Lehtopöllöt varautuvat jo ilmastonmuutokseen

4.3.2011

Ilmastonmuutoksen myötä etenkin pohjoisen luonnon eläinten pitäisi sopeutua muuttuneeseen ympäristöön tai siirtyä uusille elinalueille.

Viikon ilmastouutinen. Ruskeat lehtopöllöt pärjäävät nykyään yhtä hyvin kuin harmaat lajitoverinsa.

Kuva: Jan Rudkiewicz

Lehtopöllöt näyttävät nyt ottaneen askeleen sopeutumista kohden. Lehtopöllöjä on luonnostaan sekä harmaita että ruskeita, ja näiden osuudet ovat vaihdelleet vuosien varrella. Nyt ruskeiden lehtopöllöjen osuus on noussut puoleen.

Tutkijoiden mukaan ruskea väri liittyy vilkkaaseen aineenvaihduntaan. Ruskeat lehtopöllöt siis tarvitsevat enemmän energiaa ja ne ovat selviytyneet kylminä ja runsaslumisina vuosina heikommin kuin harmaat lehtopöllöt. Nyt ruskeat lehtopöllöt näyttävät kuitenkin menestyvän yhtä hyvin kuin harmaat yksilöt.

Tutkijoiden mukaan tulokset vahvistivat käsitystä, että populaatiot muuttuvat jatkuvasti ja ilmastonmuutos voi vaikuttaa lajien perimään.

Ilmu-uskonto on vain yksi

Reiska | 04.03.2011 10:33

Ilmu-uskonto on vain yksi huuhaahoorotus monien joukossa.

Ihan mukavan kylmiä talvia on ollut, ei sovi ilmu-uskovaisten mantroihin. Sitävastoin, historia todistaa että Maan lämpötilat seuraavat omia syklejään.

Selityksiä

Frank | 04.03.2011 15:37

"Ruskeat lehtopöllöt siis tarvitsevat enemmän energiaa ja ne ovat selviytyneet kylminä ja runsaslumisina vuosina heikommin kuin harmaat lehtopöllöt"

No sehän selittääkin nämä leudot ja vähälumiset talvet ;-)

Ei yksi kylmä talvi ilmastonmuutosta peruuta

Antti Laakso | 04.03.2011 18:06

Väännetään tämä nyt rautalangasta niille, jotka eivät ilmastotieteen perusasioitakaan ymmärrä: kun tutkitaan ilmaston keskimääräistä lämpenemistä, täytyy tutkia 1) mahdollisimman pitkän aikavälin kehitystä (kymmeniä vuosia) ja 2) eri paikkojen lämpötiloja. Se ei siis ole ilmastotiedettä, jos joku tekee musta tuntuu-periaatteella päätelmiä siitä, että kun nyt oli kylmä talvi, niin kai se ilmastonmuutos on peruuntunut. Esimerkiksi viime vuosi oli kaiken kaikkiaan mittaushistorian lämpimin vuoden 1998 kanssa! Vaikka Eurooppaa vaivasi kylmyys, esimerkiksi Grönlannissa oli yli kymmenen astetta tavallista lämpimämpää. Ilmasto on monimutkainen ilmiö, sillä yksittäinen sää voi joskus olla poikkeuksellinen ja itse asiassa ilmastonmuutos voi jopa viilentää joitakin seutuja. Kokonaisuus on se, mikä ratkaisee. Jos olette kiinnostuneita siitä, mitä oikea ilmastotiede sanoo, vilkaiskaa esim. A. Barrie Pittock: "Climate Change"; Tiede 2/2011: "Meillä on tavallinen talvi"; Jorma Keskitalo: "Maapallon muuttuva ilmasto".

Millä ajalla muutos on tapahtunut?

Nimetön | 04.03.2011 20:24

Linkki tutkimukseen tekisi hyvää.

Näissä eteläisten muotojen yleistymisissä pitäisi muistaa, että harvat ankarat talvet toimivat pullonkaulana, joten eteläisen muodon yleisyys noudattaa helposti kolmioaaltoa. Ruskea muoto siis yleistyy, kunnes tulee harvinainen kova pakkanen, joka tappaa ruskeat. Tämän jälkeen ruskea muoto alkaa taas yleistymään.

Olen Dunning-Krugerini lukenut, joten arvaan, että tutkijat ovat ottaneet tämän efektin huomioon. Tekisi silti tietää, miten hyvin tässä tutkimussa asia käsitellään.

jotakin tasoa, kiitos

saaristolainen | 05.03.2011 1:03

Vihreä lanka ei ole luonnontieteellinen julkaisu.

Silti toivoisin, ettei tällaista täydellistä hölynpölyä, jossa jokin laji "varautuu" ilmastonmuutokseen, julkaistaisi. Yksikään laji ei geneettisesti varaudu yhtään mihinkään.

Luonnonvalinnan kautta niin lehtopöllö kuin muutkin lajit sopeutuvat muutoksiin, olivat ne mitä tahansa. Ne "ottavat askelen sopetumisen suuntaan" aina, kun vähemmän kelpoiset yksilöt eivät pärjää jälkeläisten tuottamisessa tai pysy hengissä, vuosituhannesta toiseen. Askeleita on siis triljoonia siitä lähtien kun elämä syntyi.

Moni muu lehti pystyi kirjoittamaan samasta aiheesta asiallisesti. Ehdotan, että vihreän langan toimitus oikeasti käyttää yhden illan siihen, että yrittää YMMÄRTÄÄ evoluution ja luonnonvalinnan idean. Nyt tuotokset viittavat "älykäs suunnittelu"-tyyppiseen maailmankuvaan.

Muistatko vielä, Reiska, kun

Karri Jutila | 06.03.2011 15:52

Muistatko vielä, Reiska, kun kaksi vuotta sitten lunta ei tullut? Pedot söivät jänikset metsistä, kun ne olivat valkoisina helppoa saalista mustassa maassa. Vuoden 1987 jälkeen Selkämeri ei "normaalina talvena" ole jäätynyt: tämän jälkeen syntyneille ihmisille on normaalia ollut se, että talvella sataa vettä ja rapa roiskuu.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.