Leikkiäänestys ja virtuaalimarssi eläinten puolesta
Eläinsuojelujärjestöt kampanjoivat tänä keväänä aktiivisesti eläimiä koskevan lainsäädännön puolesta. Tänään avattiin Animalian ja Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton, eli SEY:n yhteinen Eläinpolitiikka-verkkosivusto. Sivuilta löytyy muun muassa kaikkien kansanedustajien eläinsuojelun hyväksi tekemät valtiopäivätoimet.
Direktiivi 86/609. Järjestöt haluavat vaikuttaa uuteen eläinsuojeludirektiiviin.
Kuva: Make Animal Testing HistorySivuston avajaiset järjestetään tänään torstaina Lasipalatsin kulmalla Helsingissä. Avajaisiin osallistuvat muun muassa kansanedustajat Paavo Arhinmäki (vas) ja Johanna Sumuvuori (vihr).
Avajaisissa järjestetään myös symboliset mielipidevaalit, jossa ohikulkijat voivat äänestää siitä, pitäisikö Suomeen luoda Euroopan edistyksellisin eläinsuojelulainsäädäntö.
Äänestyksen yhteydessä aletaan kerätä adressia, jonka tavoitteena on vuoteen 2011 mennessä kerätä 100 000 nimeä uuden eläinsuojelulainsäädännön puolesta.
SEY on mukana myös kansainvälisessä Eläinkokeet historiaan -koalitiossa, joka kerää ihmisiä virtuaaliselle marssille, jolla vaaditaan Eurooppaan tiukempaa koe-eläinlainsäädäntöä.
“Eläinkoedirektivin uudistus on avainasemassa, kun pyritään muuttamaan asenteita eläinten kohtelussa”, sanoo koalition tiedottaja Wendy Higgins.
Hänen mukaansa tutkimukset osoittavat, että kansalaiset kaikkialla Euroopassa tukevat järjestöjen tavoitteita.
”Poliitikkoja eivät näytä kansalaisten mielipiteet kiinnostavan. Sen sijaan he mielistelevät eläinkokeita kaupallisesti hyödyntävää teollisuutta ja pyrkivät varmistamaan sen saavuttamat edut. Poliitikot on nyt saatava kuuntelemaan kansalaisten ääntä.”
Lisää aiheesta:
- Apinakokeet saavat jatkua (1.4.2009)
- Kosmetiikan testaaminen eläimillä loppuu huomenna (10.3.2009)
- Eläinkoekäytössä yli 100 miljoonaa eläintä (13.8.2008)
- Hiiren klikkaus voi pelastaa hiiret eläinkokeilta (26.5.2008)
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- Hiilivoimalat seis! (23.5.2012)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti