessä maailmassa museobussien ja -junien avulla.

Perillä kävijät voivat tutustua turvallisesti analogiseen elämään. Teemapuisto koostuu mökkikylästä, ravintolasta ja viihdekeskuksesta, jotka eivät ole yhteydessä maailmanverkkoon. AnaMaassa toimitetaan muun muassa lehteä, jotka on painettu oikealle paperille ja joiden tekstiä ei voi klikata. Eläkkeelle jääneet toimittajat opettavat perinnetyöpajassa analogisen ajan käsityötaitoja.

Koulutetut oppaat neuvovat, kuinka tutustutaan ravintolassa ihmisiin ilman nettiä tekemällä heille kysymyksiä ja päättelemällä vastauksista erilaisia asioita heidän taustastaan ja mahdollisesta sinkkuudestaan. Kaikkein rohkeimmille ja hyväkuntoisimmille on tarjolla yli sata metriä pitkä luontopolku, joka kuljetaan kävellen.

”AnaMaa sopii nuorille ja vanhoille – eläkeläiset voivat verestää lapsuusmuistojaan ja nuoriso näkee, miten elettiin siihen aikaan, kun vaari Windowsin päivitti”, kertoo AnaMaan toimitusjohtaja Okki Tasseli.

Kirjoitus on julkaistu alunperin 10. helmikuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.





Viite