Puolueet kaipaavat nyt järjestöjen apua politiikan tekemiseen

11.3.2010

puolueiden vaalilinjausten eteen tehdään juuri nyt vimmatusti töitä, kun kaikki puolueet valmistelevat poliittisia tavoiteohjelmiaan kevään ja kesän puoluekokouksissa hyväksyttäviksi.

Puolueiden apuri. Riku Eskelisen mielestä ympäristöjärjestöillä on nyt historiallinen mahdollisuus ottaa kantaa.

Kuva: Mikael Ahlfors

Vihreät, keskusta ja vasemmistoliitto ovat jo julkaisseet alustavat esityksensä ohjelmista, joita nyt hiotaan vaalikuntoon.

Uutta poliittisten ohjelmien teossa on, että mielipiteitä kaivataan poikkeuksellisen laajasti puolueiden ulkopuolelta. Keskusta on pyytänyt omasta ohjelmastaan lausuntoa liki sadalta kansalais- ja etujärjestöltä. Myös vihreät on pyytänyt lausuntoja useilta työmarkkina- ja ympäristöjärjestöiltä.

Tilanne on aiheuttanut hämmennystä ainakin Suomen luonnonsuojeluliitossa, jolta on pyydetty lausunnot sekä vihreiden että keskustan ohjelmiin.

SLL:n ekoenergiavastaava Riku Eskelinen kuvaa tilannetta järjestöille historialliseksi tilaisuudeksi.

”Koskaan ennen puolueet eivät ole pyytäneet ympäristöjärjestöiltä virallista lausuntoa tavoiteohjelmasta. Meillä tämä on herättänyt keskustelua siitä, pitääkö tähän reagoida ollenkaan, vai onko vaarana että tavoiteohjelmaan lyödään norppaleima ja maininta, että SLL:n hyväksymä”, Eskelinen sanoo.

Hän on entinen keskustanuori, joka ei kuitenkaan enää ole puoluepoliittisesti aktiivinen.

SLL:n hallitus pohtii kantaansa lausuntoihin ja siihen, miten lausuntopyyntöihin pitäisi reagoida maaliskuun 20. päivä pidettävässä kokouksessaan.

Klikkaa isoksi. Vihreä Lanka antaa pyytämättä lausuntonsa puolueiden poliittisten ohjelmien eettisyydestä ja vihreydestä.

Ainakin Eskelisen mielestä ohjelmiin pitää ottaa kantaa. Hänen mukaansa kyseessä on muutos parempaan suuntaan.

”En näe siinä mitään huonoa, että vuoropuhelu puolueiden ja järjestöjen välillä saa uusia muotoja. Olemme asiantuntijajärjestö, jolla on paljon annettavaa sisältöpuolella. Uskon, että lausuntokierros parantaa myös poliittisten ohjelmien laatua.”

Sdp:n poliittisen ohjelman, työnimeltään visioasiakirjan, ensimmäinen versio on valmis. Se on puoluesihteeri Ari Korhosen mukaan ”visionäärinen kuva Suomen tulevista haasteista” ja painottuu talouteen, työllisyyteen, hyvinvointipalveluihin, ympäristöön ja koulutuspolitiikkaan.

Ohjelma viimeistellään kevään puoluekokouksessa, ja siinä huomioidaan jäsenten tekemät aloitteet, joita on tähän mennessä kertynyt yli kolmesataa.

Kokoomus puolestaan ei tee perinteistä poliittista ohjelmaa, vaan toukokuun puoluekokoukseen valmistellaan neljä kannanottoa, joissa käydään läpi puolueen tavoitteita. Aiheina ovat hyvinvointiyhteiskunta, talouskasvu ja työllisyys, ulkopolitiikka ja ympäristö.

Sekä vihreiden että vasemmistoliiton ohjelma on ollut myös netissä avoimesti kommentoitavana. Vasemmistoliitossa nettikeskustelu ei tosin ole ottanut tulta alleen.

”Kovinkaan moni ei ole kommentoinut ohjelmaa, vaikka se on ollut ihan etusivulla. Verkkokeskustelu ainakaan tässä muodossa ei ole sytyttänyt vasemmistoliiton kannattajia”, sanoo vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka.

Jäsenten sisäisillä sähköpostilistoilla ja kuulemistilaisuuksissa keskustelua on Puhakan mukaan sentään virinnyt.

Vihreiden verkkotuottaja Vesa Saarinen puolestaan kertoo, että vihreiden ohjelma on kerännyt netissä jo kolmesataa kommenttia.

”Tämä kertoo siitä, että kysyntää ja kommentointihalua on”, Saarinen sanoo.

jees...

jussilaari | 13.03.2010 13:04

Ensin kerätään järjestöiltä ja mielipidetiedusteluilla ihmisten mielipiteet ja sitten poimitaan niistä suosituimmat/vähiten vastustetut ja pannaan huippumainostoimisto hiomaan niistä vaalisloganit ja hoitamaan markkinointi.

Ennen puolueet olivat samanmielisten yhteenliittymiä, jotka halusivat kehittää yhteiskuntaa ja tätä maata haluamaansa suuntaan.

Ei enää. Nyt ne ovat ääntenkalasteluorganisaatioita, jotka vaalien jälkeen toteavat että markkinointi oli onnistunutta/epäonnistunutta riippuen siitä, miten ääniä tulee. Tai että valittiin väärä teema vaaaleihin, ihmiset eivät sittenkään olleet kiinnostuneita siitä, vaikka niin luultiin.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.