Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lentämisen ja merenkulun päästöille halutaan kaikkia koskevat rajat – EU ei malta odottaa

8.3.2012 12.00

Lasse Leipola

EU odottaa kuumeisesti YK:n alaisilta liikennejärjestöiltä toimia lento- ja laivaliikenteen päästöjen rajoittamiseksi, kertoo uutistoimisto Reuters.

Vuoden vaihteessa käynnistetty EU:n lentoliikenteen päästökauppa koskee unionin sisäisten lentojen lisäksi myös unionin ulkopuolisten lentoyhtiöiden lentoja, joiden lähtö- tai saapumispiste on EU-alueella. Tämä on suututtanut muun muassa Yhdysvallat ja Kiinan.

YK:n ilmailujärjestö ICAO lupasi viime viikolla, että sen vaihtoehtoinen esitys markkinalähtöisestä päästövähennyskeinosta valmistuu vuoden loppuun mennessä. Sen koko maailmaa koskevista rajoituksista päästäisiin päättämään aikaisintaan syksyllä 2013.

Samankaltainen kiista uhkaa nousta myös merenkulun puolella. YK:n alainen merenkulkujärjestö IMO pohti asiaa viime viikolla pääsemättä juurikaan eteenpäin. Euroopan komission edustaja sanoi Reutersille, että EU aloittaa omat toimet, jos IMO ei saa aikaan sopua päästövähennyksistä. Asiasta keskustellaan jälleen lokakuussa.

päästökauppa  liikenne  lentäminen  laivaliikenne 




Viite