Lex Nokia kelpasi viilauksin perustuslakivaliokunnalle
Perustuslakivaliokunta otti tänään torstaina kantaa Lex Nokiana tunnetun sähköisen viestinnän tietoturvalain muuttamiseen.
Kansanedustaja Ville Niinistön (vihr) mukaan uudesta laista on tulossa ”todella tiukka”.
Asiantuntijat ovat kritisoineet lakia muun muassa siitä, että se antaa työnantajalle paikoin jopa viranomaisia kovemmat valtuudet valvoa työntekijöiden viestiliikennettä.
”Lain keskeinen sisältö on siirtynyt pois urkinnasta valvontaa rajaavien turvamekanismien rakentamiseen”, Niinistö sanoo.
Laki on saanut risuja myös siitä, että sitä saatettaisiin käyttää esimerkiksi työntekijöiden työajan valvontaan. Niinistön mukaan tämän riski on kuitenkin rajattu pois.
Käytännössä työntekijöiden viestien tunnistetietoja saisi lukea vain sellaisissa tapauksissa, joissa työnantajalla on aihetta epäillä työntekijää yrityssalaisuuksien vuotamisesta.
Perustuslakivaliokunta korostaa lausunnossaan, että tunnistetietojen lukeminen on vasta viimeinen ja monen lukon takana oleva keino. Valiokunta korostaa tietosuojavaltuutetun asemaa tietojen avaamisen ennakkovalvojana ja oikeussuojan takaajana.
Työnantajan on annettava selvitys viestien tunnistetietojen lukemisesta työntekijälle. Työnantajien on myös vuosittain annettava selvitys viestien lukemisesta tietosuojavaltuutetulle ja työntekijöiden edustajalle.
Niinistön mukaan tämä vahvistaa tietosuojavaltuutetun mahdollisuuksia valvoa yksittäisen ihmisen tietosuojaa ja lisää ylläpitäjien velvollisuutta varmistaa tietoturvallisuuden toteutuminen myös käyttäjän kannalta.
”Kysymys siitä, tarvitaanko lakia, on edelleen relevantti. Lakia voi pitää osittain ongelmallisena, mutta siinä on paljon tietoturvaa
parantavia asioita”, Niinistö sanoo.
Lisää aiheesta:
- Sähköpostien urkinta sopii demareille ja vihreille (30.4.2008)
- Nokia kepun käsissä (15.8.2008)
- Moikka, nimim. J.M.K., mikäli (10:50)
- Onko alushousut maalattu? (10:30)
- Jedit ja "jedit" (09:50)
- Rasismia siellä, rasismia täällä (21.3.2010)
- muista syistä (20.3.2010)
- M. Saariselle identiteetistä (20.3.2010)
- Ja tässäkin pointti lienee (20.3.2010)
- Eikös nuo näytä maalatulta (20.3.2010)
- Valtaojasta (20.3.2010)
- Niinpä (20.3.2010)
- Tuulivoima tappaa (20.3.2010)
- Eikö Turkkilainen hokaa? (20.3.2010)
- En voi käsittää "kettutyttöjen" ajatuksia (20.3.2010)
- Tähtitieteilijälle luonnollista (19.3.2010)
- Ihan riittävän vähän vaatetta tuohon säähän (19.3.2010)
- Alastomaksi puketuneet (19.3.2010)
- jätevesiasetus (21.3.2010)(7 kommenttia)
- Vihreät & pakkoruotsi (20.3.2010)(59 kommenttia)
- Hiilijalanjäljen laskemisen vaikeudesta (19.3.2010)(6 kommenttia)
- Nostetaampa kettu pöydälle (17.3.2010)(10 kommenttia)
- Jos meillä olisi vihreä diktatuuri (17.3.2010)(29 kommenttia)
- Vihreiden kanta mediamaksuun? (17.3.2010)(5 kommenttia)
- Miten väestöräjähdystä pitäisi käsitellä? (15.3.2010)(5 kommenttia)
- Pakkoruotsi (14.3.2010)(39 kommenttia)
- Pitääkö kerrostalo-asunnossa olla oma sauna? (14.3.2010)(13 kommenttia)
- Vihreiden lähdettävä hallituksesta! (11.3.2010)(14 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (10.3.2010)(62 kommenttia)
- Saastumisongelman ratkaisu (8.3.2010)(1 kommentti)
- MAKEA VESI (5.3.2010)(9 kommenttia)

















Kirjoita uusi kommentti